Keskustelut Metsänhoito Avohakkuukielto

  • Tämä aihe sisältää 522 vastausta, 46 ääntä, ja päivitettiin viimeksi , sitten A.JalkanenA.Jalkanen toimesta.
Esillä 10 vastausta, 341 - 350 (kaikkiaan 522)
  • Avohakkuukielto

    ”Avohakkuu on kuin pissaisi talvella housuunsa”
    Saksan malliin lopullinen ratkaisu niitä yli puolen hehtaarin aukkoja enään tehrä, ilman sanktioita, tuholainen.

  • Visakallo Visakallo

    Miten on Petkeles, toimiiko Luonnonperintösäätiö siis väärin, kun se kerää rahat ja ostaa niillä suojeltavat alueet?

    Jovain

    Aika hyvä tuo hybridi, sopii myös tähän metsänhoitoon. Puuki: ”Ennen yläharvennus oli tasaikäisten metsänhoitojen keinovalikoimassa. Nyt se on siis saanut uuden nimen”. Gooklettamalla hybridistä kerrotaan mm: ”On eräänlainen siirtymä välivaihe”. Wikipediassa kerrotaan: ”Hybridi merkitsee siirtymää”.

    Päällekkäisiä ovat hoitotavat metsänhoidon keinovalikoimassa joka tapauksessa. Siinä mielessä ovat tarpeettomia ja voidaan toteuttaa samassa metsässä. Tuskin tarvitaan kahta erillistä metsänhoidon tapaa. Eikö menisi hoitotapoja yhdistelemällä?

    Tolopainen

    Maailman rikkaimmat harrastaa joutavanpäiväista ilmastoa vahingoittavaa avaruuslentelyä ja YLE siitä uutisoi monissa uutislähetyksissä ihailevaan sävyyn. Minusta meidän ei tulisi verovaroin rahoittaa tällaista toimintaa. Tässä YLE syyllistyy ympäristörikoksen ihannointiin. Miten meillä on noin yksinkertaisia toimittajia. Yle pitää laittaa kesäksi kiinni, säästyy kymmeniä miljoonia ja itutus vähenee.

    Keskellä historian pahinta ilmastokriisiä järjestetään myös olympialaiset, 20mrd€ laitetaan rakenteisiin, joita käytetään muutama viikko. Tuhansia urheilijoita lennätetään ympäri maailmaa aivan joutaviin urheilukisoihin, joilla ei ole yhtään mitään merkitystä. Miten meillä on varaa tällaiseen, kun ihmisiä kuolee miljoonittain nälkään vuodessa. Tosin silläkään ei ole mitään merkitystä.

    Kalle Kehveli

    Kehitys on jo pitkään mennyt päin persettä. Vihreät hipit ovat päässeet ajatuksineen valtaan. Toivotaan että niille käy kuten ennenkin ja liike hiipuu järjettömyyteensä. Minä vastavoimana teen kymmenien hehtaarien avohakkuita, että luonto uudistuu ja rehevöityy. Tästä hyötyvät kaikki elävät ja se synnyttää uutta elämää. Vanha metsä on kuin kuollut, joka joutaa poistaa.

    mehtäukko

    Juuri noin Kehveli.

    Eräässä euro6  k-auton moottorissa käyttölämpötilan on oltava 120astetta, että paska saataisiin poltettua.Suutinpaineet on yli 1000 baaria…mutta eihän nämä kestä. 300 tuhattakin vain ja kanna moottori sulattoon. Ja ei tule hiilikoiven jälkiä,ei.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Avohakkuuton metsätalous toimii Pohjoismaissa vain harvoin.

    http://esvd.svd.se/1001/svenska-dagbladet/430679/2021-07-21/21867679/skogsbruk-utan-hyggen-fungerar-sallan-i-norden

    I dagens uthålliga nordiska skogsbruk är den aktiva anläggningen av ny skog och därmed hygget en viktig komponent, skriver artikelförfattaren. 

    De som förespråkar skogsbruk utan hyggen ser inte till biologin i de nordiska skogarna. Det finns klara negativa erfarenheter av ett sådant skogsbruk, skriver Björn Hägglund, med mångårig erfarenhet av skogsfrågor.

    I dag propagerar många, från miljöorganisationer till EU-kommissionen, för att svenskt skogsbruk i högre grad skall bedrivas hyggesfritt. Men man tycks vara obekymrad över de negativa erfarenheter som finns av att driva ett sådant skogsbruk i nordiskt klimat.

    Hyggesfritt skogsbruk eller kontinuitetsskogsbruk innebär att man successivt avverkar de största träden i en skog. Ny skog förväntas komma upp inne bland de träd man lämnat kvar. Denna modell tillämpades i stor skala i Sverige ungefär från 1920 till 1950. Arbetskraften var billig och de stora träden var mer värdefulla. Och man slapp de höga kostnaderna för att anlägga ny skog. Många av skogsadministrationens ledande företrädare propagerade också för denna så kallade blädning. ”Skam den skogsman som inte med yxans hjälp kan föryngra sin skog”, skrev överjägmästare Uno Wallmo.

