Keskustelut Metsänhoito Erkki Lähde

Esillä 10 vastausta, 351 - 360 (kaikkiaan 847)
  • Remie

    Kuten ilmaisin asian, ikirouta on hyvä mittari, kyllä se routa tietää missä asteessa alkaa sulaa/jäätyä. Eine Venäläiset turhaan jäädytä sulavaa routaa Transiperia radan alta. Tsaarin ajpista lähtien sentään pysynyt jäässä ja nyt rata vajoaa suohon.

    hemputtaja

    Väittävät ilmaston muuttuneen. Hyvä puoli on ainakin siinä, että prof. Lähteen viaksi sitä ei voida sanoa.

    Kannattaisi ehkä miettiä mitä tarkoittaa käsite ilmaston muutos. Sehän vihjaa johonkin peruuttamattomaan tai pitkäkestoiseen.

    Voi kuitenkin väittää, että ei ilmasto ole mihinkään muuttunut. Kirjoitetun historian aikanakin on sattunut useita lämpö- ja kylmäkausia. On siis kyse tavallisesta ilmaston heilahtelusta – 30 -luvullakin oli kuulemma aika lämmintä.

    Nuo lämmön mittaukset ja niistä justeeratut keskiarvot ovat nekin vähintään epäilyttäviä. Montako mittaria on Etelänavalla, entäs merissä ja Siperiassa.

    Kesän aikaistuminen ja talven myöhästyminen, kuten myös tuo mainittu roudan sulaminen viittaavat lämpenemiseen, mutta kuinka kauan homma jatkuu.

     

    Tolopainen

    Britit saavat maistaa brexitin esimakua, kun iso matkatoimisto kaatui. Tuo on erittäin hyvä asia, jos se vähentää joutavan päiväistä turismia. Kenenkään ei ole pakko lennellä yhtään mihinkään. Uutisointi unohtaa täysin miten hyvä asia tuo on ilmaston kannalta. Näitä pitäisi tapahtua kerran viikossa. Iloisia uustisia kuuluu myös Tampereelta metso minerals lomauttaa koko henkilöstön.

    Remie

    Britit kun saavat eron tehtyä niin kateellisia maita alkaa ilmaantumaan .Britit voivat elää vain itselleen ei tarvitse muita kiskoa mukanaan.

    Tolopainen

    Britit ovat aina rahastaneet muilta, entinen siirtomaavalta. Nyt kun olisi pitänyt toimia yhdessä, tämä omituinen maa ei siihen kykene loordeineen ja kuningashuoneineen. Miten jokin maa voi olla noin järkyttävän typerä. Euroopan yhteismarkkinoita on rakennettu koko sodanjälkeinen aika. Nyt ne muka jollain pienellä äänten enemistöllä heitetään romukoppaan. Britit tullimuurin takana on toivoton tapaus, heidän bkt:stä lähtee nopeasti 10% pois ja talous romahtaa, jos eivät ota järkeä käteen ja alla tehdä sopimuksia EU:n kanssa. Vuonna 2016 alkanut brexit on yksi pahimmista onnettomuuksista, johon Eurooppa on sodanjälkeen joutunut ja lisäksi täysin turha, sillä britit eivät voi saavuttaa mitään taloudellsia etuja, eikä nykyistä suurempaa itsenäisyyttä. Itsenäisyys nykypäivän maailmassa on harhakuvitelmaa. USA yrittää Trumpin johdolla tehdä itsenäisiä päätöksiä ja ajaa omia kansallisia etujaan, johtaa talouden romahdukseen. Pörssit laskevat jokapäivä, kun Kiinan kanssa vääntää kauppasotaa ja taistelee maailman talousjohtajan asemasta, on vain ajan kysymys, kun Kiinasta tulee maailman suurin talous.

    Jätkä

    Englanti on ollut erikoisehdoilla EU:ssa. Se on maksanut jäsenyydestä suhteessa kaikkein vähiten. Kohta siellä huomataan, mitä tapahtuu kun ne hyödyt poistuvat.

