Keskustelut Metsänhoito Glyfosaatti voi vaarantaa terveytesi

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 89)
  • Glyfosaatti voi vaarantaa terveytesi

    Tämän päiväisen (22.3.) Kalevassa olleen jutun mukaan maailman terveysjärjestö WHO arvioi glyfosaatin aiheuttavan syöpää ja kertoo sen altistavan erityisesti imusolmukesyövälle. Yksi tunnetuimmista glyfosaatti-tuotteista on amerikkalaisen Monsanton valmistama Roundup.
    Glyfosaatin haitalliset vaikutukset perustuvat kansainvälisen syöväntutkimuskeskuksen tekemiin tukimuksiin 2000-luvulla Ruotsissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa.

    Aivan kuten DDT-myrkyn kohdalla aikoinaan myös glyfosaatin valmistajat ovat jättäneet perusteelliset tutkimukset tekemättä ihmisille, jotka altistuvat aineelle.

    Käsittääkseni myös metsänhoidon yhteydessä glyfosaatin käyttö on yleistynyt Suomessa. Olisikohan jo viranomaisten aika ohjeistaa aineen käyttöä hieman tarkemmin?

    Roundup-tuotetta valmistava Monsanto pitää WHO:n arviota virheellisenä.

  • Visakallo Visakallo

    Oma vaivansa on joillekin noista Pääsiäis-syömisistäkin.
    Eräs tuttava kerran valitteli, että löysi vasta kolmannesta ruokakaupasta minttuhyytelöä nautittavaksi uusi-seelantilaisen lampaanlihan ja chileläisen viinin kera!
    Minä möläytin hänelle, että laitan uuniin suomalaista possun suolalapaa, eikä se tarvitse lisukkeeksi kuin perunoita ja sinappia, sekä hieman kylmää kotimaista juotavaa.

    jees h-valta

    Petelle vielä hiukan sanottavaa eli kyllä sitä (ei itse ammuttua) hirvenlihaakin pakkasesta löytyy jopa aivan kelpo laatuakin mutta se meillä syödään kyllä arkiruokana ja sen tuoja on kyllä maksanutkin vielä rahaakin että on sen saanut tuoda. Sen edelle menee jopa lähituottajan parkytä kiloa eri lajikkeita valmiina annospaloina joita syö kyllä pyhäisinkin.

    Pinsiön vaari

    Glyfosaatin ”resepti” löytyy gooklaamalla. Ei siinä mitään sinänsä myrkyllistä ole. Ja hajoaa muutamassa tunnissa alkuaineiksi joista on muodostunut. Kiinneaine siinä se myrkyllinen osa on.

    Monta pönikkää olen käyttänyt nurmen lopetukseen. Metsässä vain kantokäsittelyyn kun hakkuussa tuli suunnitelman muutos. Haavan kaulaaminen siten ettei mantopuuta vahingoita on männynversoruosteen torjunnassa hyvä menetelmä. Pitää vaan tehdä 2-3 vuotta ennen päätehakkuuta.

    Aineita jotka on pahoja on paljon ja aina lisää keksitään. Glyfosaatti ei ole ohjeiden mukaan käytettynä ollenkaan pahemmasta päästä. Metsäväelle ja luonnolle pakokaasut on paljon pahempi juttu. Sukulaisiani on kuollut asbestoosiin ja invalidisoitunut liuottimiin. Monta tuttua on mennyt myös tupakan aiheuttamiin sairauksiin.Olen viimeaikoina havainnut että terveenä on mukavampi jopa sairastaa!

    jees h-valta

    Pinsiön vaarilla aivan hyvä kirjoitus mutta huomautan kuitenkin että vaikka glyfo ei mikään kovin nopea tappaja ihmiselle ole niin kyllä kasvin tappaja ajan kanssa saattaa monen muun ihmisen saaman myrkyllisen kemikaalin yhditelmänä aiheuttaa aivan mitä vain. Vaarin myrkytön elämän meno varmaan sietää yhden myrkyn mutta esim. jo altistunut saattaa saada hyvinkin voimakkaan reakoinnin esim. aineen käsittelystä. Ja kuten sanoin ymmärrän vielä jotenkuten pellolla mutta metsässä se on silkkaa turhuutta ja laiskuutta.

