Keskustelut Metsänhoito Energiapuut

  • Tämä aihe sisältää 85 vastausta, 30 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 2 vuotta sitten Avatarleku toimesta.
Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 85)
  • Energiapuut

    Merkitty: 

    Hei,

    voisko joku neuvoa, mitä teen hakkuutähteille, jotka eivät nyt kelpaakkaan kenellekään? Kaadoin n. 2 ha alueelta kuusivaltaisesta metsiköstä puut syksyllä 2020 ja oksia tuli valtavat kasat. En ole kasoja peitellyt, kun vasta vuoden vaihteessa kasoihin vielä kerättiin oksia. Myynnin ensikertalaisena en osannut sopia puun kaatajien kanssa oksien keruusta ja poisviennistä. Noudatin vain heidän antamia neuvoja. Kasa sijaitsee  hyvän mökkitien varrella.

    Lämmin kiitos neuvoista jota otan kiitollisuudella vastaan.

  • metsätie

    Energiaa ?

    Puuki

    Kun energian kWh-hinta on moninkertaistunut, mm. lämmityskaasun ja -öljyn hinnat muuttuneet huomattavasti,  ja myös löpön hinta on noussut, niin luulisi yhtälön oletuksien muuttavan  nyt myös e-puun hintoja ja e-puun korjuutapojen ja koneiden käyttöä.

    On arvoitu jossain,  että sähkön kWh keskihinta olisi ainakin lähitulevaisuudessa  jatkossa n. 25 s , kun aiemmin se oli n. 5 s.  Jotain vaikutuksia silläkin on e-puun lisääntyvän tarpeen lisäksi  jo kantohintoihinkin.

    Jätkä

    Minulle soitteli energianmyyntiyhtiön ”Trolli” kehuen niin perusteellisesti, kuinka edullisiakin aikoja pörssisähkön käyttäjille aina silloin/tällöin tulee.

    Paljastui siinä sitten, paljonko tämä vältysfirma perii tästä myynnistään. Oli 4,5 senttiä/ Kwh. Sanoin , että varsin kohtuullinen hinta, jos sähkön saa ilmaiseksi ja lopetin keskustelun.

    Apli

    Oma käsitys on että nykyisin energiapuun hinta seuraa suoraan kuitupuun hintaa ja kun käyttö lisääntyy ja venäjän tuonti seis ja kun upm lakot joskus loppuu luulisi hintojen nousevan..

    Puuki

    Sähkön myyjät neuvoo hanakasti miten voi säästää sähköä (=miten sähköyhtiö saa vähennettyä tappiotaan) , kun on määräaikainen sähkösopimus entisillä hinnoilla vielä voimassa.  On ne melko kauan tehneet isoja voittojakin joten mitäpä tuosta. Siirtohinta ei kovin paljon laske vaikka säästäisi sähköä kuinka.

    Rinkoenergiapaneelikauppa käy kuulemma erittäin hyvin nyt.     Sen verran tulee jo ”ilmaista energiaa” taivaalta, että saunan voi lämmittää sillä vaikka joka päivä ilmatteeksi.

    E-puun hinta on luultavasti kiinni  tuosta kuitupuun hinnasta.  Suurimmat e-puuenergian tuottajat on juuri kuitupuun käyttäjiä.

    Tolopainen

    Jos Pohjoismaissa sähköstä tuotetaan yli 90% uusiutuvalla energialla eli vedellä ja tuulella. Miten on mahdollista, että öljyn ja kaasun hinta moninkertaistaa sähkön hinnan. Tuo energiakriisi on  itse aiheutettu, jos bensiini hinnasta otetaan verot pois, se maksaa n euron litra. Miksi valtion pitää kerätä liikenteeltä 8mrd€. Nesteen valtavia voittoja on vara leikata suomalaisten hyväksi. Turha kerätä Suomesta rahaa ulkomaisille omistajille. Energiayhtiöitä ei olisi koskaan pitänyt viedä pörssiin. Forttumin konkurssi on hyvin lähellä, liian suuren Venäjä riskin takia, jos olisi pysynyt Imatran voiman mitään hätää ei olisi.

    Metsuri motokuski

    Mistä meinaat tolopainen valtion keräävän tuon puuttuvan verokertymän jos se polttoaineiden verotusta keventää. Meillä taitaa olla jo näilläkin verokertymillä 10 mrd euroa kestävyysvajetta jota lainalla paikataan. Summa on sitä luokkaa että työttömyyden hoito maksaa noin 6 mrd euroa ja vielä pitäisi jostain 4 mrd saada. Sitten kun vielä kerätään rahat säästyneesta polttoaineverosta niin onhan siinä miettimistä. Maahanmuutto vie noin 600 milj euroa joten vieläkin jää paikkaamista. Miten olisi pääomaveron korotus ?

    Tomperi

    Tolopainen, uusiutuvan energian erinomaisuus johtuu pohjoismaissa siitä, että kaikki jätteet puuteollisuudessa poltetaan mustaa lippeetä myöten joten siitä se johtuu. Jos kaikki tämä metsäteollisuuden sivuvirtojen energiatuotanto mutettaisiinkin jätteistä johtuvaan tuotantoon niin tilastot oisivat täysin toisenlaiset.  Energiapuu on halpaa mutta pirun kannattamatonta toimintaa sen tuotanto ku tuppovvaa olevan lähes täysin mahotonta jos ei ole mukana uusiutumatonta ulukomaan energiaa,,,,  pulukalla vetelin mökille polttopuita niin ee sekkään ollut täysin kotimaista ku muovia oli pulukka ja bannaania evväänä ku halavempaa verrattuna pottuun….

    Puuki

    Iloinen veronmaksajahan maksaa mielellään veroja.  Ainakin jos typerimmät verorahan reijät tukittaisiin (olisi tukittu) heti alkuunsa (Viimm. esimerkiksi turpeennoston lopettamisen kuluihin , ja turhan moniin (lkm jotain 85) kansanedustajien (kaverien palkkausta )  avustajiin  menevät verorahat).  Veroihin pitäisi voida laittaa korvamerkityt kohteet ; esim. ei koskaan yleensä vihreiden äv-hankkeisiin eikä jo riittävän hyvin pärjäävien porukoiden puoluetukiin yhtään lisäkillinkiä.   Tässä tilanteessa voisi kannattaa kohdentaa lisää verorahoja esim. puolustusvoimille , huoltovarmuuden ylläpitoon ja terv. hoidon parempaan sujumiseen.

    Tälläkin palstalla on muuten jokunen selvä trolli tai pietarin trolli paremminkin , kun koettavat esim. jatkuvasti mitätöidä kotimaisen maatalouden  ja elintarviketuotannon tärkeyttä.   Niiden  tärkeyden älyää jokainen omaan ajatteluun pystyvä suomalainen .

    Tomperi

    Puuki,  en ole trolli, mutta kotimaisesta tuotannosta puhuttaessa ei koskaan saa unohtaa sitä että se on täysin riipppuvainen ulkomailta suuntautuvist tuotantopanoksista.  Myytiinhän täysin kannattavasti esim Kemira ja Caruna ulkomaalaisille sijoittajille ainakin myyntiä organisoivien politikkojen taholta, siinä ei kysytä onko kyseessä belarus vai valmetti miksi ei käynisty ku tiisseliä ei oo  …ja kun Norjan sähköenergia menee viikinkien retkien tavoin skotlantiin…. esim.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 85)