Keskustelut Metsänhoito Hirvituhot: Koivua ja mäntyä ei uskalla istuttaa, isojakin havupuita kalutaan

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 883)
  • Hirvituhot: Koivua ja mäntyä ei uskalla istuttaa, isojakin havupuita kalutaan

    Tuollaisen otsikon (savon sanomat 15.10.2015) alla entinen Pohjois-Savon metsäkeskuksen metsätalouspäällikkö tenho hynönen kertoo omista kokemuksistaan.

    Hynönen seisoo kuvassa hirvien runtelemassa luokkaa viisi (5) metriä olevassa koivuntaimikossa kotipaikkansa lähellä leppävirran niinimäessä ja sanoo:
    ”Koivun ja männyn viljely on liian riskialtista, jopa mahdotonta.
    Ajattelin, että jospa melko vilkasliikenteisen kylätien varrella pärjäisi hirvinauhoilla, karhunkuvilla ja hajusteilla, mutta ei niistä tunnu olevan hyötyä. Ainoa toimiva keino taitaa olla luoti”.

    Hynösen mielestä kaatolupia hallinnoiva Suomen riistakeskus on epäonnistunut hirvikannan säätelyssä, kun metsätuhojen laajuutta ei ole otettu huomioon.
    ”Valtakunnan metsien inventointituloksissa on selvästi osoitettu, että mänty- ja koivutaimikoiden huonoon tilaan merkittävin syy on liian suuri hirvikanta. Mielelläni istuttaisin myös koivua ja mäntyä, mutta hirvien takia on pakko istuttaa kuusta, vaikka maapohja olisi liian vähäravinteinen. Männyn- ja koivunviljely on lähes toivotonta ja mahdotonta”.

    Edes varttuneemmat havupuut eivät saa olla rauhassa. Hynönen kertoo merkanneensa viime syksynä ja talvena maalilla yli tuhat kuusta, joita hirvet olivat kalunneet hampaillaan. Kun vauriokohta kasvaa umpeen, puu voi olla päältä siisti, mutta sisältä laho tai muuten kelvoton tukiksi. ”Tähän on kiinnitetty liian vähän huomiota. Puiden koloaminen on viime vuosina merkittävästi lisääntynyt. Siitä aiheutuu suuret tappiot metsänomistajille”.

  • koivunkaataja

    Tämä runsas hirvikeskustelu ie ole jaksanut innostaa kun ei ole ollut vahinkoja juuri ollenkaan vaikka on kymmeniä hehtaareja mäntytaimikoita.

    tamperelainen tamperelainen

    Gla on tyyppiesimerkki suomalaisesta mo:sta.Ruiskuttelee Tricoa ja rukoile,että hirvet säästäisivät männyntaimikon
    Samaan aikaan MMM lisää hirvenkasvatusta.Muualla maailmalla moinen vääryys kostettaisiin verisesti
    Suomalaiset ovat rauhallista kansaa

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Kyllä valitettavasti on yhdyttävä otsikon tekstiin,näin asia todellakin on.Sitten ihmetellään, miksi metsänomistajat kuusia istuttaa,jopa karunpuoleisille maille kitumaan.Hirvet ovat sellutehtaiden halvan kuidun edistäjiä ja lähes ilmaisen lahokuidun lisääjijä.

    tamperelainen tamperelainen

    Ruotsalaisten tukeista 60% hirvien vikuuttamia ja aina vaan pahemmaksi menee
    Tunnenerään ruotsalaisperheen,jolla 400-500ha metsää Tukholmasta länteen.Kyllä siellä tuhot ovat pahat.Taimikoita aidataan ja lisää suunnitellaan.Metsästäjät tietääkseni aitatalkoissa

    jees h-valta

    Tuotahan olen täälläkin yrittänyt kertoilla että aitaa taimikoiden ympäri. Ensin voisi ottaa seuraan yhteyttä jonka kanssa vuokrasopimus ja jos ei ota tuulta aitauksen auttaminen ja huolenpito niin ainakin vuokrasopimus irti niin nautinto ainakin omalla tunnolla parempaa laatua.

    suorittava porras suorittava porras

    Ruotsintauti tarttunut . Siellä hirviä on tuplasti enemmän . Myös metsätalous on ammattimaisempaa . Varmasti tarttuisivat toimeen sielläkin , jos olisi todellista aihetta .
    PS. Suomalaiset ovat kovia ryhtymään , mutta vain ryhtymään . Varsinkin , kun puhutaan hirvikannan vähentämisestä .
    Joka oikeasti kykenee , hän tekee jotakin asian edistämiseksi .
    Kyvyttömien osa on vain valittaa.
    nimim. Taas pari pois päiviltä : )

    suorittava porras suorittava porras

    #”Ruotsalaisten tukeista 60% hirvien vikuuttamia ja aina vaan pahemmaksi menee…”#
    ….VAIKKA metsästys siellä on lähes 100%:sti
    maanomistajavetoista .

    ———

    …ja alkuperäiseen viestiin

    Kannattaa muistin virkistämiseksi käydä vilkaisemassa lukijoiden kuvista sivulta 66 24.06. 2014 lähettämiäni kuvia onnistuneesta männyn uudistusalasta hirvien tavehtimisalueen (eks) tuntumasta .
    Kuvissa on kymmenien hehtaarien alue täysin vahingoittumatonta taimikkoa ja lähistöllä ainakin sama mokoma lisää . Mäntyä on kylvetty ja istutettu ihan ujostelematta : )

    Gla Gla

    Mitä haluat sanoa? Että Suomesta löytyy hirviltä säästynyt taimikkokin? Hienoa.

    Mitä minä tein väärin, kun hirvet söivät koivikon kasvatuskelvottomaksi?

    Visakallo Visakallo

    Ihan mielelläni minäkin kuulisin niitä hyviä neuvoja koivunkasvatukseen.
    Aitaaminen kyllä jo tiedetään, mutta muitakin keinoja tarvittaisiin.

    MJO

    Kannattaa muistin virkistämiseksi käydä vilkaisemassa lukijoiden kuvista sivulta 66 24.06. 2014 lähettämiäni kuvia onnistuneesta männyn uudistusalasta hirvien tavehtimisalueen (eks) tuntumasta .
    Kuvissa on kymmenien hehtaarien alue täysin vahingoittumatonta taimikkoa ja lähistöllä ainakin sama mokoma lisää . Mäntyä on kylvetty ja istutettu ihan ujostelematta : )

    _________________________________________

    Tuo ei ole mitään talvehtimisaluetta tai alueella on hirvituhojakin. Täysin absurdia väittää, ettei hirvet söisi mäntyä.

    Hoitamaton taimikko varmaan on suuremmassa vaarassa, kun hoidetut. Hirvi ei varmasti aloita syömälakkoa eikä edes paastoa, vaikka taimikot hoidettaisiin. Se söisi edelleen mäntyä.

    Hirvikanta on kasvamassa kokoajan ja asiaan täytyisi puuttua.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 883)