Keskustelut Metsänhoito Glyfosaatti voi vaarantaa terveytesi

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 89)
  • Glyfosaatti voi vaarantaa terveytesi

    Tämän päiväisen (22.3.) Kalevassa olleen jutun mukaan maailman terveysjärjestö WHO arvioi glyfosaatin aiheuttavan syöpää ja kertoo sen altistavan erityisesti imusolmukesyövälle. Yksi tunnetuimmista glyfosaatti-tuotteista on amerikkalaisen Monsanton valmistama Roundup.
    Glyfosaatin haitalliset vaikutukset perustuvat kansainvälisen syöväntutkimuskeskuksen tekemiin tukimuksiin 2000-luvulla Ruotsissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa.

    Aivan kuten DDT-myrkyn kohdalla aikoinaan myös glyfosaatin valmistajat ovat jättäneet perusteelliset tutkimukset tekemättä ihmisille, jotka altistuvat aineelle.

    Käsittääkseni myös metsänhoidon yhteydessä glyfosaatin käyttö on yleistynyt Suomessa. Olisikohan jo viranomaisten aika ohjeistaa aineen käyttöä hieman tarkemmin?

    Roundup-tuotetta valmistava Monsanto pitää WHO:n arviota virheellisenä.

  • Panu Panu

    Kyllä siihen on kuollutkin ihmisiä, se ei ole uutta:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Glyphosate#Human

    Mutta kenelle se nyt on haitallista tämän uuden tutkimuksen mukaan? Sitä työkseen käsittelevälle?

    EDIT: Tuossahan se on Wikipediassa:

    ”Workers exposed to glyphosate were about twice as likely to get B cell lymphoma”.

    Jos muutaman vuoden välein levität glyfosaattia aukolle niin en olisi kovin huolissani. Toki silloinkin kannattaa olla hengittämättä huuruja. Hengityssuojain on varmaan paikallaan. Todennäköisesti kanisterin kyjessä näin ohjeistetaankin. Kysymys on myrkystä, ei kai se ole uutta kenellekään.

    Visakallo Visakallo

    Vaarattomia aineita ei ole olemassakaan.
    Pitää kuitenkin muistaa, että metsätaloudessa glyfosaattia käytetään meillä vain promillen murto-osa siitä määrästä, mitä tätä samaa ainetta käytetään vuosittain ihmisten ja eläinten ravinnontuotannossa.

    Timppa

    Ei ole tarvinnut onneksi käyttää. Tavallinen hengityssuojain ei pahemmin kaasuja taltioi. Itsensä pettämistä sen käyttö tässä tapauksessa.

    Miten vaikuttaa maanviljelijöiden terveyteen?

    Horjumaton Horjumaton

    *** Onhan tuota tullut käytettyä. Varmaan kymmeniä tuhansia litroja on ruiskun läpi mennyt. Kieltämättä se on kovan luokan myrkky. Enpä ihmettelisi vaikka kiellettäisiin. Nykyisin se on lisäksi melko edullista. Hinta n. 80 € / 20 l verollisena. Muistan kuinka se vielä -80 luvun alussa maksoi 500mk / l . Silloin sitä ei ollut vara läträtä kuin harkiten.

    Visakallo Visakallo

    Maapallon väestö jatkaa kasvamistaan, ja ravinnon tuotannon riittävyys on erittäin kovien haasteiden edessä.
    Geenimuuntelu ja erilaiset kemikaalit ovat tulleet jäädäkseen, koska muuta vaihtoehtoa ei ole, tai sitten osa maapallon väestöstä pitäisi tappaa tai näännyttää nälkään.

    tamperelainen tamperelainen

    Jos glyfosaatti(jäämät) hirvittää,niin pahiten ne myrkyt iskee kaupan viherosastolla.Käytetään vihannes-juuresviljelyn rikkaruohontorjuntaan
    Varoajat(ruiskutuksesta sadonkorjuuseen) lyhyitä,epäilen että jäämiä löytyy
    P.S.EU on melkoisen herkkä myrkyille,jos luotettavaa tietoa vaarallisuudesta olisi,niin käyttö olisi kielletty.Myös USA:ssa voi mennä isokin firma nurin,jos näyttöä jostakin haitoista ilmenee,korvaukset isoja
    Glyfosaatin metsäkäyttö on täysin marginaalista Suomessa,sensijaan kaupungin puistoissa ja leikkikentillä,taloyhtiöiden pihoissa käytetään

    jees h-valta

    Korjaan senverran tamperelaisen kommentin ajatusta että glyfostaatin metsäkäyttö on täysin turhaa ja vaarantaa jopa muidenkin terveyden jotka esim. marjastavat ja sienestävät. Olisi jo nopeasti korkea aika MTK:nkin herätä ja antaa suositus vähintäänkin lopettaa turha käyttö.

    MIISU4F MIISU4F

    Tulisi vaan uusi rutto, joka niittäisi porukkaa. Sillähän ylikansoittumisesta päästään. Uskon, että tuleekin paljon vaarallisempi kuin esim. sika-lintu-ym.influessat, ebola ym.
    Sen lisäksi, että tuholaisia vastaan käytetään myrkkyjä, ihminen myös lääkitsee itseään liikaa, jolloin pöpöistä tulee aina vain ilkeämpiä. VRT sairaalabakteeri, tuberkuloosi jne..

    Ja miten on mehiläisten maailmanlaajuinen tilanne?

    yhistyksen metsuri

    Vanhemmilta kollekoilta oon kuullu miten ennen vesakoita ruiskuteltiin. Reppuruiskut ja aineet oli paljon kovempia kun nämä glyfosaatit. Suojaimien kanssakin oli niin ja näin.

    Visakallo Visakallo

    Jos glyfosaatti kiellettäisiin metsänhoidossa, täyden hyödyn siitä korjaisivat hirvet.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 89)