    Gla Gla

    Pinsiön vaari: ”Ja hajoaa muutamassa tunnissa alkuaineiksi joista on muodostunut.”

    Monsanto Roundup Bion käyttöturvallisuustiedotteen mukaan aineen puoliintumisaika (ei siis hajoamisaika) on maassa 2-174 vrk ja vedessä < 7 pv. Mistä on peräisin tietosi muutaman tunnin hajoamisajasta?

    http://www.schetelig.com/
    documents/12427/1481759
    /Roundup%20Bio.pdf

    Pinsiön vaari

    Gla havaintosi on oikea. En ole pitkään aikaan käyttänyt glyfosaattia enkä lukenut tuoteselosteita. Nämä kiinneaineet jotka on vaikuttavaa ainetta myrkyllisempiä myös hidastavat hajoamista. Ilman kiinneaineita ja ”jarruja” olevaa ei taida edes saada. Alkuaan jo kaivovesi ruiskussa kiihdytti glyfosaatin tehon laskua ja yön yli jääneellä seoksella ei ollut mitään tehoa. Toivottavasti kehittävät vähemmän myrkyllisiä kiinneaineita. Erityisesti aurattomassa viljelyssä on paha juttu jos vaikutus kestää liian kauan. Metsässä pidemmällä viipymällä ei isompaa haittaa ole. Glyfosaatti on vain lehtivihreille kasveille myrkyllistä. Eikä kiinneaineetkaan ole ihmisille kuin pahan makuisia ja hajoaa vaarattomiksi yhdisteiksi.

    Rane

    Kuuklettakaapas: FM Pirkko Laitinen. Pitäisi löytyä tiivistelmä väitöskirjatutkimuksesta glyfosaatin käyttäytymisestä peltomaassa.

    lastunraapija

    Sattumoisin kuulin eilen Sveitsin radion ajankohtaisohjelman käsittelevän glyfosaattia. Sama metakka on sielläkin. Sellainen täsmennys tuli tietoihini, että WHO:n raportista on tähän mennessä julkaistu tiivistelmä ja että lopullinen yksityiskohtaiset perustelut sisältävä raportti on vielä valmistelussa. Oikea riitely pääsee päälle, kun koko nivaska on valmis.

    Rane

    Glyfosaattitutkimusta näyttää olevan monenlaista.Turun yliopiston tutkimuksissa on saatu hälyttäviä tuloksia glyfosaattijäämistä ja se on uutisoitu monissa medioissa mm. tietenkin Helsingin Sanomissa.

    Nyt on paljastunut miten tulokset on saatu aikaan.Tutkimuksessa käytettyä rehuviljaa on pyöritetty betonimyllyssä ja siihen on sekoitettu glyfosaattia niin että viljan pitoisuus on ollut tuhatkertainen tavallisesti ruokinnassa käytettyyn viljaan verrattuna.Normaali rehuvilja ei ole kelvannut kokeeseen koska jäämät ovat liian pieniä mitattavaksi.

    Tutkimuksen tulokset on esitelty niin kuin ne esittäisivät suomalaisten maataloustuotteiden glyfosaattimääriä yleisesti.Toivottavasti tutkimus ei esittele suomalaisen luonnon ja ympäristötutkimuksen tasoa yleisesti.

     

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/artikkeli-1.1073195

    Ps.Jutussa Ruokaviraston jaostopäällikkö toivoo että tutkijoilla on ollut koe-eläinluvat kunnossa.Tarkastaneeko kukaan?

    Rane

    Seuraavaksi Turun yliopiston tutkijat siirtyvät tutkimaan kuinka käy kun aamukahviin lisätään tuhatkertainen määrä kofeiinia.

    https://www.iltalehti.fi/ruoka/a/2014092218684196

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 89)