Keskustelut Puukauppa CLT tehdas Kauhajoelle??

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 93)
  • CLT tehdas Kauhajoelle??

    Merkitty: 

    Pohjalaisen uutissivuilla on tänään tälläinen juttu:

    ”Puurakentamiseen tarkoitettuja CLT-levyjä valmistava tehdas nousee Kauhajoelle tulevan vuoden aikana.

    Luvassa on Pohjoismaiden suurin CLT-levyjen tuottaja.

    Jos kaikki menee suunnitellusti, ristiinliimattuja massiivipuisia rakennuslevyjä valmistava tehdas aloittaa toimintansa vuoden kuluttua syksyllä ja keväällä 2018 markkinoilla on Kauhajoella valmistettuja CLT-levyjä.

    Toiminta tuo seudulle työpaikkoja jopa 150. Näistä tehtaalla olisi 30-40. Loput syntyvät alihankinnasta sekä erilaisiin tukitoimintoihin.

    ”Kauhajoella tartutaan puurakentamisen uuteen aaltoon oikeaan aikaan. Puurakentaminen on nousussa yhtenä hallituksen kärkihankkeista. Ekologinen rakentaminen kiinnostaa kotimaassa ja maailmalla.

    – Tulevaisuuden rakentamisessa aletaan vaatia yhä enemmän hiilijalanjäljen huomioimista. Puu sitoo valtavan hiilivarannon ja sen hiilijalanjälki on negatiivinen, tehtaan taustalla olevan CLT Plant Oy:n hallituksen puheenjohtaja Keijo Ullakko sanoo.

    Erityisen hyvin CLT-levyt sopivat suurten puukerrostalojen rakentamiseen.

    AUNE WARONEN”

    Uutinen sisältää hyvin vähän tietoa? Itse asiassa se avaa vain isoin joukon vastausta odottavia kysymyksiä?

    Jos olis huhtikuun eka päivä niin tämä sopis siihen kuin nenä päähän.
    Kauhajoella ei ole minkäänlaista toimivaa sahaakaan jonka yhteyteen tuo tulisi?
    Toivotaan että on tottakin vielä!

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • kuusessa ollaan

    Sahatavaraa saa mistä vaan, mutta mistä löytyy todelliset markkinat tuolle levylle? Kaupunkialueilla edelleen betoni vahva materiaali…

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Toki Kauhajoella on Älbyhysin talotehdas ja pienempikin alan yrittäjä, mutta kuitenkin tuo markkinakysymys on hyvin aiheellinen.

    Entä tehtaan rakentaja? Pitää olla pätäkän lisäksi jonkin sortin tuntumaa alaankin.

    Mulla sellainen olo kuin pikkutenavalla jota härnätään tikkunekulla, joka jää kuitenkin saamatta.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Firma on CLT-Plant Oy, se on perustettu 2015, kotipaikka kauhajoki.
    Osoite viittaa pienehkön puutalovalmistajan yhteyteen Kauhajoella.

    Katotaan mitä näkyy.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Jotain sentään tapahtuu:
    Kauhajoen kaupungin hallitus on päättänyt esittää valtuustolle, että kaupunki merkitsee puolella miljoonalla yhtiön osakkeita. Tämä olisi kahdeksas osa yhtiön 4 miljoonan osakekannasta.
    Oosakeannin piti päättyä 14.10. Mitään ei ole tiedotettu sen tuloksista. Yhtiökokous pitäisi olla nyt pian kun osakeanti on päättynyt.
    Yhtiölle haetaan consulttifirman kautta toimitusjohtajaa.
    Yhtiön hallituksen puheenjohtaja on Keijo Ullakko, joka tunnetaan maakunnassa rakennusalan monitoimimiehenä.

    Paikkakunnalla liikkuu villejä huhuja yhtiöön rahansa sijoittaneista bisnesmiehistä, mutta mitään virallista tietoa ei ole

    Tonttimaata tarkoitusta varten on kaupungilla yllinkyllin varattuna ns Aronkylän teollisuusalueen yhteydessä.

