Ilves ja muut suurpedot

Emäntä järjesteli viime viikonloppuna pakastinta. Sieltä löytyi viime syksyinen käsivarren mittainen uroshirven sisäfile. Perkasin sitä paistokuntoon. Jämpti istua napotti vieressä ja lipon huuliaan, suupielet olivat selvästi kuolassa. Olisiko ollut allerginen reaktio? Minusta sen kyllä teki lihaa mieli, joten heittelin roippeet sille. Hyvin kelpasi.

Muistelen jostain lukeneeni, että koirassa on sen verran petoeläintä jäljellä, että sen suolisto tarvitsee hyvin toimiakseen säännöllisesti lihan entsyymejä. Miksi sudet saalistavat isoja lihakönttejä? Mikseivät tyydy männyn vuosikasvaimiin kuten hirvet? Miksi ketut tekevät pieniä poikueita huonoina myyrävuosina? Onhan kiivaimpaan poikasten kasvuaikaan tienvarren tulvillaan parhaassa kukassa olevia lupiineja kukat mettä täynnä.

Kyllä eläinfilosofi Elisa Aaltola paheksuisi syvästi Nostokoukun touhuja. Saisi pitkän ripityksen ja ” tietelliset” todistelut siitä, että ihminen ja koira voivat elää ilman lihaa. Kommenttikentän alareunaan ilmestyisi samassa yhteydessä tilnumero, johon voi lähettää rahaa eläinten suojelemiseksi ja pelastamiseksi. Jatkokomemmentteihin ilmestyisi kymmenittäin sydämiä ja Elisan ajatuksia myötäileviä viestejä. Vasta-argumentit siivotaan nopeasti pois tunnelmaa pilaamasta. Jäljelle jää vain yksi ”totuus”.

Allekirjoitan Nostokoukun biologiaan perustuvat näkemykset täysin . Saman tekee 95% väestöstä. Tämä Elisan opetuslasten joukko valitettavasi kasvaa koko ajan. He väittävät mielipiteinensä edustavansa koko väestöä. Tekevät tämän keinoja kaihtamatta kertomalla suoranaisia valheita ja muunnettua totuutta. Jos ei tunnu toimivan, aletaan uhkailla ja maalittaa eri tavoin ajattelevia. Vaikutukset näkyvät siinä , että järkeviltäkään tuntuvia asioita ei saada etenemään tai ne etenevät tuskastuttavan hitaasti. Petoasiat ovat tästä edustava esimerkki.

Edellä kerrotaan vain valikoitua totuutta. Suurin syy tämän hetken metsäpeurakannan voimakkaaseen supistumiseen on vasakato, jonka sudet aiheuttavat syömällä syntyneet vasat ja keväisin tiineitä naaraita. Tämä tosiasia perustuu tutkittuun, ei poliittiseen tietoon.

Lisätään vielä, että metsäpeurakanta kasvoi aikanaan mukavasti metsätalouden vaikutuksista huolimatta tai jopa ansiosta. Petokantojen kasvu on johtanut suoraviivaisesti kannan alenmiseen. Metsätaloutta on aivan turha syytellä peurakannan negatiivisesta kehityksestä. Uudistetut metsät taimikoineen tarjoavat vanhoja metsiä runsaammin ravintoa ja suojaa.  Hirvet hyötyvät tästä eikä metsäpeura ole märehtijänä poikkeus.