Keskustelut Harrastukset Hirvet valeuutisten ristitulessa

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 27)
  • Hirvet valeuutisten ristitulessa

    Poimintoja YLE: uutisesta 25.11.2017 alla olevassa linkissä:

    ”Hirviä kaadetaan tämän vuoden jahtikaudella lähes vuosikymmenen ennätystahtiin.”

    Kaadetaanko? Vuonna 2010 kaaadettiin noin 69 000, vuonna 2011 noin 59 000.

    ”Tähän mennessä on kaadettu jo yli 45 000 hirveä, kun viime vuonna kaadettuja hirviä oli vuoden loppuun mennessä tuhat vähemmän, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastoista.”

    Onko näin? Viimevuoden loppuun menessä kaadettiin noin 49700 hirveä. http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/syksyn-hirvisaalis-noin-50-000-hirve%C3%A4-1.178390

    ”Pyyntilupia myönnettiin koko maassa 11,5 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

    Onko näin? Aiemmin uutisoitiin, että kaatolupia on 2017 yli neljänneksen (yli 25%) enemmän kuin 2016.

    https://yle.fi/uutiset/3-9948300

    Palautetaan mieliin, että alkuvuodesta levitettiin uutisia, että hirvikanta olisi painumassa vuosikymmenen alimpaan määrään, vaikka se oli noussut viisi vuotta putkeen ja nousemassa vuosikymmenen ylimpään määrään.

    https://www.metsalehti.fi/keskustelut/aihe/olisiko-metsalehden-aika-ryhdistaytya/

    Miksi tällaisia valeuutisia pitää levittää, se romuttaa lopunkin luottamuksen riistahallintoon, jos jotain rippeitä on jäljellä.

  • Arnold Layne

    Hyvä huomio!

    YLE uutiset 3.8.2017 klo 15:01 päivitetty 3.8.2017 klo 15:05: https://yle.fi/uutiset/3-9756127

    Hirven ja valkohäntäpeuran pyyntilupia myönnettiin tänä vuonna noin neljännes enemmän kuin viime vuonna.

    YLE uutiset 25.11.2017 klo 05:27: https://yle.fi/uutiset/3-9948300

    Pyyntilupia myönnettiin koko maassa 11,5 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

    11,5 % on googletettu todennäköisesti vuoden 2016 tiedotteesta, 15.8.2016: https://riista.fi/hirvielainten-pyyntilupia-edellisvuotta-enemman/

    Hirville myönnettiin tänä vuonna noin 11,5 prosenttia enemmän pyyntilupia kuin viime vuonna.

    Virhe tai ei, korjausta odotetaan.

    korpisoturi

    Holtittomien sorkkaeläinlaiduntajien propagandasta huolimatta eräässä paikallislehdessä kirjoitettiin muutama päivä sitten näin:

     

     

    ”Suomen metsäkeskukseen on tullut vahinkoarviointipyyntöjä marraskuun puoliväliin mennessä yli kaksinkertainen määrä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Länsi-Suomessa määrä on kolminkertainen.
    Länsi-Suomessa eli Satakunnan, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueella vahinkoarvioita on tehty kuluvana vuonna 72 kappaletta. Kartan mukaan Rauman seudulta vain Säkylästä on ilmoitettu hirvivahingoista.

    Korvaushakemusten määrän voimakasta kasvua selittävät Metsäkeskuksen mukaan pääosin hirvivahinkoarviointiin ja korvauslaskentatapaan keväällä tehdyt muutokset, joiden on arvioitu nostavan tuhojen korvaustasoa noin neljänneksellä edellisvuosista.”

    Planter Planter

    Uutisoinnissa vahinkoilmoitusten määrää ja korvausten suuruutta voisi kyllä verrata myös johonkin aikaisempaan ajankohtaan, jolloin hirviä oli suunnilleen sama määrä kuin nyt. Vaikka sen vuosikymmenen taaksepäin, kuten YLE:n kaatomääräuutisessa.

    https://www.metsalehti.fi/keskustelut/aihe/suuri-puhallus/

    William Munny William Munny

    Täällä paikallinen seura jätti seitsemän lupaa käyttämättä.

    Arnold Layne

    Seitsemän lupaa käyttämättä, miksi? Tuollaisilta seuroilta vastaisuudessa luvat kokonaan pois ja virkeämmät eräseurueet tilalle.

    Tolopainen

    Hirviluvilla ei ole mitään ylärajaa, kun 30% luvista on pankissa, ne eivät voi missään loppua, kun kokonaismäärästä ainakin neljännes jää käyttämättä. Meilläkin jäi ainakin 15 kpl.

    suorittava porras suorittava porras

    Nyt on kaadettu se määrä , mitä porukan kanssa viime kauden jahdin tulosten perusteella päätettiin . Varmuuden vuoksi anottiin yksi lupa enemmän ja pankista kaksi lisää . Jos vasoja ei löydy , peli loppuu tähän . Loput luvat on kiintiöity käsittämään neljä vasaa ja yksi aikuinen naaras .

    Valtakunnan tasolla vasoja on kertynyt saaliiksi suhteellisen vähän aikuisiin hirviin verrattuna . Tämä tarkoittaa sitä , että pyyntilupia jää käyttämättä . MTK:kin on kehottanut ampumaan saalista vasavoittoisesti ja naaraita enemmän , kun uroksia . Nyt ollaan tekemässä juuri päinvastoin.

    Noita tilastoja lukiessa pitää olla tarkkana , että verrataan oikeita asioita keskenään. On tilastoja , joissa vertailu tapahtuu saman hetken tapahtumiin eri vuosina . Jos lukemia verrataan koko kauden tulokseen muilta vuosilta kuluvan kauden ollessa vielä kesken , voi tulla omituisia tuloksia ja niiden seurauksena omituisia päätelmiä . Taulukoiden ohjetekstissä kyllä näkee , miten vertailu tapahtuu.

    Valeuutisia on vähän , mutta tulkintavirheitä enemmän.

    MaalaisSeppo

    Ylehän sai juuri langettavan päätöksen hirvistä, joita muka Neuvostoliitto käytti sotaratsuina. Muu hirviuutisointi samaa tasoa.

    suorittava porras suorittava porras

    “Tähän mennessä on kaadettu jo yli 45 000 hirveä, kun viime vuonna kaadettuja hirviä oli vuoden loppuun mennessä tuhat vähemmän, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastoista.”

    Tätä tilastoa on joku tulkinnut ihan päin p###tä. Vertailu on tapahtunut tämän ajankohdan tilanteeseen , jonka perusteella olemme runsaat 1300 yksilöä edellä viime vuoteen verrattuna.(= ennätysvauhdissa) 25.11 .2016 tilanne 44533 kaadettua hirveä ja 25.11 .2017 tilanne 45878 yksilöä. Vuonna 2016 kaadettiin kauden loppuun mennessä kaikkiaan 49758 hirveä.

    Vuonna 2010 on ammuttu nipinnapin sama määrä (50 000) vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Siitä eteenpäin huomattavasti vähemmän.

    Tolopainen

    Tuo ylen saama tuomio tuli siitä, että eivät korjanneet uutista. Sinänsä hauska juttu,  miten hirven selkään saadaan punasotilas ja jos saadaan taitaa olla sen jälkeen aika vaaraton korpisoturille.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 27)