    Odotellaan.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Ilkassa uutinen, että toimitusjohtajaksi on valittu DI Jari Pajala. Hän on aiemmin  työskennellyt Raute oyssä, joka on saman alan yrityksiä.

    Osakemerkinnän uusi määräaika päättyi eilen, saapa nähdä tuleeko siitä joku tiedote lähi aikoina.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    harrastelija harrastelija

    CLT-tuotteitahan tuotiin ensialkuun Suomeen Itävallasta. Näin puun tuottajamaana tuntui vähän ihmeelliseltä, että tänne tuodaan puuelementtejä Keski-Euroopasta?

    V. 2014 olin Kuhmossa tapahtumassa, missä juhlistettiin Kuhmoon perustettavaa CROSSLAM-CLT tehdasta. Tehdas oli tuoraan Kuhmo Oy:n sahan naapurissa. Laitteet olivat kunnossa, esittely kotisivuja myöten on kunnossa – odottelen vain, että milloin markkinat oikeasti avautuvat?

    Itävallassa nähtävästi uskotaan CLT:n nousuun, koska sieltä tuli Pohjois-Karjalaan toimija, joka osti Vapon sahat ja ymmärsin, että sahan tuotteet ohjataan CTL-levytuotantoon.

    Puun ostoilmoitukseen vastasin. Tarjosin paria päätehakkuukohdetta. Ostomies oli asiallinen, kysytyin tuote olisi ollut kuusitukki, tosin samalla hinnalla olisi kelvannut myös mäntyvaltainen kuviokin. Kauppoja ei tullut, koska kaksi muuta tarjousta oli parempia ja päädyin sitten sopimuskumppanin kanssa kaupoille, koska se oli paras !

    Toivotaan CLT-kauhavalle onnea yrityksessään, sellutehtaiden puun tarpeen lisääntyminen kasvattaa myös tukkipuun menekkiä, joten sahatavaran jalostustuotteilla on tarvetta.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Tuo hanke on nyt Kauhajoella, ei Kauhavalla, sellaiset sata kilometriä eroa pakkakunnilla. Siinäkin mielessä merkittävä ero, että Kauhavan lähellä, Alajärvellä on toinen CLT-hanke, joka on vähän pidemmällä.

    Tätä Kauhajoen hanketta on nimenomaan perusteltu CLT:n huonolla saatavuudella, on kuulemma oikein pulaakin levystä. Puuhamiehetkin ovat nimenomaan rakennus puolelta.

    Sehän tässä vähän pelottaakin kun tehtaita tulee kuin sieniä sateella. Kun ne ovat kaikki tuotannossa, niin riittääkö kaikille menekkiä, vaikka CLT:n kulutus tiettävästi maailmalla koko ajan lisääntyykin?

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    pitkät neulaset pitkät neulaset

    Missähän tuota levyä on tarkoitus käyttää?

    Aihio oli luokkaa 16m x 3m x 0,4m jossain nettisivuilla.

    Työmailla en ole törmännyt missään.

    Puukerrostalojako?

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Nuo lienevät jonkun linjaston maksimimittoja. Pienempiäkin tehdään ja erityisesti ohuempia.

    mahdollisesti niitä kerrostalojakin, mutta eniten on puhuttu kuitenkin vielä tällä hetkellä teollisten pientalojen rakentamisesta. Työtä voidaan siirtää sisätiloihin kun tuohon elementtiin jyrsitään ovi ja ikkunaaukot valmiiksi ja sovitetaan ovet ja ikkunat niihin myös jo hallissa.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    6 m3 6 m3

    Ei onnistunut leikkaaminen, liimaaminen ja liittäminen tällä kapulalla, mutta googlaamalla:

    Kuhmo rakentaa uuden puukoulun

    löytyy Kuntalehden artikkeli jossa valaistaan mihin CLT-levyä voidaan käyttää.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 93)