Keskustelut Metsänhoito Hirvi hävitettävä sukupuuttoon puuntuotantoalueelta

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 63)
  • Hirvi hävitettävä sukupuuttoon puuntuotantoalueelta

    Tuire nygrenin väitöskirjasta (Hirvikannan säätely – biologiaa ja luonnonvarapolitiikkaa) löytyy seuraava entistä ajankohtaisempi teksti (kertoo ajasta noin sadan vuoden takaa):

    ”…Suomen Metsästysyhdistys esitti maan kaikille kuvernööreille ryhtymistä toimenpiteisiin hirven suojelemiseksi häikäilemättömältä salametsästykseltä. Samaan aikaan maanviljelijät valittivat hirvivahingoista; vaadittiin jopa hirvikannan hävittämistä kokonaan. Lopulta, kun kanta oli huvennut lähes olemattomiin, päädyttiin vuonna 1923 jälleen täysrauhoitukseen. Tuolloin rauhoitushankkeen toimijana oli vastaperustettu Suomen Yleinen Metsästäjäliitto, joka toisella anomuksellaan sai maan hallituksen myönteiseksi esitykselleen. Ensimmäinen kerta ei tuottanut tulosta, koska hirveä pidettiin vahinkoeläimenä. Hirvi oli tuolloin suuri harvinaisuus – jälkihavaintokin kelpasi uutiseksi lehdille. Tiettävästi ainoa merkittävämpi hirvikanta eli Parkanon-Karvian valtionmetsissä. Valtion luonnonsuojeluvalvojalle oli ilmoitettu: Parkanon metsänhoitoalueen metsänhoitajan onnistui tarmokkaiden metsänvartijain avustuksella säilyttää kuusi eläintä käsittävä hirvilauma vv. 1917-1918 ja on tämä vähitellen vaurastunut ja levinnyt muihin lähellä oleviin metsänhoitoalueisiin niin, että kanta niissä arvioidaan kaikkiaan 40-50 eläimeksi. Tämän populaation säilyttämiseksi luonnonsuojeluvalvoja teki keväällä 1924 esityksen 10000 markan määrärahan myöntämisestä Metsästäjäliitolle. Valtioneuvosto suostui esitykseen supistaen määrärahan kuitenkin 5000 markkaan. Seuraavana vuonna samaan tarkoitukseen myönnettiin vielä 3000 markkaa…”

    Puuntuotantoalue on 20 miljoonaa hehtaaria; sen ulkopuolelle jää vielä 13 miljoonaa hehtaaria, jonka pitää riittää hirville. Se on jokseenkin tarkalleen se ala ja alue jossa hirviä esiintyisi, jos sudet saisivat niitä paimentaa rauhassa.

  • Gla

    Suomen luontoon kuuluvan lajin sukupuuttoon hävittäminen ei ole realismia sukupuuttoaallon kanssa painivassa yhteiskunnassa. Kohtuullinen ja suuruudeltaan luonnonmukaisempi kanta aiheuttaa kohtuulliset eli metsätalouden sietokyvyn rajoissa pysyttelevät vahingot. Hirven osalta aloittaa voisi vaikka kannan puolittamisesta. Sen sijaan tällä kantilla Suomea valkohäntäpeurakanta on räjähtänyt käsiin ja se pitäisi hävittää. Liekö saman orkesterin tekoja kuin mistä AC:n kirjoituksessa kerrotaan, mutta metsästäjien tarpeisiin tuo vahinkoeläin meille on tuotu. Vieraslajin hävittäminen sukupuuttoon on huomattavasti helpommin yhteiskunnassa hyväksyttävä ajatus.

     

     

    pitkät neulaset

    Villisiat ovat levittäytyneet idästä Suomeen. Pitäisikö sopia jonkinlainen sotasuunnitelma tahi edes marssijärjestys asian tiimoilta?

