- Tämä aihe sisältää 92 vastausta, 24 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 8 vuotta, 4 kuukautta sitten toimesta.
-
Hulluja Puolangalla
Ylen nettisivulla kerrottiin kuinka joku porukka yritti saada luolakoiran ahdistaman mäyrän kaivettua hiekkaharjusta Puolangalla. En kyllä voi kutsua heitä metsästäjiksi, koska luolakoiran avulla suoritettu mäyrän kotirauhan häiritseminen ei ole mielestäni metsästystä.
Hulluus tulee siitä, että uutisen mukaan porukka kaivoi 6 metriä syvän pystyseinäisen kuopan harjuun. Tietysti se lopulta romahti ja alimpana oleva kaveri jäi metrisen maakerroksen alle. Kaverit saivat onneksi kaivettua kaverin pään näkyviin. Kesti kuitenkin 7 tuntia ennen kuin pelastuslaitos sai miehen kaivettua esille. Ruumiilliset vammat eivät kuulemma olleet mainittavia. Henkisiä vammoja kaveri ei kaikiten saanut lisää, sillä sanoi jatkavansa harrastustaan.
Jotenkin tuntuisi, että moiset puuhat pitäisi kieltää. Kohtuulista olisi, että pitäisi korvata pelastuslaitoksen kuluja, koska porukka on tieten tahtoen moiseen hullunpuuhaan ryhtynyt. Uutisesta ei selvinnyt se, että oliko kaivajilla maanomistajan lupa.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.