Keskustelut Puukauppa hankintakauppa

Tämä aihe sisältää 453 vastausta, 39 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi mehtäukko 6 päivää, 23 tuntia sitten.

Esillä 10 vastausta, 431 - 440 (kaikkiaan 453)
  • hankintakauppa

    Millä selittyy, että kuusitukista maksetaan hankintana vähämmän kuin pystykauppapäätehakkuulla? Joo, toki on puuyhtiöille logistisesti helpompaa pitää korjuuketju omissa näpeissä, mutta ei sen nyt pitäisi noin rajuna hintavaikutuksena näkyä. Kuulostaisi kilpailuoikeuden näkökulmasta kestämättömältä.

  • Remie

    Eihän sitä tukkia ole pakko myydä lainkaan kun hinta on niin huono. Kun ajatellaan  kuinka kauan tukkipuu kehittyy niin vuotta kohti se olematon kertymä. Saha sahaa kuution puuta ja saa siitä 240€ , homma kestää yhden minuutin.  tuon kuution puun kasvu on 50 vuotta ja vielä pitää olla iso puu jotta se on mahdollista. On siinä tuotolla eroa. Paremman hinnan saa kun tekee polttopuuksi, heittokuutio 55€ – 60€  eikä siinä ole ole kuin muutama kalikka. Raakkeja ei tule yhtään. Ainoa keino on pitää puut kasvamassa  jotta saadaan hinta kohdalleen.

    Remie

    Kun harvennetaan metsiä niin pitää ottaa huomioon että metsän aluspuut lakkaa kasvamasta kun sahataan poikki.

    Puuki

    Niinpä. Jatkuva yläharvennus heikentää perimää. Yksi yläharvennuskerta kiertoaikana lisää tuottoa varsinkin kuusikossa . Mutta sen metsän pitää olla hoidettu ja suht. hyvälaatuinen . Ensimmäistä kertaa jos käydään palstalla 50 vuotta aiemmin tehdyn avohakkuun jäljiltä jossain perämetsässä ja  tehdään yläharvennus  , se ei oikein pelitä.    Harvennetaan pääasiassa valtapuita (ei kaikkia) ja lisävaltapuista jää pääosa pystyyn odottelemaan päätehakkuuta. Eikä saa harventaa liian harvaksikaan (PPA :a ei liian alas , jotta kasvu ei kärsi liiaksi. Sitähän tehdään jk:n metsissä taimettumisen aikaansaamiseksi).

     

    mehtäukko

    Keski-euroopassa on valtavat metsätuhot sahauksissa ja lehtitiedon mukaan tukin hinta on romahtanut. Se seurauksena se tippuu täälläkin. Jos kenen kannattaa kytätä sitä ”korkeaa” kantohintaa vuosista toiseen, kuluuhan se nuoruus sitenkin.

    metsänkasvattaja

    remie  kirjoittaa  asiaa  mäntytukillahan  ei ole  kiirettä  myydä  kun  se  melkein paranee  vanhetessaan  sydänpuun määrä  kasvaa  jotkut  tietysti  joutuvat  myymään vaikka keskenkasvuisena  jos  on rahapula ja  niistä kyllä  yhtiöt  tykkää

    mehtäukko

    Perse-aukisia myyjiäkin on kävellyt vastaan.

    Jos ei ole puuseppä ostelemassa, sydänpuuta saa olla vaikka koko pölkky ilman arvokasvua mutta riisilaho voi alkaa jyllätä. Tai jos ”lihottelet” laadukkaan  tukkimännikön sydänpuuksi ja ohitat pylväskaupat, pääsee taivastelemaan viisautensa määrällä.

    Tolopainen

    Harvemmin on pelkoa vanhojen männiköiden liiallisesta lihomisesta, yleensä niissä kasvu lopahtaa ja ovat tasalatvaisia vuosikymmeniä, kyllä kestää odottaa, mutta ei mitään arvokasvuakaan tule. Kuusikoissa puolestaan etenee laho, kun odottelee liikaa. Luonnonsuojelijat tietenkin on täpinöissään vanhoista lahoista kuusikoista.

    mehtäukko

    Ne ovat tilaamatta töpinöissä.

    Mutta eikös se odottelun paljous pitäisi laittaa ne rosenttilaskutkin sauhuamaan?

    Musta miäs

    Kyllä olisi hankintahakkuita usealla mutta ovat joko jo iäkkäitä tai sitten vielä työelämässä niin kuin minäkin. Kysyivät ehtisinkö tekemään mutta omakin hankinta taas tulevana talvena. Mikähän on yleensäkin tilanne varsinkin metsänhoitotöiden osalta tulevaisuudessa riittääkö työvoimaa. Ei ainakaan maan rajojen sisältä. Eri toimijoillakin alkaa metsurit olemaan reilusti yli viisikymppisiä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

    Tolopainen

    Mitäpä noita rämeitä itse harventelee, tarjoan n 12ha heikosti kasvaneita alueita harvennukseen, saahan noista Kemeroita 5k€ ja puut saa ilmaiseksi, se joka ne käy korjaamassa pois.

Esillä 10 vastausta, 431 - 440 (kaikkiaan 453)