Keskustelut Metsänhoito Aukon tuottomenetelmät

Esillä 10 vastausta, 3,071 - 3,080 (kaikkiaan 3,124)
  • Aukon tuottomenetelmät

     

    ”Entinen leppää kasvanut hakamaa hakattiin aukoksi ja istutettiin koivulle.  Koivu kasvoi erittäin hyvin, mutta vielä paremmin kasvoivat lepät.  Monta vuotta peräkkäin sain perata sitä kuviota ennen kuin voitin ne lepät.”

    Toinen tapaus oli entinen leppää kasvava niitty.  Harvensin leppiä niin paljon kuin uskalsin ja istutin kuuset sekaan.  Olinko harventanut liian vähän vai liikaa vai mistä johtui, etteivät ne kuuset menestyneet.

    En kyllä suosittele leppien hyödyntämistä.   Kaikki nurin ja koivua tilalle, jos hirviriskiä ei ole.  Muuten kuusta.

    Kun kasvattaa kuusikon täystiheänä ja sitten istuttaa uudet taimet nopeasti, niin ne kasvavat nykyään niin hyvin, ettei heinettyminen pysy perässä.”

    ”Harsintahakkuun poistuma on yleensä n. 80- 100 mottia/ha ja tukkiosuus n. 60  % , parhaimmillaan n. 70 % .

    Tavallista harvennusta parempi kantorahatulo edellisessä harsinnassa  (20 vuotta sitten) ei riitä korvaamaan kasvutappion kuluja koska silloin pitäisi ottaa laskelmaan mukaan myös alunperin (päätehakkuu/jk) tulleet  tuloerot.   Jk:n heikompi yksikköhinta, pienempi poistuma ja pystyyn jääneen puuston pääoma-arvo korkoineen nykyhetkeen laskettuna (verrattuna tasaikäisen vaihtoehdon uudistuskuluihin ).”

  • Visakallo Visakallo

    Nykyään aidoissa on ukkossuojaukset, joten noin pahasti ei pitäisi enää päästä käymään.

    Makarov

    Juurikkala tais istuttaa raudusta 2000-2200 kpl/ha tuhoriskin takia että ois sitten mistä valita hyviä yksilöitä.

    Tuossa itse harvensin sahalla -19 vuonna rauduskoivikkoa n.40m3/ha ja -24 keväällä saman satsin, pinta-ala oli 3ha. Jäi ekalla kerralla ehkä liian tiheäksi vaikka näytti harvalta niin rupes latvat kasvamaan jo yhteen. No nyt on hyvä niimpä jos menis nyt sen 10 vuotta eteenpäin. Tämä oli kylänkupeessa kahtapuolta tietä niin oli saanut olla hirviltä rauhassa. Samalle palstalle istutin vähän kauemmas tiestä 2ha raudusta mutta siellä on hirvet kyllä viihtyneet niin näyttää että peli on menetetty.

    mehtäukko

    ”…osui kyllä Tolopainen naulan kantaan! Mehtäukko sen sijaan ei…”

    Vastaahan ensin kysymykseen, ja kehu sitten osumista.

    Tolopainen Tolopainen

    Miten Visakallo sai 2m pitkät tolpat kiviseen maahan, herää kysymys.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Miten Visakallo sai 2m pitkät tolpat kiviseen maahan, herää kysymys.

    Ei Visa mitään tolppia tarvitse. Fiksuna miehenä naulasi langat eristimineen kiinni viereisen kuvion tukkeihin 6″:n nauloilla.

    Visakallo Visakallo

    Vastasin mehtäukon kysymykseen täysin selkeästi, ja perustelin myös vastaukseni. On valitettavaa, ettei mehtäukko tätä ymmärtänyt.

    Tolopaiselle puolestani vastaan, että tolpat olivat 2,5 metriä pitkiä. Maapohja oli entistä peltoa, joten ei aivan niin kivistä kuin metsämaat täällä yleensä. Melko kova homma se kuitenkin oli.

    mehtäukko

    Minkä edun saat pienpuun ennen aikaisilla korjuilla, kun ha-mottimäärä kasvaa kuitenkin ainakin samaan sekä järeys tuplaantuisi. Samalla kantohinta nousee.? Ja kerro ne poistettavien puiden keskijäreydetkin…?

    Kun latva lpm on 5cm, puolta puuta ei mitenkään jää latvaan. Jotain tolkkua.

    Tolopainen Tolopainen

    Nyt pisti pahan kysymyksen, taisi mennä Hämeessä mokat rinnuksille.

    Visakallo Visakallo

    Jahas, meidän nämä kaksi uus-kyselyikäistä ovat näköjään olleet illalla vauhdissa…

    Esitän aivan ensiksi mehtäukolle vastakysymyksen: Muistatko, miksi kasvatan kylvömännikköjäni alkuvaiheessa sakeampana kuin normaalisti?

    Kun mehtäukko muistaa miksi näin teen, sisäistät myös aikaisemman vastaukseni kysymykseesi. Se poistettavan puuston keskijäreys on 50 litran tuntumassa, vaihteluväli 40-70 litraa. Kylvömännikössä vaihteluväli on normaalia suurempi, koska laatuharvennuksessa poistetaan sekä pienimpiä, että myös suurimpia ”räkämäntyjä”. Tästä ei liene mehtäukolla olevan mitään epäselvää. Aihe näyttää kiinnostavan, joten antakaahan tulla lisäkysymyksiä!

    Tolopainen Tolopainen

    Onpas hirviaita vaikea aihe. No ei kysytä sitten yhtään mitään, kun noin häiritsee.

Esillä 10 vastausta, 3,071 - 3,080 (kaikkiaan 3,124)