    Men resultatet blev katastrofalt. De kvarlämnade träden förmådde inte bilda nya produktiva skogsbestånd, utan i stället uppstod jättelika arealer som var glest bevuxna med främst gran och björk. Det var den inte sällan brutala avvecklingen av dessa restskogar i Norrland som skapade de jättehyggen som i sin tur satte fart på debatten om kalhyggen och svenskt skogsbruk.

    Varför fungerade då blädningen så dåligt? Det fanns flera orsaker. Man gjorde alldeles för hårda uttag. Det kvarvarande beståndet räckte inte som bas för ny skog. Man utarmade den genetiska basen genom att konsekvent ta bort de bästa träden. Man blädade i näringsfattiga och kylslagna områden där kvarlämnade trädrester inte bröts ned utan blev liggande i ett allt tjockare lager där skogsplantor inte kunde etablera sig. Den nödvändiga näringscirkulation som uppstår till exempel efter en brand eller en hyggesupptagning kom inte igång och marken utarmades. Ljusälskande trädslag med låg konkurrenskraft, främst tall, kunde inte föryngras inne bland de kvarlämnade träden.

    I dag vet vi mer. Det går att driva hyggesfritt skogsbruk men bara ibland. Man måste hålla sig till trädslag som kan växa upp i skugga, i första hand gran och bok. Den skog som lämnas måste klara av att hålla uppe produktionen. Marken bör vara så bördig att den nödvändiga näringscirkulationen kan ske utan att marken läggs kal eller bränns. Metoden är därför mest lämpad i begränsade delar av södra Sverige. Den används framför allt i Mellaneuropa där förutsättningarna för metoden är bättre än här samtidigt som skogsbrukets ekonomiska betydelse är mindre.

    Över tid får man teoretiskt den högsta tillväxten, och därmed den högsta kolbindningen i en hel skog, genom att avverka varje bestånd när dess medeltillväxt (totalt producerad volym dividerad med ålder) kulminerar. Detta inträffar vid några tiotals år högre ålder än när man slutavverkar i dag. Att man avverkar tidigare beror bland annat dels på att risken för skador – storm, röta och insekter – ökar med stigande ålder, dels på att det i många fall går att höja tillväxten genom att byta ut det befintliga beståndet mot ett som växer bättre. Exempelvis byta gran på svaga, torra marker mot tall. I dagens situation med global uppvärmning är det också viktigt att kunna anlägga ny skog med ett plantmaterial som passar bättre än det lokala till bedömda framtida förhållanden.

    Hyggesfritt skogsbruk innebär att man avverkar svagt men ofta, kanske 10-20 procent av volymen vart tionde år. Under en normal svensk omloppstid – 80-90 år – går man in i beståndet cirka 8-9 gånger, medan man vid dagens skogsbruk gallrar 1-3 gånger och sedan slutavverkar. Dagens tunga kostnadseffektiva avverkningsteknik är inte lämplig för hyggesfritt skogsbruk. Den skadar mark och rötter och den kräver stora volymer i varje avverkning. I stället måste man in med små, lätta maskiner vilket i sin tur ger kraftigt höjda avverkningskostnader. För att få sådant skogsbruk att fungera i stor skala måste priset på virke och därmed skogsprodukter höjas kraftigt. Det är inte så enkelt i en industri som är utsatt för stenhård global konkurrens.

    Min uppfattning är att det inte går att driva hyggesfritt skogsbruk i stor skala på kommersiella villkor i Norden. Metoden kan vara motiverad där det finns starka andra drivkrafter än ekonomin, till exempel i viktiga rekreationsområden, eller där det förekommer sällsynta störningskänsliga arter. Kanske kan man kombinera detta med att ta ut dyrt virke till nischprodukter. Men för att metoden inte på sikt skall leda till allt mer granskog måste man också i dessa områden skapa öppna ytor där man vill ha tall- och/eller björkskog.

    För att travestera entreprenören Jan Stenbeck: Biologi slår ideologi, så är det bara.

    Björn Hägglund

    tidigare bland annat professor SLU, generaldirektör Skogsstyrelsen och vice koncernchef Stora Enso, äger numera en skogsfastighet i Vallentuna

     

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    (Google Kääntäjän kautta pyöräytettynä.)

