Keskustelut Harrastukset Hirvieläintilanteen päivitystä

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 196)
  • Hirvieläintilanteen päivitystä

    On kulunut kaksi kolmivuotiskautta, jolloin alueelliset riistaneuvostot ovat asettaneet hirvitiheystavoitteet 59:lle hirvitalousalueella. Hirvikannan hoitosuunnitelma on ollut voimassa saman ajan, kuusi vuotta ja sähköinen hirvitiedon keruujärjestelmä viisi vuotta. Aika tuntuu riittävältä uuden systeemin sisäänajoon, joten lienee sopiva kohta tarkastella saavutettuja tuloksia.

    Valtakunnallinen talvikantatavoite on ollut 76 000 ja määrän pitäminen 68 000 – 85 000 hirven välillä, hirvitiheyden vaihdellessa eri hirvitalousalueiden välillä.

    Luken riistahavainnot.fi sivuston hirvitietotaulukosta laskien alla olevasta kuvasta puuttuvan vuoden 2015 hirvimäärä on 105 000. Tämän vuoden (2020) arvio tulee maaliskuussa.

    Ensimmäisen kolmivuotiskauden (2015-2017) ajan hirvimäärä on pysytellyt. 102 000 – 105 000 haarukassa.

    Toisen kolmivuotiskauden (2018-2020) osalta ei ole vielä tarkkoja määriä saatavissa, mitään merkittävää muutosta ei kuitenkaan ole tapahtunut. Oletetaan, että Luken takaisinlaskenta tarkentaa määriä ylöspäin noin 15 000, kuten edellisellä jaksolla. Reaaliaikaiset arviot ovat olleet 86 500 vuonna 2018 ja 87 200 vuonna 2019. Suurella todennäköisyydellä hirvikanta on ollut toisella kolmivuotiskaudellakin noin 100 000.

    Keväällä alueelliset riistaneuvostot asettavat tavoitteet kolmannelle kolmivuotiskaudelle ja aloitetaan syksyn pyyntilupien hakuprosessi. Sitä odotellessa kannattaisi perehtyä taustamateriaaliin ja mitä on odotettavissa. Käytettävissä olevat luvut viittaavat siihen, että maaliskuussa saamme lukea, että tavoitehaarukkaan on päästy, eli hirvimäärä on pudonnut alle 85 000:n. Todellisuus on kuitenkin erittäin suurella todennäköisyydellä toinen.

  • suorittava porras suorittava porras

    suorittava porras suorittava porras

    suorittava porras suorittava porras

    suorittava porras suorittava porras

    suorittava porras suorittava porras

    suorittava porras suorittava porras

    suorittava porras suorittava porras

    suorittava porras suorittava porras

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Juuri siksi ehdotinkin, että otetaan määrällisiksi tavoitteiksi kolarimäärien aleneva suunta ja hirvivahinkoilmoitusten aleneva suunta, kun ne tilastot ovat aina heti niiden valmistuttua oikeita, eikä parin vuoden päästä (kuten kanta-arviot).

    Timppa

    Enhän minä niitä kaikkia asioita ymmärrä.

    Suorittavan kaavioista näkee selvästi, että vuosina 2014-15 (ja myös 2013) kantaa oli aliverotettu.  Sen näkee siis siitä, että hirvihavainnot/seuruepäivä  olivat selvästi yleistä tasoa suuremmat.  Kuluvana vuonna havainnot/seuruepäivä ovat Keski-Suomessa selvästi kaikkia muita seurantavuosia matalammalla tasolla.  Varsin hyvin näkee, että lisääntyneet kaatomäärät näkyvät seuraavana vuonna havaintoja/seuruepäivä vähemisenä.  Käytännössä siis niin, että tulee tyhjiä ajoja ja päiviä.  Niin meidänkin mailla tapahtui.  Suomeksi sanottuna hirvikanta oli jahtia aloitettaessa  Keski-Suomessa keskimäärin useana vuonna edellisvuotta pienempi.  Niin oli siis myös meidän porukan mailla.

    Varsinais-Suomessa ja etenkin Varsinais-Suomi 2:ssa tilanne on toinen.  Kuten näkyy, niin hirvihavainnot/seuruepäivä ovat vuodesta toiseen samalla noin kaksi kertaa korkeammalla tasolla kuin nyt Keski-Suomessa.  Tarkoittaa siis, ettei kukaan oikeasti tiedä hirvikannan määrää eikä sen kehityssuuntaa.  (tai jos joku tietää, niin ei kerro)  Tietysti tarkoittaa myös, että hirvivahinkojen taso säilyy vähintään ennallaan.

    Koko Suomen tilastossa vuoden 2016 hirvihavainnot poikkeavat selvästi em esittämästäni trendistä.  Miksiköhän?

     

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 196)