Keskustelut Metsänhoito Hirvituhot: Koivua ja mäntyä ei uskalla istuttaa, isojakin havupuita kalutaan

Esillä 10 vastausta, 1,141 - 1,150 (kaikkiaan 1,157)
  • Hirvituhot: Koivua ja mäntyä ei uskalla istuttaa, isojakin havupuita kalutaan

    Tuollaisen otsikon (savon sanomat 15.10.2015) alla entinen Pohjois-Savon metsäkeskuksen metsätalouspäällikkö tenho hynönen kertoo omista kokemuksistaan.

    Hynönen seisoo kuvassa hirvien runtelemassa luokkaa viisi (5) metriä olevassa koivuntaimikossa kotipaikkansa lähellä leppävirran niinimäessä ja sanoo:
    ”Koivun ja männyn viljely on liian riskialtista, jopa mahdotonta.
    Ajattelin, että jospa melko vilkasliikenteisen kylätien varrella pärjäisi hirvinauhoilla, karhunkuvilla ja hajusteilla, mutta ei niistä tunnu olevan hyötyä. Ainoa toimiva keino taitaa olla luoti”.

    Hynösen mielestä kaatolupia hallinnoiva Suomen riistakeskus on epäonnistunut hirvikannan säätelyssä, kun metsätuhojen laajuutta ei ole otettu huomioon.
    ”Valtakunnan metsien inventointituloksissa on selvästi osoitettu, että mänty- ja koivutaimikoiden huonoon tilaan merkittävin syy on liian suuri hirvikanta. Mielelläni istuttaisin myös koivua ja mäntyä, mutta hirvien takia on pakko istuttaa kuusta, vaikka maapohja olisi liian vähäravinteinen. Männyn- ja koivunviljely on lähes toivotonta ja mahdotonta”.

    Edes varttuneemmat havupuut eivät saa olla rauhassa. Hynönen kertoo merkanneensa viime syksynä ja talvena maalilla yli tuhat kuusta, joita hirvet olivat kalunneet hampaillaan. Kun vauriokohta kasvaa umpeen, puu voi olla päältä siisti, mutta sisältä laho tai muuten kelvoton tukiksi. ”Tähän on kiinnitetty liian vähän huomiota. Puiden koloaminen on viime vuosina merkittävästi lisääntynyt. Siitä aiheutuu suuret tappiot metsänomistajille”.

  • Visakallo Visakallo

    Gla:lle: Ensinnäkin, sähköaitaus on loppujen lopuksi halpa ja helppokin suojaustapa verrattuna sitä toistuviin Trico-käsittelyihin. Kun taimikko on kasvanut hirviltä karkuun, aitauksen voi siirtää uuteen kohteeseen. Toiseksi, en suojaa sähköaidalla kuin kaikkein kriittisimmät kohteet, eli hirvien vakiintuneiden kulkureittien varressa olevat taimikot. Kaikki muut taimikot kasvatetaan yhden puulajin menetelmällä, jotta ne eivät houkuttele hirviä. Kaikkien taimikoiden aitaaminen vaatisi jo kymmenien kilometrien pituiset aitaukset, joka taas ei ole oikein järkevää.

    Gla Gla

    ”Kaikki muut taimikot kasvatetaan yhden puulajin menetelmällä, jotta ne eivät houkuttele hirviä.”

    Tuohan kuulostaa jo suorittavan jutuilta vai kuusikkoako noissa kasvatat?

    Visakallo Visakallo

    Kokemus on opettanut, että puhdas männikkö ja puhdas koivikko eivät ole hirville niin houkuttelevia kohteita kuin sekataimikot. Tämä ei ole vain minun havaintoni, vaan aivan yleisesti tiedossa. Jos taas haluaisi, että kuusentaimikosta muodostuu hirville mieluisa suojapaikka, kannattaa sinne jättää sekapuuksi mäntyjä ja koivuja.

    suorittava porras suorittava porras

    Visan kokemuksia voisi täydentää ajatuksella, että tärkeintä on pitää taimikot lajiköyhinä lähinnä siinä vaiheessa, kun taimien latvat ovat hirvien ulottuvilla. Myöhemmin voi lajikirjon antaa kasvaa hallitusti. Isompien taimien sivuoksien päätyminen hirvien vatsaan ei haittaa.  Varttuneemmassa taimikossa hirville on myös enemmän ravintoa, kun ei tarvitse tyytyä yksittäisten taimien latvakasvaimiin.

    Kun raivausten ajoituksen tavoitteeksi asetetaan , että suoriudutaan hehtaarin urakasta päivässä , saadaan aikaan nopeasti kehittyvä taimikko, joka ei kiinnosta hirviä ravinnon suhteen juuri lainkaan.

    Sitäkin sietää miettiä, kuinka kauan anetaan kyvömännikön kasvaa raivaamatta. Keskenään kovasti kilpailevat tiheässä kasvavat männyn taimet tuottavat niukasti maistuvuutta huonontavia haitta -aineita ja runsas kasvusto tarjoaa myös ravintoa yhtälailla, kun hoitamattoman taimikon sekapuustoisuus. Hirville kiinnostava kohde. Tärkeintä kuitenkin tulisi olla pitää hirvet kokonaan poissa pienistä taimikoista .

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tärkeintä kuitenkin tulisi olla pitää hirvet kokonaan poissa pienistä taimikoista.

    Tätä tehdään nyt kalliilla tavoilla, kuten Trico ja aidat, ja taimikon ylitiheydellä, jolla on omat haittansa, kuten suorittava porras kuvaili.

    Omistajan kannalta hirvikannan (sorkkaeläinkannan) hallinta olisi toivottavampi tapa. Maallikko antaisi homman susille, eikä ymmärrä nousevan susikannan yhteyttä metsästäjien haluttomuuteen metsästää. Kun niitä koiria kuolee vuosittain niin vähän susien suihin ja niin paljon muista syistä.

    Numppi

    Jälleen yksi kaunis ajatus mikä saattaa toimia ajatuksen tasolla, mutta ei käytännössä. Jos hirvien kulkureitin varrella on taimikko priimalleen hoidettu tai hoitamaton, samalla tavalla se niille maistuu. Eivät ne lähde hoidettua taimikkoa kiertämään. Usein vielä mielummin napsivat laiskana turpansa kohdalta jätetyn taimen, eikä maassa olevia latvuksia.

    Gla Gla

    ”Kokemus on opettanut, että puhdas männikkö ja puhdas koivikko eivät ole hirville niin houkuttelevia kohteita kuin sekataimikot. ”

    Kyse ei ole vaihtoehtojen vertailusta, vaan riskin suuruudesta.

    Gla Gla

    ” Jos hirvien kulkureitin varrella on taimikko priimalleen hoidettu tai hoitamaton, samalla tavalla se niille maistuu.”

    Eikä kulkureitit ole vakioita, joilta ei poiketa. Elukoilla on uskomaton kyky löytää piilossakin olevat taimet. Eihän ne muuten luonnossa pärjäisikään.

     

    Nostokoukku

    Voi kun näkisi sen päivän, että maallikon toive hirvikannan hoitamisesta susilla toteutuu. Ei siihen tarvittaisi kuin 4 000 sutta Tampereen eteläpuolelle, 1 000 siitä pohjoiseen. Jälkiruokana söisivät vielä valkohäntäpeurat.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Esimerkiksi tarjoamalla tuoreita latvuksia harvennushakkuilla hirvien ruokailua pystytään ainakin väitetysti ohjaamaan. Ja nuolukivillä.

Esillä 10 vastausta, 1,141 - 1,150 (kaikkiaan 1,157)