Tuohon ensimmäiseen kysymykseen: Kysymys on talousmetsästä ei luonnontilaisesta metsästä. Eihän harsinta tarkoita luonnontilaisia metsiä ei myöskään metsiä, joilla ei ole taloudellista merkitystä. Jk metsät ovat talousmetsiä sen varsinaisessa merkityksessä.

Kyllä alikasvosta voi hyödyntää ja muutenkin metsän rakennetta käyttää hyväksi, eli venyttää kiertoaikaa. Eihän metsän jaksollisesta rakenteessa poikkeaminen tarkoita sitä, että on raivattava ja on avohakattava ja on uudistettava, kehityskelpoista metsää. Jatkuvuuden suhteen olen samaa mieltä, on uudistettava ja menee avovaiheen kautta.

Näin juuri, sopii erinomaisen hyvin myös jatkuvaan kasvatukseen.

Metsä-ELO -työryhmä

Jatkuva kasvatus ja luonnonhoito -teemakokouksen yhteenveto

Metsänkäsittelymenetelmien monipuolistuminen on luonnonhoidon kannalta hyvä ja tarpeellinen kehityskulku. Varsinkin jatkuva kasvatus on saanut viime aikoina paljon huomiota. Tutkimustietoa jatkuvan kasvatuksen lisäämisen vaikutuksesta metsien monimuotoisuuteen on vielä vähän, ja uuden tiedon hankkiminen on hidasta. Kysymys jatkuvan kasvatuksen yleistymisen merkityksestä luonnonhoidon tavoitteille on monitahoinen. Vastaus riippuu siitä, missä osassa maata jatkuva kasvatus yleistyy, mille alueille ja millaisiin metsiin se kohdentuu ja kuinka hakkuissa toimitaan. Esimerkiksi kuukkelipopulaation alueella jatkuvapeitteisten menetelmien käytön lisääminen ja avohakkuiden vähentäminen on kuukkelikannan säilymistä edistävä toimenpide. Mutta kuten kaikkia metsänkasvatustapoja, myös jatkuvaa kasvatusta on mahdollista toteuttaa tavalla, jossa metsän merkitys monimuotoisuuden turvaamisessa heikkenee lähtötilanteeseen verrattuna.

Etelä-Suomessa jatkuvapeitteisten metsien osuus maisemasta on nykytasolla vähäinen, arviolta luokkaa 5-10 prosenttia suojelualueet huomioon ottaen. Tällaisessa maisemassa jatkuvapeitteisten metsien osuuden kasvu voi parantaa joidenkin taantuneiden metsälajien elinolosuhteita ilman, että avointen kehitysvaiheiden osuuden väheneminen vielä vaikuttaa merkittävällä tavalla niistä riippuvaiseen lajistoon.

Lapissa jatkuvapeitteisen metsän osuus maisemasta lähestynee nykytasolla jo kolmasosaa suojelualueiden suuren määrän seurauksena. Luonnonmetsiä koskevissa tutkimusaineistoissa valtaosa tutkituista alueista edustaa enemmän tai vähemmän jatkuvapeitteistä metsärakennetta. Tämän perusteella Lapissakin ollaan vielä kaukana tilanteesta, jossa metsän avointen kehitysvaiheiden väheneminen olisi monimuotoisuuden näkökulmasta merkityksellistä.

Vaikka tutkimustietoa tarvitaan lisää, asiantuntijat ovat voineet muodostaa lajien tai eliöryhmien elinympäristövaatimuksiin ja ekologiseen päättelyyn perustuen käsityksiä jatkuvan kasvatuksen merkityksestä lajeille ja luontotyypeille. Nykykäsityksen mukaan jatkuvapeitteisyydestä hyötyvät maaperän mykorritsasienet, useat lintulajit (esim. metsäkanalinnut, tiaiset ja kuukkeli), metsän kenttäkerroksen avainlaji mustikka seuralaislajeineen sekä puilla epifyytteinä kasvavat sammalet ja jäkälät. (METSO ja metsänkäsittelymenetelmien monipuolistaminen, 2011 & Siitonen J., julkaisematon).

Tietyillä luontotyypeillä jatkuva kasvatus nähdään menetelmänä, jonka avulla metsätalouden muuttamalle kohteelle voidaan puun tuottamisen rinnalla säilyttää joitakin keskeisiä ominaispiirteitä paremmin kuin tasarakenteisessa metsänkasvatuksessa. Metsänhoidon suositukset (2019) esittelevät jatkuvan kasvatuksen luonnonhoidollisena hakkuumenetelmänä korvissa, lehdoissa, virtavesien reunametsissä sekä soiden ja peltojen vaihettumisvyöhykkeillä. Soilla ja virtavesireunoilla jatkuvasta kasvatuksesta on todennäköisesti merkittävää hyötyä metsä-, suo- ja vesiluonnon monimuotoisuudelle sekä vesien laadulle.

