Keskustelut Puukauppa hankintakauppa

Esillä 3 vastausta, 451 - 453 (kaikkiaan 453)
  • hankintakauppa

    Millä selittyy, että kuusitukista maksetaan hankintana vähämmän kuin pystykauppapäätehakkuulla? Joo, toki on puuyhtiöille logistisesti helpompaa pitää korjuuketju omissa näpeissä, mutta ei sen nyt pitäisi noin rajuna hintavaikutuksena näkyä. Kuulostaisi kilpailuoikeuden näkökulmasta kestämättömältä.

  • Nimetön

    Mehtäukolle, eikös se intiaani sanonut että ”ihminen ei omista maata se on vain lainassa”

    Nykyajan naiset kun käyttää hoivaviettinsä hevosiin, koiriin tai kisohin ja lapset jää tekemättä niin valtio on tulevaisuudessa monessakin kuolinpesän jaossa suurin osingon saaja. Minun ja vaimonikin suvussa kaksi isoa maatilaa jossa kummallakaan tilan omistajaalla ei ole lapsia.  Toinen maatiloista kun omistajasta aika jättää niin mahdollisia kaukaisia perillisä ei ole todennäköisesti enään ainuttakaan hengissä.  Toisen maatilan kohdalla ennuste että perijät hyvin kaukasta sukua.

    sitolkka

    Metsätilahan kannattaisi siirtää parin sukupolven yli mikäli mahdollista. Ruotsissa ei muuten ole perintö/lahjaveroa. Ei taida olla virossakaan ellen väärin muista.

    mehtäukko

    Totta kai ”lainassa”, mutta ei ole keneltäkään tyhmyyttä koettaa hivutella asioita haluttuun suuntaan. Jos on mahdollista.

Esillä 3 vastausta, 451 - 453 (kaikkiaan 453)