Keskustelut Metsänomistus Hiilinielumetsät ja talousmetsät?

Esillä 5 vastausta, 21 - 25 (kaikkiaan 25)
  • Hiilinielumetsät ja talousmetsät?

    Merkitty: 

    EU-komission ilmastopaketin Suomelle ehdottama hiilinielu olisi 17,7 miljoonaa tonnia CO2:ta vuodessa. Karkeastihan tämä tarkoittaa noin 17,7 miljoonaa kasvavaa puukuutiota.

    Jos tavoitetta tarkastellaan vaikkapa seuraavan 40 vuoden periodilla, niin voitaisiinhan tehdä kansallinen, kansainvälinen tai vaikkapa villeniinistöläinen jako nielumetsiin ja talousmetsiin. Nielumetsillä hoidetaan nielutoivomus ja talousmetsiä voitaisiin käyttää nollanielulla keskimäärin.

    Nielumetsiä tarvittaisiin nuorena hyväkasvuisena metsänä noin 20000 neliökilometriä (siis 40 vuoden periodi, metsät kasvavat hyvin). Tästä pinta-alasta melkoinen osa olisi viljelyn ulkopuolella olevat peltoheitot, poistuneet turvetuotantoalueet ja muut kasvavat maapohjat, mitkä eivät ole vielä metsiä (luetteloa voi jatkaa). Koska meillä on EU-tasolla lähes nerokkaita neuvottelijoita kuten Sirpa Pietikäinen, Ville Niinistö, Heidi Hautala, on näiden em. maiden metsitykseen mahdollista saada EU:n rahoitus. Tai paremminkin pieni osa takaisin niistä jo maksetuista avustusmiljardeista.

    Tietysti vielä, jos pystytään nielumetsien omistajille neuvottelemaan päästökaupan määrittelemä vuotuinen korvaus (nyt noin 55 euroa/ puukuutio), niin aina parempi.

    Näiden nuorten nielumetsien kasvu alkaa tietysti 40 vuodessa alentua. Tällöin asia tarkastellaan uudestaan. Lasketaan ilmakehän hiilidioksidimolekyylit ja tehdään päätökset sen mukaisesti.

    Talousmetsäsegmentillä luodaan maahamme edelleen työtä, hyvinvointia, heikko-osaisille hoivaa ja vielä vaikka pieni osa kehitysapuunkin.

     

     

     

     

  • Scientist

    Tämä 17,7 milj CO2 tonnia ei ole niin helppo kuin näyttää. Sehän tarkoittaa koko lulucf-sektoria ? Tällöin metsien nieluista vähennetään turvemaiden (maatalous) laskennalliset päästöt. Viimeksimainittuja ei kyllä valitettavasti tunneta kovinkaan tarkkaan.

    Haba

    Paljonko metsänomistaja saa maataloudelta korvausta kun ne kerran metsien nieluista vähennetään maatalouden päästöt?

    Visakallo

    Saman verran kuin kaikkien muidenkin elämänalojen päästöistä.

    Haba

    Nämä ”muut” ovat kenties verojen nettomaksajia, maatalous ei.

    Kurki

    Tämä 17,7 milj CO2 tonnia ei ole niin helppo kuin näyttää. Sehän tarkoittaa koko lulucf-sektoria ?

    Lulucf-nettonielu on suurinpiirtein sama kuin metsien nielu, kun turvepeltojen päästöistä tiputetaan ylimääräinen päästö 6 milj.CO2-tn pois ja sahatavaraa tuotetaan yhtä paljon kuin vuonna 2018.

    Kysyin Lukelta metsäkadosta, missä ne  Tilastokeskuksen taulukossa 1.7 sivu 45 ovat, kun niitä ei ole eritelty. Ovat kuulemma siellä ottettu huomioon maaluokissa viljelysmaa ja rakennettu alue. Lisäksi tänä vuonna on hyväksytty tuo nielujousto Lulucf-laskentaan, joka on -10 milj. CO2-tn/n käytettäväksi vuosille 2021-2025.

    Jos tänä vuonna hakataan yhtä paljon kuin vuonna 2018 ja metsien hiilinielu olisi n. 15 milj.CO2-tn siihen pitäisi sitten lisätä tuo hiilijousto -10 milj.CO2-tn.

    https://www.stat.fi/static/media/uploads/yymp_kahup_1990-2020_2021_23462_net.pdf

Esillä 5 vastausta, 21 - 25 (kaikkiaan 25)