Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 11,771 - 11,780 (kaikkiaan 12,622)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Jovain

    Väittäisin, että jostain 70 luvulta on pitkä aika tähän päivään ja 60 luvulta jo 60-70 vuotta, on auttamatta pitkä aika metsämiesiässä. Voi olla, että nuoremmalle väelle on jäänyt vain käsityksiä jk metsistä. Kovin vähän niitä jk metsiä on, joista on voinut saada vertailupohjaa ja eihän suositusten mukaiset jk metsät ole saavuttaneet sitä suosiota, joka niille kuuluisi. Onhan sekin mahdollista, että nykyisissä suosituksissa on valuvikaa.  Ennen aikaan metsän peittoa ei menty avaamaan, ennen kuin jk metsä oli valmiina ja jonka hyväksi toimenpide tehtiin. Nyt jk metsiä tehdään paljaaseen maahan, joita joudutaan sitten viljelemään. Tästä seuraa, että ennen aikaiset metsät olivat jo metsinä ja metsiköinä erirakenteisia. Ja ne metsät, jotka vanhuuttaan tai muusta syystä katsottiin uusiutumattomiksi, ne metsät avohakattiin ja viljeltiin.

    Perko

    Näin kesällä jk erilaisina versioina on mainio, voi käydä konserteissa tai kuunnella Uria Heep – Easy Livin’  metsänlaidassa.  On tullut reilusti mustikkaa!

    Ammatti Raivooja

    Mä kävin kuuntelee livenä sad but true.

    Puuki

    Jk:n  esiin tuomat parhaat puolet voi ottaa käytäntöön mutta tehokkaammin yläharvennuksia tekemällä hyvin hoidettuihin havupuumetsiin. Tosin yläharvennus on kuulunut jo ennestään myös tasaikäismetsänhoitoon joten sekään ei ole jk:n ansiota.

    A.Jalkanen

    Löytyykö tähän ketjuun enää yhtään uutta asiaa. Epäilen että ei.

    pipehills

    Hei Perko , lähettäisitkö vihjeen postiini jolla selviäisin saadun perintö metsäni säilymisen peitteisenä jopa kasvussa. Ei se ole kuin reilu 8 hehtaaria  ja on monenlaista  puuta lähellä Saimaata. Rehdillä mielellä  kiitokset jo etukäteen.

    Oho , unohtui  e-mail: pipehills(at)gmail.com

    Perko

    Äkiseltää  tulee täältä kaupparatsu Visakuppi   huippuosaaja  ensimmäisenä ja  osaisi  kehumisen.  No,  kun on kyse  tiedon  julkaisusta niin se ei  parane virtuaalisilla  tehosteilla.

     

    Visakallo

    Näinhän se Perko on, että niin muutamien, kuin miljoonienkin eurojen kaupat tehdään viimekädessä samalla periaatteella, eli ihmiseltä ihmiselle.  Jos aikoo myyntialalla aidosti menestyä, pitää tuntea ja uskoa siihen tuotteeseen jota on myymässä. Valitettavasti jk:n osalta näin ei kohdallani ole. Tämän palstan eväät eivät ole sitä vahvistaneet, vaan on käynyt juuri päinvastoin.

    Visakallo

    Niin, vai olisiko Perko kuitenkin niin, että kokemukseni jk:sta eivät ole kovinkaan rohkaisevia, ja juuri sen takia olen ko. asiaa kohtaan melko kriittinen.

    A.Jalkanen

    Erkki Lähde kirjoittaa Hesarissa: Jatkuva kasvatus on kestävä tapa hoitaa metsää.

    https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010534744.html

Esillä 10 vastausta, 11,771 - 11,780 (kaikkiaan 12,622)