Keskustelut Metsänhoito Hakkuut liian voimakkaita

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 121)
  • Hakkuut liian voimakkaita

    mikäli uskomme tutkijoita ja miksemme uskoisi;
    ”Mehtätalon ja Pukkalan mukaan kasvun hyytymiseen vaikuttavat myös aikaistuneet päätehakkuut ja voimaperäisemmät harvennushakkuut. Mehtätalon arvion mukaan harvennuksissa metsästä poistuu nyt noin kolmannes puista, kun aikaisemmin se oli jopa puolta vähemmän. Väistämättä, kun päätehakkuita aikaistetaan ja voimistetaan harvennuksia, kasvu pienenee, hän sanoo.”
    Metsälehden asiantuntijat ovat toista mieltä.  Kasvu vain paranee heidän mukaansa jos harvennetaan voimakkaasti. Ja usein.

    niin tämä viite on ylen artikkelista mutta sehän  ei pidä paikkaansa tietenkään, vai mitä ?

  • Metsuri motokuski

    Se on aina vähän keneltä kysyy. Poroton metsänomistaja on sitä mieltä että porot estävät metsänkasvatuksen ja poroisäntä ja matkailuyrittäjä on sitä mieltä että metsät on hakattu pilalle. Vielä taitaa kuitenkin matkailu tuoda lappiin suuremmat tulot. Mutta toisaalta omaisuuden suoja ja ammatinharjoittaminen pitää olla metsänomistajallakin mahdollista. Ainakin kohtuudella.

    arto arto

    Matkailu on valtava rasite luonnolle, eikä tuota muuta kuin päästöjä. Voiko olla järjettömämpää kuin turistien kelkkasafarit Lapissa. Voisivat hiihtää tai ajaa polkupyörällä.       Niimpä miksi etelässä yleensä tarvitaan autoja siellä välimatkat pieniä voi vaikka kävellä. Suurimat konesaasteet tulevat silti sieltä.

    Tolopainen

    Olen samaa mieltä. Hesassa vihreiden pitäisi kieltää yksityisautoilu.

    Visakallo Visakallo

    Näkyy nyt tämä uusi aikakausi tuoneen pohjoiseen matkaavia turisteja sellaisistakin maista, joista tulevia ei aikaisemmin täällä 4-tien varren taukopaikoissa kovin paljoa näkynyt. Ainakin Italian, Portugalin, Espanjan ja Liettuan autoja on tullut bongattua.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Koettakaa pysyä otsikossa. Pakolaisjutut voisi laittaa vaikka sinne säläketjuun ”Me keskustelemme taas”.

    Jossain oli äskettäin että poronhoito ja matkailu ovat aivan helposti yhteen sovitettavissa… olisiko ollut se Santaparkin yrittäjä jota haastateltiin Makasiinissa. Jotenkin yllättävä lausunto oli – eikä lainkaan tuominnut avohakkuita. Johtuisiko siitä että hänen pohjakoulutuksensa on metsäalalta.

    Tolopainen

    Metsähakkuista ei ole koskaan ollut Suomessa mitään haittaa, niillä on hoidettu maan taloutta ja maksettu sotakorvauksia. Suhteellisesti suurimmat hakkuut tehtiin sotien jälkeen. Ei niitä aukkoja enää maastossa näy.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Santaparkin omistaja on yritteliäs henkilö, joka saa homman kannattamaan. Hän on ostotilallinen, eli hankkinut huomattavan metsäomaisuuden. Usein pohjoisen matkailutilalliset, jotka  valittavat metsätaloudesta ovat maattomia pienpiirteisissä ympyröissä puuhastelevia toimijoita. Suomen hakkuut ovat pääsääntöisesti vertailun kestäviä ja metsänkasvullisesti olosuhteen huomioon ottaen todella erinomaisia. Ainahan parantamisen varaa on, mutta julkisuus tällä hetkellä vain halveeraa meitä metsän omistajia. Syyllistämiseltä se oikeastaan eräiden valtamedioiden osalta kirjoitukset tuntuvat, joten keväällä äänelläni vastaan pistän.

    Metsuri motokuski

    Eikös täälä Jonas kirjoitellut että poromiesten mielestä metsät on hakattu pilalle. Onhan se toisaalta ihan tosi asia. Ainakin lupon ( naavan) määrä on vähentynyt. Sitä harvemmin taimikosta löytyy. On myös niin että Lapin selkosilla liikkuu aivan liikaa poroja luonnon kantokykyyn nähden, vaikka niitä on vähennettykkin aika huomattavasti. Ilman tukiruokintaa niitä olisi huomattavasti vähemmän.

    Ola_Pallonivel

    Kyllä varmasti naava katoaa parempiin suihin, kun kantturoita pyörii joka puolella liikaa.

    Apli

    Suosittelen käymään Ruotsin lapissa esim Kiirunan alueella niin näette semmosia aukkoja joita ette ole ehkä nähneet koskaan.. Siellä ei paljon poroja ajatella..

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 121)