Keskustelut Metsänomistus Apua veroilmoituksen tekemiseen?

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 114)
  • Apua veroilmoituksen tekemiseen?

    Metsänomistaja

    Tule tekemään sähköinen arvonlisäveroilmoitus OmaVerossa – me autamme! Saat apua sähköiseen ilmoittamiseen verotoimistosta kampanjapäivänämme 13.2. Mukaan tarvitset henkilökohtaiset pankkitunnukset tai Katso-tunnisteen.

    Katso myös maatalousyrittäjän tai metsänomistajan veroinfo:

     

  • MJO

    Siten, että kirjaukset kattavat kulut tai vaihtoehtoisesti 0,24e/km. Minä kirjaan 0,24e/km

    Tolopainen

    No vastaan tähän kun ette sitä kuitenkaan tiedä. Omalla autolla matkakulut joutuu aina kirjaamaan verohallinnon kilometritaksalla.  Vain metsätalouden kalustoon kuuluvalla autolla ne voi kirjata todellisten kulujen mukaan.

    MJO

    Pelkästään metsätalouden kalustoon kuuluva auto tuskin koskee ketään muuta tällä palstalla, kuin maailman suurinta ja parasta metsänomistajaa tolopaista.

    Tolopainen

    Taitaa niitä kuitenkin tuhansia olla. Minulla on metsäauto mutta on niin halpa että en ole kehdannut laittaa kalustoon. Verottaja luulisi köyhäksi.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Hannu Jauhiaisen Metsäverokirja 2018 s. 36-37. Metsätalouden matkakulut voidaan vähentää myös todellisten kulujen mukaan. Huom. että km-kulu lasketaan arvonlisäverollisista hinnoista. Kulujen arvonlisäveroja ei voi vähentää alv-verotuksessa jos ajoneuvolla on vähänkin yksityisajoa. … Jos ajoneuvo kuuluu metsätalouden kalustoon, silloin kilometrikohtaista laskentaa ei tarvitse käyttää, vaan kaikki auton kulut voi laittaa metsätalouden menoihin ja niihin sisältyvät arvonlisäverot ao. kirjanpitoon. Yksityismenojen osuus on vähennettävä tässäkin. Lienee helpointa kuitenkin laskea km-menot tuossakin tapauksessa. Auton kanssa pitää siis olla tarkkana, helposti menee ns. ’metsään’.

    MJO

    Metsäauto ei sama kun metsätalouden kalustoon kuuluva auto.

    Minullakin on ”metsäauto”, eikä sitä tarvitsisi edes hävetä verottajalta.

    savo'ttamies savo’ttamies

    Tuo ohje kannattaa lukea huolella

    https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48542/metsatalouden_matkakustannukse/

    Pääomaverotus muuttaa matkakulujen  luonetta.  Ei ole omavastuu osuutta matkakuluissa …mutta ja kun hankintahakkuusta tulee ansiotuloa, onko silloin matkakuluissa omavastuuta. Saakohan silloin vähentää matkakuluja ollenkaan.

    Tosin ei se verottaja tiedä monenako päivänä niitä matkakuluja sinne metsään todellisuudessa on, jos Verohallinnon yhtenäistämisohjeella mennään. Voihan ne kaikki matkat olla hoitotöiden takia.

    https://uusi.op.fi/documents/20556/62912/Metsavero+opas+suomi+2017/08f85710-870c-47ff-b045-8b7c9dabd5b7

    Tolopainen

    Aivan turha pähkäillä todellisia kuluja kun Jauhiainenkaan niitä ei osaa kertoa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Ainakin minä tulkitsen tuon verohallinnon ohjeen niin, että 25 %:n poisto koskee vain sitä harvinaista tilannetta, jossa auto kuuluu metsätalouden kalustoon.

    MaalaisSeppo

    Sokolootiani on aina huollettu huoltokirjan mukaan. Kokonaiskulut ovat olleet molemmilla kaikki kulut (pääomakin+kuoletus’korko) selvästi alle 24 c/km. Miksi verottajan pitäisi korvata yli em. kulun, kun uudella sokolootallakin on päässyt alle 24 c/km?

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 114)