    Nykypäivän kestävässä pohjoismaisessa metsätaloudessa uuden metsän aktiivinen rakentaminen ja siten hakkuut ovat tärkeä osa. Ne, jotka kannattavat metsätaloutta ilman avohakkuuta, eivät tarkastele pohjoismaisten metsien biologiaa. Tällaisesta metsätaloudesta on selkeitä negatiivisia kokemuksia, kirjoittaa Björn Hägglund, jolla on monen vuoden kokemus metsäkysymyksistä.

    Nykyään monet, ympäristöjärjestöistä Euroopan komissioon, kannattavat Ruotsin metsätalouden laajempaa harjoittamista ilman avohakkuita. Mutta näyttää siltä, ​​etteivät he ole huolissaan kielteisistä kokemuksista, joita tällaisen metsätalouden hoitamisesta pohjoismaisessa ilmastossa on. Jatkuvatoiminen metsätalous tarkoittaa, että kaadat vähitellen metsän suurimmat puut. Uuden metsän odotetaan nousevan jäljelle jääneiden puiden joukosta. Tätä mallia sovellettiin laajasti Ruotsissa noin 1920–1950. Työvoima oli halpaa ja suuret puut arvokkaampia. He välttivät uusien metsien rakentamisen korkeita kustannuksia. Monet metsähallinnon johtavista edustajista kannattivat myös tätä ns. harsintaa.

    ”Häpeä metsänhoitajalle, joka ei voi nuorentaa metsäänsä kirveen avulla”, kirjoitti metsänhoitaja Uno Wallmo.

    Mutta tulos oli katastrofaalinen. Jäljellä olevat puut eivät pystyneet muodostamaan uusia tuottavia puustoja, vaan syntyi valtavia alueita, jotka olivat harvaan kasvaneita, pääasiassa kuusta ja koivua. Näiden jäännösmetsien harvinainen julma metsänhakkuutus Norrlandissa loi jättimetsät, mikä puolestaan ​​kiihdytti keskustelua hakkuista ja Ruotsin metsätaloudesta.

    Miksi sitten harsinta toimi niin huonosti? Syitä oli useita. Tehtiin aivan liian kovia hakkuita. Jäljelle jäävä puusto ei riittänyt uuden metsän perustaksi. Geneettinen perusta oli ehtynyt poistamalla jatkuvasti parhaat puut. Ravinteiden kierto heikkeni metsänpohjassa kylmillä alueilla, puujäännöksiä ei hajonnut, vaan pysyivät yhä paksummassa kerroksessa, jossa metsäkasvit eivät voineet vakiinnuttaa itseään. Tarvittava ravinteiden kierto, joka tapahtuu esimerkiksi sen jälkeen, kun tulipalo tai kaataminen ei alkanut ja maaperä oli ehtynyt. Valoa rakastavia puulajeja, joiden kilpailukyky on heikko, pääasiassa mäntyä, ei voitu uudistaa jäljellä olevien puiden sisällä.

    Tänään tiedämme enemmän. Jatkuvaa kasvatusta voidaan käyttää, mutta vain satunnaisesti. On pidettävä kiinni puulajeista, jotka voivat kasvaa varjossa, lähinnä kuusta ja pyökkiä. Jäljellä olevan metsän on kyettävä ylläpitämään tuotantoa. Maaperän tulee olla niin hedelmällistä, että tarvittava ravinteiden kierto voi tapahtua ilman, että maaperää laitetaan paljaaksi tai poltetaan. Siksi menetelmä soveltuu parhaiten rajoitetulle alueelle Etelä-Ruotsissa. Sitä käytetään pääasiassa Keski-Euroopassa, jossa menetelmän olosuhteet ovat paremmat kuin täällä, kun taas metsätalouden taloudellinen merkitys on pienempi.

    Historiallisesti meillä on aina ollut paljaita alueita Ruotsissa. Ennen ihmisen vaikutusta palot, myrskyt ja hyönteistartunnat loivat paljaita alueita, jotka puolestaan ​​antoivat männylle ja koivulle vakiinnuttamisen. Myöhemmin ihmiset kaatoivat metsiä kaivosten, laivanrakennus- ja asumistarpeiden vuoksi, kun taas yhä enemmän maata käytettiin viljelyyn ja laiduntamiseen.

    Nykypäivän kestävässä pohjoismaisessa metsätaloudessa aktiivinen uuden metsän rakentaminen ja siten hakkuut ovat tärkeä osa. Metsätaloutemme perusta on luotu noin vuonna 1800. Tuolloin Heinrich Cotta Tharandtissa, Saksan metsäakatemiassa, osoitti, että metsätalouden vaikutusten analyysin on katettava koko metsä eli kalkkipitoinen metsä, kasvimetsä, nuori metsä, keskimetsä ja vanhempaa metsää samanaikaisesti. Js katsot koko metsää, nuorentaminen on ehdottoman välttämätöntä metsän elvyttämiseksi ja kasvun pitämiseksi yllä. Ja juuri metsätalouden vaikutus koko metsään on ratkaisevan tärkeää kasvun ja hiilen sitomisen kannalta.

