› Keskustelut › Metsänhoito › Aukon tuottomenetelmät

Esillä 9 vastausta, 6,591 - 6,599 (kaikkiaan 6,599)
  • Aukon tuottomenetelmät

     

    ”Entinen leppää kasvanut hakamaa hakattiin aukoksi ja istutettiin koivulle.  Koivu kasvoi erittäin hyvin, mutta vielä paremmin kasvoivat lepät.  Monta vuotta peräkkäin sain perata sitä kuviota ennen kuin voitin ne lepät.”

    Toinen tapaus oli entinen leppää kasvava niitty.  Harvensin leppiä niin paljon kuin uskalsin ja istutin kuuset sekaan.  Olinko harventanut liian vähän vai liikaa vai mistä johtui, etteivät ne kuuset menestyneet.

    En kyllä suosittele leppien hyödyntämistä.   Kaikki nurin ja koivua tilalle, jos hirviriskiä ei ole.  Muuten kuusta.

    Kun kasvattaa kuusikon täystiheänä ja sitten istuttaa uudet taimet nopeasti, niin ne kasvavat nykyään niin hyvin, ettei heinettyminen pysy perässä.”

    ”Harsintahakkuun poistuma on yleensä n. 80- 100 mottia/ha ja tukkiosuus n. 60  % , parhaimmillaan n. 70 % .

    Tavallista harvennusta parempi kantorahatulo edellisessä harsinnassa  (20 vuotta sitten) ei riitä korvaamaan kasvutappion kuluja koska silloin pitäisi ottaa laskelmaan mukaan myös alunperin (päätehakkuu/jk) tulleet  tuloerot.   Jk:n heikompi yksikköhinta, pienempi poistuma ja pystyyn jääneen puuston pääoma-arvo korkoineen nykyhetkeen laskettuna (verrattuna tasaikäisen vaihtoehdon uudistuskuluihin ).”

  • Jovain Jovain

    Ehkä niinkin, mutta sen mitä moteissa voitaa sen euroissa häviää. Kannattaa keskittyä muuhunkin ei vaan massan tuottamiseen. Jatkuvan kasvatuksen vaihtoehdoilla on päästy samaan puuntuotossa, ylikin ja hoitomuodon edut siihen päälle.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Luston paksuudessa on maksimi. Voisi kuvitella että viilun sorvaus ei onnistu höttöpuusta vaan hukkapalat alkavat yleistyä.

    suorittava porras suorittava porras

    Unohtuu vain, että lehtipuu on jk:ssa katoava puulaji. Jos ei kaadeta ajoissa, lahoaa. Uutta ei synny ,kun maata ei muokata.

    Pahin uhka laadukkaan koivun saatavuuden kohdalla on edelleen , että sitä kasvatetaan joka vaiheessa liian tiheässä. Siitä seuraa riukuuntuminen eikä tuota vahinkoa pystytä enää korjaamaan.

    Liika lehtipuusto kannattaa raivata jo hyvin varhain ja jättää vain parhaat yksilöt kasvamaan. Sama koskee jo muitakin puulajeja. Puut on saatava kehittymään nopeasti tukkipuun mittoihin, koska kuitupuu ei ole enää jatkossa erityisen haluttua. Jaksollisella menetelmällä  se onnistuu koko kuvion kohdalla runsaassa 40 vuodessa. Jatkuvassa kasvatuksessa sadassa , kun aletaan siemenestä.

    Kuusiuskova

    ”Jatkuvan kasvatuksen vaihtoehdoilla on päästy samaan puuntuotossa, ylikin ja hoitimuodon edut siihen päälle”

    Taas väärä ketju, missä lähdetiedot väitteellesi?

    ”Ehkä niinkin, mutta sen mitä moteissa voitaa sen euroissa häviää”

    Tuolla nyt ei ole päätä eikä häntää. Jos myyn 300 mottia tukkia, niin en milläänn saa 200 tukkimotista enemmän rahaa. Ja edelleen yhtiöt maksaa  moteista, ei lustoista. Ja mitä nopeammin saan tukkimotteja myytyä, sen parempi.

     

    Jovain Jovain

    Kyllä kotimaan myynnissäkin kannattaa kiinnittää huomiota laatuun ja laatupuun kasvatus aloittaa jo taimivaiheessa. On siihen etunsa koivullakin ja antaa sille etukasvuisena ja valopuuna tilansa. Ei välttämättä viljeltynä, siitä tuo laatukritiikki kertoo, mutta myös luontaisena vaihtoehtona. Kannattaa seurailla luontaisia vaihtoehtoja (sukkessio), ei kaiken tarvitse olla viljeltyä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Annapas Jovain lähde väitteelle että viljelty koivu ei kelpaa vientiin. Ainut riesa mitä itse tiedän on ruskotäpläkärpäsen vioitus joka on yleisempi puhtaissa koivikoissa kuin sekapuustoissa.

    Kulut ovat tietenkin suuremmat kun tuotetaan puuta tehokkaasti. Viivan alle kulujen ja verojen jälkeen jäävä ratkaisee.

    Kuusiuskova

    Samaa mieltä Annelin kanssa, ruskotäpläkärpänen yllättävän yleinen. Ei ole silti koskaan haitannut koivutukin teossa. Ja tietääkseni koivulla nopea kasvu ei ongelma kestävyyden kannalta.

    Jovain Jovain

    Voi olla, että markkina on keskitettyä ja puuntuottajalle maksetaan lähinnä bulkista tänä päivänä. Tyvitukista maksettiin kovaa hintaa aikanaan ja sitä saatiin lähinnä sekametsistä kuusikoilta. Välittäjän mukaan viljellyn koivikon laatu ei riitänyt samaan.

    Kuusiuskova

    Joskus oli joskus, milloin olet viimeksi myynyt koivutukkia?

Esillä 9 vastausta, 6,591 - 6,599 (kaikkiaan 6,599)