     

    Metsäkupsa

    Puuntuottajana en hirviä kyllä tiliksilleni kaipaa.Paljon on vuosien mittaan tihutöitä tehneet,söisivät oksia,mutta latvojen kimpussa liikaa touhuavat.Otsikko kovan puoleinen,mutta en pahakseni panisi vaikka tähän päästäisi.Taitaa karhujen ja susien työksi jäädä maassamme pitkässä juoksussa .

    Tolopainen

    . Metsästysaikoja ollaan vielä myöhentämässä, ei kukaan ala hirviä enää marraskuun lopussa ja joulukuussa pyytämään, kun päivät ovat liian lyhyitä metsästykseen. Taas herrat alkoivat hämmentää hirvenpyyntiä ja susi tuli.

    Korpituvan Taneli

    Kunhan nyt edes otettaisiin tavoitteeksi kanta 1/1000ha. Valkohäntäiset toki sais vieraslajina siivota kokonaan pois.

    tuo jahdin myöhästyttäminen on toki kiusa joissakin porukoissa, joiden hirvet lähtevät vaeltamaan jo ennen jahtia. Täällä jahti on aloitettu jo pitkään aikaisintaan lokakuun lopulla. Tänä vuonna vasta marraskuun puolella ja elukoita kyllä kaatuu, kun olis vain lupia.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    helge6

    Tulee melkoinen myötähäpeän tunne lukea erittäin arvostetun tutkijan tekstiä tuollaisen otsikon alla. Aikuisten oikeesti. Hyvin korkean sivistyksen omaavassa maassa, alettais tappaa hirvieläimiä systemaattisesti sukupuuttoon. No mulla on luja usko sananvapauteen, joskus se tuo tällaistakin eteen.

    Gla

    Miksi hirvieläimiin kuuluvaa valkohäntäpeuraa ei saisi täältä hävittää?

    A.Jalkanen

    Valkohäntäpeuran statuksen muuttaminen riistaeläimestä haitalliseksi vieraslajiksi olisi hyvä alku, ja jatkossa kanta painettaisiin mahdollisimman vähiin. Syy on se, että valkohäntäpeura on erittäin tehokas punkkien lisääntymisalusta. Tutkimus: We found that reducing deer density by ≥87% resulted in a significant reduction in tick abundance, nearly a 50% reduction in tick infection rate, and an 80% reduction in resident-reported human cases of Lyme disease. Lähde: Kilpatrick et al. The Relationship Between Deer Density, Tick Abundance, and Human Cases of Lyme Disease in a Residential Community. Journal of Medical Entomology, July 2014.

    Metsäkauris riittäisi meille hyvin pienten metsästettävien hirvieläinten luokkaan. Ilmeisesti villisian haitallisuudesta ollaan meillä sen verran yhtä mieltä, että ainakin sen kanta aiotaan  koettaa pitää kurissa.

    helge6

    A. J: lle. Valkohäntäpeura siis rotan kanssa samaan katekoriaan? Eikä tietääkseni rottaakaan pyritä kovin tehokkaasti hävittämään kokonaan pois. Rajoittamaan kyllä, kuten peuraakin.

    Gla:lle. Toistan itseäni, sivistysvaltiossa pyritään päinvastoin kuin hävittämään, niin suojelemaan lajeja sukupuutolta.

    Lisäksi peura kyllä kuuluu kaikkien suurpetojen ruokalistalle vahvasti. Kymmenkunta peuranvasaa on tullut srvan kautta tälle syksylle ilveksen tappamana tiedoksi asuinpaikkakuntani alueella. Tätäkin tärkeämpänä pidän peuranlihan erinomaisuutta ihmisravintona. Oikein kaadettuna, oikein paloteltuna, oikein ruuaksi laitettuna menee puhtaasti top viiteen.

    jees h-valta

    Helge6 kuten muutkin metsästäjät saisivat kasvattaa ruokansa aivan muualla kuin toisten metsissä. Ostakaa maatila ja laittakaa aitaukseen aivan kuinka hyvää top-vitosmuonaa kuin haluatte. Toki jokunen peura sopii vapaanakin luontoon mutta siinäkin määrä on mennyt jo aikaa pois minkäänlaisesta kannanhallinnasta.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 63)