Keskustelut Luonto Haapa

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 62)
  • Haapa

    Hyvä puu lisääntymään ja kahisee lehret tuulissa kivasti, tarttis se kyllä muutakin hyöty käyttöä, kuin tikkojen kolopuina vain lahota ??️?

  • Puuki

    Aivan. Hyvä puu mm. saunanlauteisiin on haapa. Ja arvokasta lankkua kaupan hyllylle päästyään.  Yli 4 tonnia/sahatavarakuutio hinta sillä.   Hävikki saattaa olla iso sahatessa, kun haapa on vääntyilevää ja on monesti muutenkin vioittunutta.  Lahovikoja ja ötökkätuhoja.  Mutta uudistuu (liiankin) hyvin juurivesoista.

    Jätkä

    Juurivesoista kasvaneet haavat ovat melkoisen pienenäkin aivan eri värisiä keskeltään. Ja se väri on punaruskeaa, ns. kovaa lahoa, joka vuosien mittaan muuttuu pehmeäsksi ja usein siellä on jopa kusiaispesä.

    Jos löytyy järeää ja virheetöntä haapaa, niin siitä saa esim ohueksi laudaksi sahattuna ”Pasuttamalla” upeita taivuttamalla tehtyjä huonekaluja  ym.

    ”Viäntelehtimistä ja kiäntelehtimistä” pelkäävien kannattaa tutustua kuumakuivaukseen, jossa sahatavara ei vääntyile, eikä halkeile ja pitää muotonsa kuivauksen jälkeenkin.

    jees h-valta

    Nuo Jätkän mainitsemat valmiiksi lahovikaiset vesat ovat joko kannon vieressä tai sen välittömässä läheisyydessä. Jos haluaa juurivesoista kunnon haavikon valitaan ne kannoista kauimmaiset kasvuun.

    Puuki

    Kunnon haavikkoa ei tule vesasyntyisistä.  Ellei sitten kasvata vain sen aikaa, että e-puuksi kelpaa.  Laho leviää juuristossakin eteenpäin joka vuosi.

    Jätkä

    Niin. Kun kanto lahoaa, jokaikinen juuri. jonka alkupää on kannossa kiinni, lahoaa – ja vauhdikkaasti. Olen nyt työstänyt pikkuhiljaa haavikkoani, joka on syntynyt isojen kantojen juuristoihin.

    Paksuimmat ovat kannonkorkeudelta jo yli kolmekymmentä senttisiä, ohuimmat, joka ovat suunnilleen saman korkuisia, ovat kannonkorkeudelta noin kymmensenttisiä.  Kaikissa on ruskeaa keskellä – ja se ruskeus yltää useimmissa puissa jopa kymmeneen metriin. paremmin säilyneissä terve puu on vielä alle kolmessa metrissä.

    Ei sillä eikä millään – komikymmensenttinen pölli on jo sellainen, että sen ksitteleminen on niin raskasta, että sahailen ne leivinuunipuiden pituisiksi ja rahtaan ne eri kärryllä halkomakoneelle, tiedä vaikka innostuisin kopauttelemaan kirveelläkin, vaikka tähän aikaan suorasyinenkin haapa on sitkeä pienittävä.

    Minulla ei ole kiirettä, kahden vuoden puut ovat jo tehtynä, osa on jo ensi talveksi valmiina kuivia, Kaksi traktorin klapikärryä on tarkoitus tänä kesänä täyttää ja pari puuliiterillistäkin voi tehdä, jos siltä tuntuu.

    Olen sitä mieltä, että en aio myydä, enkä tehdä mitään tukiaishakemuksia. Minun tahdillani puuta kasvaa moneen kertaan tarpeeseen nähden. Jos energiapuun kantohinta nousee kolmeenkymppiin, niin voisipa olla, että silloin voisin myydä vaikka energiaosuuskunnalle. Osuuskunta takoo nyt rahaa omistajilleen, kun sopimus on sidottu polttoöljyn hintaan

    arto

    Meillä enrgiapuu hinta nyt jo 35 ekua tienvarsihinta. Kysyntä kovaa.

    Apli

    Eipä taida kukaan sahata suomessa haapaa?

    jees h-valta

    Satunnaiset nk. kenttäsahurit. H-vallassa löytyy yksi vannesahuri joka myös varastoi jonkinverran järeähköä haapaa.

    A.Jalkanen
    Puuki

    Vannesahalla säteittäin pitäsi haapalaudat ainakin sahata . Isommat lankut ei juuri  vääntyile enää, jos haapatukit on saaneet olla rauhassa odottamassa sahausta vuoden- pari kokonaisina  ulkona.  Tai sitten   taapelointi pitää tehdä painojen alle, jos on kuivaus ulkoilmassa.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 62)