Keskustelut Luonto Alkuperäisluonto paineessa

Tämä aihe sisältää 42 vastausta, 19 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi hemputtaja 1 vuosi, 6 kuukautta sitten.

Esillä 2 vastausta, 41 - 42 (kaikkiaan 42)
  • Alkuperäisluonto paineessa

    Olen puuntuotantometsän/talousmetsän vastapainoksi yrittänyt suojella muutaman aarin lehtotilkkua. 30 vuotta sitten raivasin kuuset pois. Jäljelle jäi mm. vaahteroita, saarnia, raitoja,  ja monipuolinen aluskasvillisuus.

    Alueelle ilmestyi esimerkiksi valkolehdokkia. Joka levittää notkoon juhannuksen aikaan yöllä huumaavaa tuoksua. Olen kalkitsemalla ja heinäämällä saanut esiintymän leviämään. Valkolehdokki on täysin rauhoitettu kasvi. Muutama vuosi sitten kaikki kukinnot oli poimittu, myös seuraava vuonna. Sitten laitoin riistakameran, syylliset löytyivät. Valkohäntäpeurat. Samoin ne popsivat kaikki jalojen lehtipuiden luontaisesti syntyneet taimet ja lähes kaikki kukkivat kasvit mm. kellokasvit. Yritin verkkoaidalla suojat aluetta, mutta ensin ne menivät yli kun korotin, sitten ali ja lopuksi läpi särkemällä ja kaatamalla aidan. Eräs naapuri yritti suojella puutarhaansa sähköaidalla, mutta juttu, ei onnistu.

    Sitten alueelle ilmestyi ilveksiä ja ajattelin, että tilanne alkaisi helpottua, mutta yllättäen jossain päätettiin, että ilveskantaa pitää harventaa. Linkin kartta kertoo jotain kannan suuruudesta.

    http://www.motouutiset.fi/fi/moottoripyorat/matkalla/4588/Kartta-kertoo-miss%C3%A4-peurakolarit-on-ajettu—uskomaton-tiheys-karttoja-lis%C3%A4tty.htm

     

  • Gla Gla

    Luke: Susikannan painopiste siirtynyt länteen.

    ”Susien määrän kasvua läntisessä Suomessa selittävät useat tekijät. Useimmat läntiseen Suomeen asettuneet susiparit ovat saaneet pentuja keväällä 2017. Myös susien ravintotilanne on läntisessä Suomessa oleellisesti parempi kuin itäisessä Suomessa.”

    Jokohan vähitellen susien metsästäjät ymmärtävät petojen ja saaliseläinten määrien välisen suhteen merkityksen? Muistutuksena vain, että täällä on pelkästään valkohäntäpeuroja 30-50 kpl/1000 ha. Muut sorkkaeläimet siihen päälle.

     

     

    hemputtaja

    Alkuperäisluonto? Mitä se on? Jääkauden jälkeen Suomi on käyty läpi luultavasti satoja kertoja metsäpaloilla, kaskeamisilla, tervanpoltolla, jne.

    Mitä enemmän miettii noita piiskatermejä kuten: monimuotoisuus, vanhat metsät, lahopuu, kauheat avohakkuut, tehometsätalous sitä enemmän alkaa epäillä pahaa bluffia.

    Siihen mietintään kun vielä lisää Natura -alueet yms.  rajoitteet, alkaa kone nakuttaa.

    Raskaasti epäilen, että esim. nuo Natura alueet ovat Euroopan laajuinen vempautus, jonka ainut tarkoitus oli siirtää valtaa maanomistajilta vihreän klaanin hoteisiin. Homma toteutui mallikkaasti vihreiden virkailijoiden toimesta ja vasemmisto taisi peesata.

    Luonnonsuojelun kanssa noilla ei taida olla mitään tekemistä. Ei myöskään ihmisen suojelun.

    Luonnonsuojeluhan on harhainen käsite. Perimmiltään pitäisi oleman kysymys estää ympäristön turmelu elinkelvottomaksi. Avohakkuiden kiellolla ei siinä kuviossa ole mitään tekemistä.

    Jos turmelussa onnistumme (mahikset ovat hyvät), ihminen häipyy. Muutama heimo Borneon viidakossa voi jatkaa eloaan kuten ennenkin.

    Olipa korkealentoista. Ihan häijyä tekee, mutta olkoon.

Esillä 2 vastausta, 41 - 42 (kaikkiaan 42)