Keskustelut Metsänomistus EU:n viherleima, jäävätkö metsämme ulkopuolelle

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 95)
  • EU:n viherleima, jäävätkö metsämme ulkopuolelle

    Ilmastokriteereitä EU:ssa työstetään ilman maalaisjärkeä. On epävarmaa saako metsämme sellaisen viherleiman, jolla  hyväksyttävyys taataan. Vaarana on, jos ulkopuolelle jäädään, turpeen kohtalo. Rahoitus kallistuu kestämättömän toimialan mukana, jolloin alkaa investoinnitkin hiljalleen kuihtua. Todennäköisesti koittaa aika, ettei energiapolttopuukaan ole uusiutuvaa energiaa, jolloin lämpölaitoksetkin jollakin muulla lailla lämmön tuottavat. Outoja aikoja elämme, vai mitä palstalaiset tuumivat.

  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    UPM osaa vedättää, kuten kaikki isot maailmalla toimivat yritykset. Suomelle tämä biojalostamo on paljon tärkeämpi kuin  Hollannille. Yhtiöllä on otollinen tilaisuus valtioita kilpailuttaa, tässä tapauksessa Suomi joutuu saadakseen laitoksen melkoiset myötäjäiset antamaan. Jos taasen laitos Rotterdamiin rakennetaan, silloin Pesonen pääsee kuittaamaan maanhallitukselle yritysvastaisesta ilmapiiristä ja muutoinkin ns. kilpailukykyä syövistä tekijöistä sijainin etäisyyden lisäksi. Eu alueen, siis Suomen metsätkin siinä tapauksessa säästyisivät, kun raakapuu tuotaisiin todennäköiseti Etelä-Amerikasta.

    Haba Haba

    Miksi tehdä ja kehitellä polttoainetta polttomoottoriin josta kaikki ovat luopumassa ja joka toimii erittäin huonolla hyötysuhteella? Kokonaishyötysuhde lienee jossain 10% paikkeilla, puunpoltto lähivoimalassa 90%.
    Raskasliikenne voi edelleen ajella kuten ennenkin, kevytliikenne siirtyy sitten sähkön, kaasun, vedyn yms. käyttäjiksi. Pasonen ja kumppanit voi siirtyä Hondurasiin banaani farmariksi.

    jees h-valta

    Eiköhän siihen kaasunkin polttoon sitä polttomoottoria tarvita. Vaai onko Haba keksinyt jo paremman tohistimen autojen nokalle?  Jos noita gieseleitä on maa piukassa niin eiköhän niille ole hyvä olemassa poltettavaakin. Ympäristösietoista. Tarttis tuo traktorikin jollain liikuksia. Nyt ainakin hinta on aivan järkyttävä tuolla perinnedieselillä.

    Haba Haba

    Kysy vaikka Kenraali Moottorilta.
    Perinnelitkut halpenee kun kysyntä vähenee, toisaalta rattoripuuhastelu Suomessa on tuottamatonta.

    Visakallo Visakallo

    Habaa avustaneen kirjoittajan pesti näkyi jääneen lyhyeksi.

    Visakallo Visakallo

    Italiassa ei näytä nyt todellakaan hyvältä. Euroopan talous on suuremmassa vaarassa kuin halutaan edes ajatella. Samaan aikaan kiinalaisessa HNA Groupissa voi tapahtua suuresti Eurooppaan vaikuttava ilmailu- ja matkailualan suurimmista konkursseista maailmassa. Yhtiöllä on yli 400 000 työntekijää, 14 lentoyhtiötä, 16 lentokenttää ja 120 miljoonaa matkustajaa vuodessa. Tällaiset tapahtumat voivat käynnistää domino-ilmiön, joka vaikuttaisi ikävästi myös metsäteollisuuteen.

    Tolopainen

    Sentakia EU tekee 700mrd€ tukipaketin, jonka suurin nettosaaja on Italia. Ei Italian pankkeja ole varaa päästää konkaan, se johtaisi hallitsemattomaan pankkikriisiin. Suomen on  pakko olla tuossa paketissa mukana, koska kaikki muut vaihtoehdot tulevat paljon kalliimmiksi. Joku muu maksaa 693 mrd ja Suomi vähän yli 3 mrd€.

    Muuten olen sitä mieltä, että Marin kohteli setämies Harkimoa epäkunnioittavasti vaaliväittelyssä. Pitäisi huomioida Harkimon korka ikä ja väsymys. Hänen saavutuksiinsa Marin ei koskaan pääse. Harkimo voisi olla Floridassa pelaamassa golfia, mutta jaksaa vääntäytyä vielä eduskuntaan eläkeikäisenä aivan nimellisellä korvauksella.

    mulle

    Kylläpä on hidas järkinen jutun tekijä.

    Monesti jo hoettu pienydinvoimalat ovat joka kylän asiain oma lopullinen ratkaisu

    Ja luonto kettua myöden kiittää siitä.

    Visakallo Visakallo

    Haba meinaa, että pienydinvoimalalle löytyy kylästä kuin kylästä helpommin tontti, kuin esim. kehitysvammaisten hoitokodille paremman väen asuinalueelta.

    Tolopainen

    Miksi muuten Halla-Ahon rasistisia puheita sallitaan julkisuudessa. Puhuu toisenluokan ihmisistä, jotka aiheuttavat hänen mukaansa kaikki ongelmat virheettömälle ja ahkeralle kantaväestölle. Aasiassa ihmiset tekevät kuitenkin töitä elämänsä aikana yli 100000h ja suomalaiset vain puolet tuosta määrästä. Miksi Suomessa Ay-liike estää ihmisiä tekemästä enemmän töitä, ei nykyisellä työmäärällä kasva kuin velka.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 95)