Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 16,381 - 16,390 (kaikkiaan 16,502)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Berza

    No verottajan lukemat on 40-250 e ha. Puutuomas voinee laskea oman mallinsa mukaan ja laita se tänne nähtäväksi.

    Mitä sinä muuten joka vuosi käyt varttuneessa metsässä tekemässä tuon edestä. Itse olen varmasti aika aktiivinen, mutta en keksi tuota. Aktiivinen metsän omistaja tietysti nostaa tulosta.

     

     

    jupesa

    Verottajan antamat ” tulokset” on hallinnollisia työkaluja. Ei ne kerro yksittäisten MO:n metsien ha-tuotoista juuri mitään.

    Berza

    No laske sinä se oikea, kun minä en osaa. Varmaankin rehevillä etelän mailla luvut on suurempia, mutta laskin oman kokemukseni mukaan. Tietysti minä teen pitkälle itse nuo hoitotyöt, jotka nostavat tulosta, mutta laskin karkeasti vieraalla tehdyn mukaan.

    Tuota voi verrata keskimääräiseen hehtaari kasvuunkin koko kierron aikana. Se lienee noin 6-7 kiintoa/ vuosi tällä korkeudella. Luken mukaan 4,5 ha koko Suomessa. Pohjois Suomen tilasto pienentää tuota lukua.

    Odotan innolla ”oikeita laskuja”

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Eikös oman metsän bruttotuoton saa jo karkeasti metsaan.fi-järjestelmästä? Eli metsäpalstan tämänhetkinen kasvu vuodessa euroina per metsätilan arvo. Netto riippuu sitten myyntien onnistumisesta ja oman työn osuudesta ym. seikoista.

    Perko

    Metsään.fi-järjestelmää käytettäessä on kuitenkin muistettava kaksi seikkaa: Brutto vs. Netto: Metsään.fi näyttää kasvun ja puustomäärän, mutta siitä puuttuvat verot (30 %) ja hoitokulut.

    Todellinen ”moottorin” tuotto on siis aina hieman pienempi.  Pelkkä kuutiomääräinen kasvu  ei kerro koko totuutta euroista. Arvokkainta on se, kuinka paljon kasvusta on tukkia vs. kuitua.. myynnissä ero on moninkertainen!

    Berza

    Kahdesti uteliaisuuttani yritin tuota hehtaari tuottoa katsoa, mutta enpä vaan löytänyt🙃

    Kasvut kutakuinkin oikeita reilu 6 kiintoa ha.lla. Näin taisin aiemmin arvioidakkin tämän alueen kasvun.🤔

    PenttiAKHakkinen

    Berza voi käyttää tuottolaskelmassa optimikehitysluokkajaon mukaista hehtaaripuustoa. 6 m3/ha/vuosi tarkoittaa 140 m3/ha, josta tukki/kuituosuudet tasan 50%/50%. Kun bruttotuloa lasketaan.

    Berza

    6 x 60  on 140 🤔🤔

    Oikealla kaavalla. 6 x 60 saa kutakuinkin saman tuloksen, minkä jo laskin aiemmin.

    Jänkhäjoonas

    Ei nyt varsinaisesti jatkuvaa kasvatusta sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta onko tutkittu miten sopivalla maapohjalla ihan vain taimien lätkiminen pottiputkella/kuokalla voisi toimia? Vähän vaatii vaivaa ja helpompi tietenkin tehdä sopivanlaiseen maapohjaan, mutta tulisipa taimia herkemmin muuallekin kuin vanhoihin ajouriin

    Puu Hastelija

    Ainakin mustikanvarpujen sekaan putkella tökityt kuuset lähtivät ihan hyvin. Jotain, mitä tuli laitettua pihlajien alle eivät todellakaan menestyneet. Osa ehkä kehittyi todella kituen.

    Viime keväänä laitoin mä taimia heinän sekaiseen maastoon, koitin löytää vähäheinäisempiä kohtia/koivun risujen suojaa taimille. Ainakin syksyllä olivat hengissä, kun olin raivuria ulkoiluttamassa.

Esillä 10 vastausta, 16,381 - 16,390 (kaikkiaan 16,502)