Keskustelut Metsänhoito FSC-standardin uudistaminen

Esillä 10 vastausta, 191 - 200 (kaikkiaan 546)
  • puunhalaaja

    Jos puut ovat aiemmin kelvanneet, niin miksi ei enää näille yhtiöille.

    Vähän hassu kysymys. Yhtiöt koettaa myydä sitä mitä kuluttajat haluavat. Jos kuluttaja haluaa sen tietyn leiman pakkaukseen, niin milläs myyt sitä toista leimaa??

    Scientist Scientist

    Ei minusta, jos kuluttajaa johdetaan harhaan. Kyllä jos mitään ei saa omaisuudelleen tehdä, yhteiskunnan tulisi korvata tämä .

    No pienemille sahoille ehkä kelpaa tukkipuu, Suomessa harva edellyttää sahatavaralta sertifiointia.

    Haba Haba

    Tuottamaton ei muutu jatkuvalla tuella tuottavaksi milloinkaan.
    Naapurukset voisivat maksaa toisilleen maisemamaksua jota yhteiskunta sitten verottaa normaalisti. Näin yhteiskunta saa heistäkin jotain hyötyä. Onko Lappi sitten täynnä Kärniä eli K-mikkoja.

    Perassic Park Perassic Park

    Onhan tuo tieten pirullinen toimintatapa painostaa.

    Ensin tehdään hartiavoimin töitä FSC:n eteen mediakampanjoimalla ja painostamalla asiakkaita ja sitä kautta metsäyhtiöitä.

    Sitten Suomessa esiinnytään viattomina ja muka tietämättöminä.

    -ja toteavat myötätuntoisina etteivät he vaan sille mitään mahda jos metsäyhtiöt haluavat FSC leimattua puuta.

    Olisi metsänmyyjiltä selkärankaista toimintaa FSC:lle nöyristeleville metsäyhtiöille sanoa, että olkaa sitten kokonaan ilman puuta.

    Myydään toisaalle, mutta sinne muuten myydään jatkossa myös PEFC puu.

     

     

     

    Scientist Scientist

    Jaahas, mitenkä niin tuottamaton. Metsätalous on kuitenkin Suomessa paljon työllistävä (70000 koko klusteri) sektori.  Tuet melko pieniä peliteollisuus tuöllistää 3000. Miten Kärnä tähän liittyy ???

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Nettovientitulostamme tulee edelleen melkein viidennes metsäteollisuudesta, ja osuus voi tuosta noustakin.

    Visakallo Visakallo

    Millähän se Haba on mahtanut varmistaa oman elantonsa, kun on aina niin toisten elannoista kiinnostunut?

    Rane

    ”Jos kuluttaja haluaa sen tietyn leiman pakkaukseen, ”

    Juuri tästä on kysymys” kontrolloidussa” puussa.FSC (ja samalla luontojärjestöt) ovat ahneuksissaan valmiita lyömään FSC-lätkän tuotteisiin jotka eivät ole tehty FSC-puusta.Mitä virkaa tämmöisellä korruptoituneella sertifikaatilla enää on?Onneksi(luontojärjestöjen kannalta)kuluttajat ja luontoväki eivät näytä olevan niitä penaalin terävimpiä kyniä,muutenhan he nostaisivat metelin.

    Haba Haba

    Honduraksessa vientituloista kaikki koostuu banaaneista, siinäkö tavoite?

    Rane

    No enpä tiedä.Haba on tarkempi noiden banaanien kanssa.

    Monkey doesn’t like banana strings and quit them – YouTube

Esillä 10 vastausta, 191 - 200 (kaikkiaan 546)