Keskustelut Metsänhoito Aukon tuottomenetelmät

Esillä 8 vastausta, 3,921 - 3,928 (kaikkiaan 3,928)
  • Aukon tuottomenetelmät

     

    ”Entinen leppää kasvanut hakamaa hakattiin aukoksi ja istutettiin koivulle.  Koivu kasvoi erittäin hyvin, mutta vielä paremmin kasvoivat lepät.  Monta vuotta peräkkäin sain perata sitä kuviota ennen kuin voitin ne lepät.”

    Toinen tapaus oli entinen leppää kasvava niitty.  Harvensin leppiä niin paljon kuin uskalsin ja istutin kuuset sekaan.  Olinko harventanut liian vähän vai liikaa vai mistä johtui, etteivät ne kuuset menestyneet.

    En kyllä suosittele leppien hyödyntämistä.   Kaikki nurin ja koivua tilalle, jos hirviriskiä ei ole.  Muuten kuusta.

    Kun kasvattaa kuusikon täystiheänä ja sitten istuttaa uudet taimet nopeasti, niin ne kasvavat nykyään niin hyvin, ettei heinettyminen pysy perässä.”

    ”Harsintahakkuun poistuma on yleensä n. 80- 100 mottia/ha ja tukkiosuus n. 60  % , parhaimmillaan n. 70 % .

    Tavallista harvennusta parempi kantorahatulo edellisessä harsinnassa  (20 vuotta sitten) ei riitä korvaamaan kasvutappion kuluja koska silloin pitäisi ottaa laskelmaan mukaan myös alunperin (päätehakkuu/jk) tulleet  tuloerot.   Jk:n heikompi yksikköhinta, pienempi poistuma ja pystyyn jääneen puuston pääoma-arvo korkoineen nykyhetkeen laskettuna (verrattuna tasaikäisen vaihtoehdon uudistuskuluihin ).”

  • Husq165R

    Puoli totuuksilla ja suorilla valheilla loput! Näkö kulmat ja useammat lähteet!

    Koulttamattoman kiilu silmäisen kiihkon seuraaminen on jollain perverssillä tavalla kiinnostavaa!

    Visakallo Visakallo

    No niin vanha Husovarna! Kestätkö kyydissä seuraavat 30 000 viestiä? Samalla tahdilla oltaisiin sitten jo vuodessa 2044!

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kysymys: miten saadaan seniilit lopettamaan kirjoittelu tänne? En viittaa tässä keneenkään muuhun, vaan ehkä enemmän itseeni 20 vuoden päästä.

    Jovain voisi tutkailla Luken julkaisemia karttoja metsien inventoinneista. Keskikasvu on muutamassa etelän maakunnassa jo yli 7 m3/ha vuodessa. Yhdessä maakunnassa (Etelä-Häme?) keskikuutio on yli 170 mottia per hehtaari, eli keskikuutio on lähes Jovainin toivelukemassa. Nämä alueet ovat erikoisia tuottokyvyn ja metsien ikärakenteen suhteen. (Muokattu.)

    Metsävarat maakunnittain

    https://www.luke.fi/fi/uutiset/metsavarat-2025-puuston-kasvun-aleneminen-pysahtynyt

    Perko

    Kysele vielä seuraavat tuhannet sivut  edelleen miten olet rikastunut kun kymmenen vuoden kuluttua lasketaan tulot ja kuka laskisi visalle mammonan määrän kun on nii varakas ettei itse  osaa laskea. Noita  ei tarvitse menneistä muutella.   On siinä tosi Rikas!

    Visakallo Visakallo

    ”Puoli totuuksilla ja suorilla valheilla loput!”

    Alkaako vanha Hosovarnakin jo pehmitä?! Älä myönny mihinkään puolitotuuksiin, vaan pidä tiukasti kiinni siitä, että 100% viesteistäni on aina täyttä valetta!

    Visakallo Visakallo

    Perko klo 11:10 purkauksesta tuolla edellä kun ottaa ärtymyksen pois, niin jääkö siihen jäljelle oikein mitään asiaa?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Perko voisi tehdä meille palveluksen ja purskahdella vain jk-ketjussa.

    Visakallo Visakallo

    Nyt on taas joku uusi huijauspuhelukampanja käynnissä, minullekin on tullut niitä tänään. Robotti soittaa, ja numero näyttää kyllä suomalaiseta, mutta ei sitä ole. Pystyvät nykyisin väärentämään soittavan numeron näyttämään tavalliselta suomalaiselta kännykkänumerolta.

Esillä 8 vastausta, 3,921 - 3,928 (kaikkiaan 3,928)