    Britannia ei ole ollut EU:n kantava voima, vaan KANNATTELEMA riippakivi, joka on tuottanut heikkolaatuista tavaraa markkinoille, mutta moninkertaiseen hintaan Kiinalaisten työntämälle – samaa laatua olevalle tuotteelle.

    Kun Britit kokoavat esim Opelin kopion, saattaa sen tehdashinta olla 10 000 €. Kun Kiinalaiset tekevät saman, sen tehdashinta on 1000 €. -Ja laatu on sama!

    sitolkka

    .

    Remie

    Olen samaa mieltä, Britit ulos vaan EU:ta ei heitä kukaan kaipaa jos Suomi sitten saisi enemmän kuin maksaa. Toisaalta kun Suomikin poistuisi EUn alaisuudesta niin ei olisi edes riskiä joutua maksamaan muiden lomailuja. Meillähän on uraania rajattomasti ja metsää silmittömät määrät miksi yli päätään olemme moisessa venäläisessä ruletissa mukana, vielä kun ei tiedetä mikä kuti laukeaa. Pelipöytä rakennettiin mutta peli sääntöjä ei osata luoda, jos on joitain sääntöjä olevinaan niin niitäkään ei suurin osa valtioista edes yritä noudattaa. Ehto ensimmäinen olisi pitänyt säätää ehdoton  ettei  jäsen maalla voi olla velkaa eikä jäsen maa saa velkaantua. Koko paneetta rypee velassa ja lapset joutuu määräilemään valtioita ilman suhteen jota hengitämme. Aikuiset ihmiset ovat pölhömpiä kuin pienet koululaiset ja EU etu päässä luomassa ahdinkoa ja tuskaa juuri näille lapsille, kuluttamalla enemmän kuin mitä tuottaa ja sohlaa , haaskaa, tuhoaa omia lähes uusia ja uusia tuotteita koska niistä puuttuu joku kirjain tai kun autosta maksetaan tapporahaa että saadaan autokanta uudistumaan. Jos ne tuotteet ovat jossain päin maailmaa käytössä niin kyllä ne kelpaisivat käyttää täälläkin. EU on pelkkä epäolleellisten seikkojen tiivistymä joka tulee kaikille niin kalliiksi kun koko järjestö ei tuota mitään kasvia ei koneita ei laitteteita , täydellisen hyödytön. Tuommoiset asiat mitä EU yrittää hoitaa kuuluu hoitaa jokaisen maan kansalaisten kesken muun toimen tai työn ohessa.

    Remie

    Niin on Kiina suurin . Suomen kannattaisi turvautua pienuuteen. Ne valtiot joissa on vähiten kansaa voivat parhaiten ,Suomi yrittää kasvattaa väkilukua tuomalla työttömiä ulkomailta. Yksi Virolainen tekee kolme Suomen työmiestä työttömäksi , työ tahti on sen kaltainen ettei ole 1960 jälkeen Suomessa nähty. Suomen kannattaisin tehdä kauppaa työvoimasta. Vaihtaa kolme työtöntä yhteen Virolaiseen. Virolaiset ruokailevat murto-osalla Suomalaisen ruoka määrästä. Niin kauan kun vältellään totuutta ja vääristellään asioita Suomella ei ole mahdollisuutta menestyä muulla tavoin kun velan otto saralla.

    Puuki

    Eiköhän sitä menty Eu:iin pääosin arvaamattoman Venäjän takia. Joillakin isoilla mailla kun on ollut paha tapa jakaa etupiireihinsä pienet maat .   Se on sitten eri asia onko siitä EU:sta kovinkaan paljon hyötyä ko. asiassa.  Kauppasopimuksethan oli jo olemassa ennen liittymistäkin eikä yhteinen valuutta kummoinen etu ole . Valuutan vaihto ei ole se vaikein rasti ulkomaan matkailussakaan ollut koskaan.

Esillä 10 vastausta, 351 - 360 (kaikkiaan 847)