Keskustelut Puukauppa Hankintalisä

Esillä 10 vastausta, 361 - 370 (kaikkiaan 382)
  • Hankintalisä

    Merkitty: 

    Apuja tarvitaan.

    Hankintapuun hinnat eivät juurikaan houkuttele tukintekoon, jos ajatellaan puhdasta päätehakkuuta. Kuitenkin palstalla on tuotu esiin,  miten hankintatukillekin on saatu 10-13€/m3 lisähintaa. Tarkoittaisi omissa tarjouksissani tällöin jopa 80e/m3 hinnan rikkoitumista.

    Onko tämä hankintalisä saavutettavissa vain silloin, kun kyseessä on puuta ostavan yhtiön oma koneketju tekemässä ”hankintatyötä” – ja lasku tulee erikseen perässä- josta toki saa vähentää ALV? Vai onko joku saanut myös tukille tätä todellista hankintalisää? Ei siis millekään erikoistyville.

    Ensiharvennusleimikkoon unohtuneista siemenpuistahan tuota hankintalisän saa, mutta tällöinkin lopullinen hintataso jää kuitenkin päätehakkuuleimikon tukkien pystyhintojen tasolle. Eli todellista hankintalisää ei kuitenkaan tule.

    Miksi ei? Soitto kierroksella kukaan ostoihmisistä ei tuota osannut selittää. (Vain 1kpl ei ollut lainkaan kiinnostunut hankintapuista, 7kpl pyydettyjä tarjouksia).

     

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Komppaan tässä asiassa mehtäukkoa. Maamme ahkerimman hankkijan metsänhoitoyhdistysketjun pitäisi hoitaa asiansa niin, että korjuupalvelun käytöstä ei tule myyjälle yllättäviä lisälaskuja. Puista saatava lopullinen hinta pitää olla kaupantekotilanteessa selvillä, jos välittäjänä on mhy, aivan kuten pystykaupassa. En tiedä toimiiko kaikkialla aina näin.

    mehtäukko

    Yleensä hankinnassa luovutuksesta muuttuu linkous. Pinoille on päästävä ja kuljetettavissa. Jos tie ei kestäkään ajoa, tai kääntöpaikkaan ei sovi rekalla, hankintatili kutistuu kun nupilla lempataan.

    Myhistyksen hankinnat toimii samalla kaavalla. Se tulee sitten pyytämättä ja yllättäen, kun kaikenlaiset vähennykset kuppaavatkin ”voitetun” puutilin. Joillain jopa maksun puolelle!

    Per Ä Reikäs

    Saimaan kanava pysyköönkin nyt vain kiinni. Suomalaiset jatkuvan kasvatuksen käsityöläis hakkkaajat uniikki arvoihinsa.

    Jovain

    Hankinta on yleisesti erillinen sopimusalansa, joka on huonosti yhteensopiva teollisuuden toimialan kanssa. Tarkoitan tällä metsänomistajien perinteistä hankintaa, joka alkaa olla jäänne ja joka jää alakynteen esim. kaluston puutteessa. Hankinnassa on kipupisteitä, jotka lisäävät teollisuuden kustannuksia. Yhteensopimaton logistiikka ja voluumeissa jälkeen jäänyt sopimusala.

    Ei pidä ihmetellä huonoa kannattavuutta, mutta toisaalta hankinta on myös hyvinkin tarpeellinen. Hoidettava on myös puukauppaan huonosti soveltuvat ja kannattomattomat alueet. Niistä maksetaan tukea (kemera), mutta mikä olisi se riittävä määrä, että toiminta olisi kannattavaa. Voidaan myös kysyä mistä kaikesta pitäisi maksaa?

    Toisaalta teollisuus maksaa puukaupassa (hankinta) metsänomistajien palveluista markkinahintaa ja ylikin, mutta edellyttää myös yhtiön logistiikkaa ja edellyttää tarjonnan olevan yhtiön sopimusalan mukaista.

    Jovain

    Kieltämättä metsät ovat yhtäkuin jaksottaista ja jk on jäänyt vähemmälle. Näin se on myös käytännön toiminnassa, 50 vuoden sulkuaika on tehnyt tehtävänsä. Jaksottaisen hallinta on ylivoimaista.

    Metsäkoneet ja logistiikka hallitsevat, näinhän sen kuuluu ollakin ja onhan tämä nykyinen klusteri myös metsässä todellinen menestystarina. Mutta on tarve myös kehittää, ei oikein ole mahdollista sekään, että pidetään toista hallitsevaa metsänhoidon tapaa pimennossa.

    Kannattamattomaksi katsottua metsänhoitoa tuetaan. Kemeraa maksetaan uudistamisen jälkihoidossa ja ensihavennuksilla. Niin myös jk metsänhoidossa, jos jk aloitetaan tai päädytään avohakkuualasta.

    Pitäisikö kemeraa maksaa myös jk metsän kasvatusvaiheesta. Maksaa esim. poimintahakkuusta, kun sen kannattavuutta on pidetty näissäkin keskusteluissa kyseenalaisena. Ja onhan poimintahakkuut alemman hinnoittelun piirissä, niillä jopa kuitataan viljelyn kustannuksia? ja onhan jk, etten sanoisi klusterin epäsuosiossa.

    Tarvetta on, mutta toisaalta eihän tuossa menetelmien välisessä vertailussa ole isoakaan eroa. Taitaa riippua enemmän siitä, miltä puolelta katsoo. Myös jaksottaisessa metsänhoidossa toteutetaan luontaista metsänhoitoa, säästetään ja autetaan metsänkasvulle myös luontaisesti muodostuneita kohteita.

    jees h-valta

    Jovainkin taas pienen mietiskelypaussin jälkeen innostui. Miksi ei ole mahdollista pitää toista ”hallitsevaa” metsänhoidon tapaa ”piilossa”? Mikä pakko täällä vapaassa maassa on päätään seinään tai petäjän kylkeen hakata Jovain?

    Jovain

    Jees, se on kuule ihanaa kun saa kannatusta, tottahan olet huomannut sen myös omissa toimissasi?

    Puu Hastelija

    Tänään ajattelin mennä sahailemaan. En jaksanut. Ehkä huomenna. Ei onneksi niin pahasti ole lunta luvassa, mitä alkuun näytti.

    Jokunen tankillinen jo tullut käytyä, että ei sentään vallan jouten. Osinkoja muuten tullut ihan kivasti tälle syksyä. Varmaan hiljalleen täälläkin siirrytään kvartaaliosinkoihin. Ehkä 10v kuluttua jo neljännes yhtiöistä?

     

    Puu Hastelija

    Lähes 3 tankillista päivän saldoksi, palelevat sormet bonuksena. Tarvinnee hieman sormikkaiden paksuuteen kiinnittää huomiota. Ei tarvinnut murehtia,  että paita olisi kastunut. 1. tankillisen jälkeen huomasin kääntää ilmanoton lämpimän puolelle. Mitään käynnissä ei kyllä huomannut.  Tyhjäkäyntiä joutui säätämään hieman pienemmälle myöhemmin, johtunee sisään ajosta?

    Vielä lasin pohjalta viimeiset pehmeät Seagram’sin maissiviskin siemaukset. Ehkäpä voisi käydä päivemmällä sahailemassa.

     

    Tolopainen

    Hohhoijaa vai hankintahakkuulle, eipä voisi vähempää kiinnostaa näillä pakkasilla. Takan lämmityksestä saa paremman palkan.

Esillä 10 vastausta, 361 - 370 (kaikkiaan 382)