    Ajan myötä saavutat teoreettisesti korkeimman kasvun ja siten korkeimman hiilidioksidin sitomisen koko metsässä korjaamalla jokaisen puuston, kun sen keskimääräinen kasvu (tuotettu kokonaismäärä jaettuna iällä) huipentuu. Tämä tapahtuu muutaman vuosikymmenen myöhemmin kuin silloin kun nykyinen kaataminen tapahtuu. Aikaisempi kaatuminen johtuu osittain siitä, että vahinkoriski – myrskyt, lahot ja hyönteiset – kasvaa iän myötä, ja osittain siksi, että monissa tapauksissa kasvua on mahdollista lisätä korvaamalla nykyinen kanta paremmin kasvavalla siemenalkuperällä. Korvaa esimerkiksi kuusi heikossa, kuivassa maaperässä männyllä. Maapallon lämpenemisen nykytilanteessa on myös tärkeää pystyä luomaan uusi metsä kasvimateriaalilla, joka soveltuu paremmin tuleviin olosuhteisiin.

    Normaalissa ruotsalaisessa jatkuvapeitteisen metsän syklissä – 80-90 vuotta – käyt hakkaamassa noin 8-9 kertaa, kun taas nykypäivän metsätaloudessa ohennat 1-3 kertaa ja sitten kaadat. Nykypäivän raskas ja kustannustehokas hakkuutekniikka ei sovellu harsintametsään. Se vahingoittaa maaperää ja juuria ja vaatii suuria kertymän määriä jokaisessa hakkuussa. Sen sijaan sinun täytyy tulla pienillä, kevyillä koneilla, mikä puolestaan ​​johtaa huomattavasti suurempiin hakkuukustannuksiin. Jotta tällainen metsätalous toimisi laajamittaisesti, puun ja siten metsätuotteiden hintaa on nostettava voimakkaasti. Se ei ole niin yksinkertaista alalla, joka on kovan globaalin kilpailun alainen.

    Olen sitä mieltä, että Pohjoismaissa ei ole mahdollista harjoittaa jatkuvapeitteistä metsätaloutta kaupallisilla ehdoilla. Menetelmä voidaan perustella, jos talouden ulkopuolella on muita voimakkaita liikkeellepanevia voimia, esimerkiksi tärkeillä virkistysalueilla tai jos on harvinaisia ​​häiriöherkkiä lajeja. Ehkä voit yhdistää tämän kalliiden puiden poistamiseen erikoistuotteisiin. Mutta jotta menetelmä ei johtaisi yhä enemmän kuusimetsään pitkällä aikavälillä, sinun on myös luotava avoimia alueita näille alueille, joihin haluat mänty- ja / tai koivumetsää.

    Yrittäjä Jan Stenbeck: Biologia voittaa ideologian, niin se vain on.

    Björn Hägglund

    Entinen professori SLU, Ruotsin metsäviraston pääjohtaja ja varatoimitusjohtaja Stora Enso, omistaa metsää Vallentunassa

    Lähde: Svenska Dagbladet 21.7.2021.

    Puuki

    Ruåtsissa samat huomattu tietysti kuin täälläkin.  Kulut lisääntyy ja metsäluonto/puiden kasvu kärsii, siinä ne jk:n suurimmat ongelmat pääsääntöisesti on talouspuolella.    Rumia pilalle harsittuja kuusikoita  näkyy vanhoissa kuvissa myös Suomesta .  Kohta varmaan samanlaisia yhä enempi luonnossakin.   Ne on paljon rumempia heinikkoineen kuin hyvin kasvavat taimikot muutaman vuoden jälkeen avohakkuusta.   Jk:een sopivat kohteet on suht. harvassa varsinkin kangasmailla, jos puhutaan talousmetsästä eikä erityiskohteista., puistometsistä yms.

    Kurki

    Ruotsin metsissä on puuta 3500 milj.m3 ja metsien kasvu on 130 milj.m3/v ja tämä on saavutettu uudistamalla avohakkuilla ja tasaikäiskasvatuksella.

    Jovain

    Tuskin on uskomista, että taloudellinen tulos on parempi, jos peitteisen metsän kasvatuksen edellytykset tuhlataan tasaikäiselle metsän kasvatukselle. Jo yksistään jaksollisessa metsän kasvatuksessa muodostuu jk kasvatukselle kelvollista metsää. Ei se ole tuotosta pois, jos jatko kasvatetaan, ei myöskään paikasta. Tuottavassa metsässä tulee yllätyksiä ja luonto järjestää yllätyksiä. En lähtisi tuhlaamaan tällaista antia, jolla on selvät menestymisen mahdollisuudet.

Esillä 10 vastausta, 341 - 350 (kaikkiaan 522)