Jatkuva kasvatus ei poista talousmetsien luonnonhoidon tarvetta

Hyvin ristiriidaton näkemys on, että jatkuva kasvatus ei millään tavoin poista talousmetsien luonnonhoidon tarvetta. Kaikissa metsänkasvatustavoissa tulee erikseen huolehtia, että metsästä löytyy monipuolisesti lehtipuita, järeää kuollutta puustoa sekä metsätaloudellisesti yli-ikäisiä puita. Suuri osa taantuneista metsälajeista tarvitsee näitä elinympäristöönsä, ja näiden lajien elinolosuhteiden turvaamisessa talousmetsien luonnonhoidon keinot, kuten säästöpuiden jättäminen, ovat avainasemassa. Luonnonhoidon keinojen käytön tarvetta on syytä jopa korostaa jatkuvassa kasvatuksessa, kun elävän säästöpuuston ja kuolleen puuston tulisi säilyä toistuvien poimintahakkuiden yhteydessä. Kaikissa metsänkäsittelytavoissa säästöpuiden säilymistä tulisi edistää merkitsemällä säästöpuuryhmät paikkatietoon.

Jatkuvassa kasvatuksessa monimuotoisuuden kannalta olennaisia erityispiirteitä ovat esimerkiksi kerroksellisen latvuston tuottamat mikroilmasto-olosuhteet ja näiden olosuhteiden pysyvyys, latvuston kytkeytyvyys, hakkuusta viereisille alueille koituvan reunavaikutuksen minimointi, metsän jatkuva puustoisuus ja maanpinnan rikkoutumisen välttäminen. Jaksollisessa kasvatuksessa monimuotoisuuden kannalta olennaisia erityispiirteitä ovat esimerkiksi avoalue- ja lehtipuujatkumoiden säilyminen, mahdollisuus palojatkumoalueiden ylläpitämiseen sekä vaihtelevan pituinen järeäpuustoisen varttuneen metsän vaihe.

Peitteisen metsänkäsittelyn olosuhteita saavutetaan monipuolisella menetelmäkirjolla, jossa on mukana jatkuvan kasvatuksen menetelmiä sekä osa tasaikäisen kasvatuksen menetelmistä. Rakennepiirteiden myötä kehittyvät monimuotoisuushyödyt voivat olla hyvin saman tyyppisiä jatkuvassa kasvatuksessa kuin esimerkiksi tasaikäismetsätalouden kaksijaksoisissa käsittelyissä. Niin ikään tasaikäismetsätalouden monimuotoisuushyötyjä saadaan jatkuvan kasvatuksen alueille käyttämällä monipuolista menetelmäkirjoa poimintahakkuista pienaukkoihin. Metsien monimuotoisuuden säilyttäminen ja lisääminen onnistuukin helpoiten, mikäli puun tuottajalla on käytössään monipuolinen metsänkasvatustapojen keinovalikoima, josta voi hakea kohdekohtaisesti tarkoituksenmukaisen ratkaisun.

Luonnonhoitoa on kehitettävä paikkatiedon avulla

Paikallinen ja alueellinen luonto, eliöstö ja luontotyypit, vaikuttavat merkittävästi siihen, millä metsänkasvatustapojen ja luonnonhoitokeinojen yhdistelmillä ylläpidetään tai parannetaan alueen metsäelinympäristöjen tilaa. Metsä-ELO näkee tärkeänä pyrkimykset nykyistä yksilöidympien, alueellisten ja paikallisten luonnonhoitotavoitteiden tunnistamiseen ja tuomiseen osaksi metsänomistajien päätöksentekoa. Kasvatustapojen ja luonnonhoitokeinojen kohdentaminen yhdistämällä maanomistajien tavoitteet metsä- ja luontotietoon on kokonaisuus, jota kehittämällä metsänkäsittelymenetelmien monipuolistuminen alkaa luotettavasti tuottamaan monimuotoisuushyötyä talousmetsiin.

Kyllä tavoitteet sekoittuvat, mutta asia ei ole täysin mustavalkoinen. Harva metsänomistajakaan on täysin vain puuntuotantoon pitäytyvä, ilman muita metsään liittyviä tavoitteita. Monilajinen metsäalue voi olla paremmin häiriöistä kuten metsätuhoista toipuva ja lehtipuusekoituksen ravinnekiertoa nopeuttava vaikutus myös tiedetään. Riista on myös osa luontoa jne.

Kerroin aikaisemmin miten jatkuvan kasvatuksen erikoisfirma Arvometsä teki (vastoin periaatteitaan) viime kesänä hakkuun siemenpuuasentoon(United Bankersin metsiin)Jatkoksi olivat sitten äestäneet kaikki alat.Nyt ohikulkiessa huomasin että äeskone oli kuin olikin samalla tupsutellut siemenet mikä järkevää olikin.Hyvin oli itänyt.Nämä harvaan jätetyt siemenpuut ovat siis siellä vain imagosyistä(=turhaan riesana kaatuilemassa).Ei tässä mitään avohakkuita sentäs ole tehty?