Keskustelut Metsänhoito Aukon tuottomenetelmät

Esillä 10 vastausta, 3,721 - 3,730 (kaikkiaan 3,925)
  • Aukon tuottomenetelmät

     

    ”Entinen leppää kasvanut hakamaa hakattiin aukoksi ja istutettiin koivulle.  Koivu kasvoi erittäin hyvin, mutta vielä paremmin kasvoivat lepät.  Monta vuotta peräkkäin sain perata sitä kuviota ennen kuin voitin ne lepät.”

    Toinen tapaus oli entinen leppää kasvava niitty.  Harvensin leppiä niin paljon kuin uskalsin ja istutin kuuset sekaan.  Olinko harventanut liian vähän vai liikaa vai mistä johtui, etteivät ne kuuset menestyneet.

    En kyllä suosittele leppien hyödyntämistä.   Kaikki nurin ja koivua tilalle, jos hirviriskiä ei ole.  Muuten kuusta.

    Kun kasvattaa kuusikon täystiheänä ja sitten istuttaa uudet taimet nopeasti, niin ne kasvavat nykyään niin hyvin, ettei heinettyminen pysy perässä.”

    ”Harsintahakkuun poistuma on yleensä n. 80- 100 mottia/ha ja tukkiosuus n. 60  % , parhaimmillaan n. 70 % .

    Tavallista harvennusta parempi kantorahatulo edellisessä harsinnassa  (20 vuotta sitten) ei riitä korvaamaan kasvutappion kuluja koska silloin pitäisi ottaa laskelmaan mukaan myös alunperin (päätehakkuu/jk) tulleet  tuloerot.   Jk:n heikompi yksikköhinta, pienempi poistuma ja pystyyn jääneen puuston pääoma-arvo korkoineen nykyhetkeen laskettuna (verrattuna tasaikäisen vaihtoehdon uudistuskuluihin ).”

  • Perko

    Kuule Puuki , muuta  vaikka  rahantulon kuusikosta keskinopeus on puolivälissä 5 k€ /ha   niin paljonko loppurutistuksessa on tultava  jotta 10 k€/ha  on keskimääräinen koko ajalta?   Eikös jo helpottanut paljon,  ei tarvitse polkea.

    jupesa

    Minähän jo kerroin että se on niin simppeli juttu ettei hyödytä edes vastata.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    En tiedä Perko jos metsäsotakirjassa olisi. Lataa ja katso. Ainakaan tuosta kaverikoruptiokirjasta ei löydy hakusanalla Huttunen.

    Perko

    No olikohan  se  Pukkila ?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Yksi henkilö kenen metsää arvioitiin eli Reino Takala asui Pukkilassa.

    Ehkä on paras jos Perko luet itse, hyvät kirjat. Myös muun muassa Lauri Vaaran kirjoituksissa näitä on käsitelty.

    Kuusiuskova

    Onko kukaan porukasta oikeasti kokeillut jk?

    Meikäläinen kokeili 15v yhdellä kuviolla ja se ei toiminut käytännössä.

    Toisen jk.hakkuun jälkeen jäljelle jääneet kuuset kuivui ja kirjanpainaja piti huolen lopuista, nyt tilalla hieno koivu ja kuusitaimikko.

    Metsuri motokuski

    Sitähän tässä on odotettu että perko ilmoittaa metsiensä sijainnin, edes yhden palstan, niin päästään tätä ihmettä katsomaan. Vielä se on suuren salausuuden takana ja varmaan pysyykin. Mutta jos noin erinomaisia ne ovat niin pitäisihän niitä päästä katsomaan.

    Kokenut kaiken tietää

    Noista lakihommista ja metsäsodista voi kyllä siinä mielessä ottaa oppia, tai ainakin varautua, että kun lainlaatijat ja vahvistajat saa jonkun uskon päähänsä, se voi oikeasti vaikuttaa metsien kasvatukseen ja metsätalouden kannattavuuteen jatkossa Suomessakin. Eli asiat voi tulevaisuudessa olla toisin.

    Visakallo Visakallo

    Perko: ”rahantulon kuusikosta keskinopeus on puolivälissä 5 k /ha,  niin paljonko loppurutistuksessa on tultava,  jotta 10 k/ha  on keskimääräinen koko ajalta?”

    Jaksollisessa kasvatuksessa tuommoista tilannetta ei voi käytännössä tulla, että ensin puolet kiertoajasta tuotto olisi vain 5 yksikköä/ha, jos koko kiertoajan tuotto olisi 10 yksikköa/ha. Jos kuusikon kiertoaika on esim. 60 vuotta, niin tuottohan nousee jo 10 ensimmäisen vuoden jälkeen yli 5 yksikön. 50 vuoden loppuajan tuotoksi riittää silloin keskimäärin 11 yksikköä/ha, niin koko kiertoajan tuottoon 10 yksikköä/ha. Täällä eteläisessä Suomessahan pääsee helposti yli 13 yksikköön/ha koko kiertoajalta.

    Perko

    Mehtähän on toiminut viisaammin  kuin omistajansa ymmärrys ; ”nyt tilalla hieno koivu ja kuusitaimikko.”  

    JK -paikan löytää läheltä Toukolan kylää  jossa lainehtii teräisä metsä.   Voisin laittaa kuvan kivestä josta on joskus mainintoja.  Pitää ajella silmät auki ja olla tarkkana niin kyllä se jk metsä  aukeaa horisonttiin.   Pois synkkä mieli !

    Muuten  sopivasta kohtaa kyykkymotolla sellaisen omalta maalta  hetkessä virittää ihan täyteen mehtään ja  on  aukkoa  paljon rahakkaampi systeemi.

Esillä 10 vastausta, 3,721 - 3,730 (kaikkiaan 3,925)