Keskustelut Puukauppa Hankintalisä

Esillä 10 vastausta, 371 - 380 (kaikkiaan 382)
  • Hankintalisä

    Merkitty: 

    Apuja tarvitaan.

    Hankintapuun hinnat eivät juurikaan houkuttele tukintekoon, jos ajatellaan puhdasta päätehakkuuta. Kuitenkin palstalla on tuotu esiin,  miten hankintatukillekin on saatu 10-13€/m3 lisähintaa. Tarkoittaisi omissa tarjouksissani tällöin jopa 80e/m3 hinnan rikkoitumista.

    Onko tämä hankintalisä saavutettavissa vain silloin, kun kyseessä on puuta ostavan yhtiön oma koneketju tekemässä ”hankintatyötä” – ja lasku tulee erikseen perässä- josta toki saa vähentää ALV? Vai onko joku saanut myös tukille tätä todellista hankintalisää? Ei siis millekään erikoistyville.

    Ensiharvennusleimikkoon unohtuneista siemenpuistahan tuota hankintalisän saa, mutta tällöinkin lopullinen hintataso jää kuitenkin päätehakkuuleimikon tukkien pystyhintojen tasolle. Eli todellista hankintalisää ei kuitenkaan tule.

    Miksi ei? Soitto kierroksella kukaan ostoihmisistä ei tuota osannut selittää. (Vain 1kpl ei ollut lainkaan kiinnostunut hankintapuista, 7kpl pyydettyjä tarjouksia).

     

  • MaalaisSeppo

    Ostopuillako Tolopainen lämmittelee? Kauhukenaario: kunta tuo puut pitkinä pihaan.

    Torstaina ajattelin mennä taas jatkamaan energiapuusavottaa. Kuivat kelit ja lunta vain nimeksi. Myyntiin 100 m3 ja lisäksi puukuski tuo yhden kuorman palatessaan pitkänä pihaan kevättalvella.

    Tolopainen

    Polttopuuta on kertynyt liikaa, yli 10v vanhoja klapeja poltellaan. Motokuskit tekee niin paljon lumppeja, että klapeja kertyy. Päivässä kerää helposti vuoden polttopuut.

    Tomperi

    Paljonkohan Metsä hallituksella on hankintalisä ja tehtaalle kuljetuslisä?

    mehtäukko

    Heillä on toimituskauppa.

    Tomperi

    Itse olen ihmetellyt puukauppaa miettiessäni että miksi ihmeessä metsänhoitoyhdistykset eivät tee toimituskauppaa samaan malliin kuin Metsä Hallitus?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kyllä mhy:t tekevät toimituskauppaa, ainakin energiapuolella. Korjuupalvelu tilastoituu hankintakauppana. Sitä en tiedä kuinka suuri osuus siitä menee käyttäjälle saakka.

    Tomperi

    Sittenhän se vääristää esimerkiksi metsälehdesää olevaa energiapuun hinta tilastoa.

     

    Puuki

    Paikallinen myhistys on tehnyt toimituskauppaa jo vuosikymmenten ajan. Alkuun kait  e-puulla ja sitten suurimmaksi osaksi norm. leimikoita.

    Tomperi

    Kysyin  pieneltä sahalta osto halukkuuta niin sano että mhy:n kautta tulee sahapuut, harmi kun en kysynyt onko kyseessä toimituskauppa tapa. Mitenkähän luotettavia lienee nuo hinta tilastot, onko se esim puiden keskihinta vai kauppahintojen keskihinta?

     

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Näyttäisi olevan erillään energiapuu ja muu puunkauppa.

    http://stat.luke.fi/kuvaus-energiapuun-kauppa_fi

    Tilastoinnissa käytettävät neljä energiapuulajia ovat kannot, latvusmassa, kokopuu ja rankapuu.

    Energiapuun kauppoja koskevat tiedot kerätään suurilta ja keskisuurilta energiapuuta ostavilta yrityksiltä ja metsänhoitoyhdistyksiltä.

    http://stat.luke.fi/kuvaus-teollisuuspuun-kauppa_fi-0

    Yksityismetsien puukauppamuotoja ovat pysty- ja hankintakaupat. Pystykaupoissa eritellään lisäksi uudistushakkuut, harvennushakkuut ja ensiharvennukset.

    Tilaston puutavaralajit ovat mänty-, kuusi- ja koivutukit, mänty-, kuusi- ja koivukuitupuu, sekä mänty- ja kuusipikkutukit.

    Puukauppatilaston hinnat ja määrät perustuvat puun ostajien ja myyjien tekemiin puukauppasopimuksiin. Pääosan tilastoaineistoista kerää Metsäteollisuus ry, joka toimittaa jäsenyritystensä puukauppatiedot Lukelle. Lisäksi tilastoinnin piiriin kuuluvat metsänhoitoyhdistykset ja osa keskisuurista metsäteollisuusyrityksistä.

     

     

Esillä 10 vastausta, 371 - 380 (kaikkiaan 382)