Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 1,951 - 1,960 (kaikkiaan 14,353)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Puuki, aivan oikein: jatkuva kasvattaja on henkisesti valmistautunut odottamaan luontaisten taimien varttumista, ja isolla avoalalla niiden alkuunlähtö on kuitenkin joka tapauksessa nopeampaa kuin isojen puiden varjossa tai pienaukossa. Raivaussahan käyttö nopeuttaa kehitystä edelleen.

    Joskus tuli käytyä Innoforin retkeilyllä Olavi Laihon metsissä. Siellä oli taimikko melkoista koivutiheikköä ja kyselinkin milloin se oli tarkoitus harventaa. Vastaus oli että ei ole tarkoitus harventaa, ja muistelisin perusteena siinä olleen, että kyseessä oli juurikääpää sairastava alue jolla haluttiin estää kuusen tainten tulo sekapuuksi alkuvaiheessa.

    Uusi iskulause: jos halajat jatkuvaa kasvatusta, tee avohakkuu!

    aegolius aegolius

    Olen toki samaa mieltä, että avohakkuun jälkeen saa melkein millaista haluaa oikeanlaisilla toimilla, kuten osaajat edellä kirjoittavat. Minulla on kuitenkin sellainen muistikuva, että Jovaininkin kanssa on keskusteltu erilaisten menetelmien kannattavuudesta ja hän olisi puolustanut jk-ajatustaan nimenomaan taloudellisin perustein. Avohakkuusta siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen ei ole millään tavoin taloudellisesti perusteltavissa. Sen kait ymmärtää jokainen alaan vähänkään perehtynyt. Muitakin tavoitteita voi olla ja hyvä niin.

    mehtäukko

    ”Taimia saa avoalalle halvemmallakin kuon istuttamalla…”  Nyt menee sekallutta.

    Nytkö unohdetaan jalostushyödyt, heinittymiset ja vesakoitumiset, ajan vierähtäminen mahoa maapohjaa töllistellessä??

    Jovain Jovain

    Risut mehtäukolle. AJ: Olen uudistanut viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana huomattavan määrän tasaikäisiä vanhoja kuusikoita ja koivikoita jatkuvan kasvatuksen erirakenteisiksi sekametsiksi. Ei tämä mitään tavatonta toimintaa ole ollut. Istuttaen ja kylväen myös luonnon tarjonta, valopuut edellä. Hoitotyöt täytyy tehdä.

    Puu Hastelijan hintatiedot ovat hyvinkin suuntaa antavia. Eihän puukauppaa kannata käydä jos hintoihin ei sisälly myös kulut.

    aegolius aegolius

    Hienoa, kiitos Jovain tästä viestistä. Vilpittömästi onnea valinnallesi! Toivottavasti saamme lähitulevaisuudessa myös muutamia kuvia näistä projekteistasi – ja totuudenmukaista kuvaa puulajijakaumasta ja taloudellisesta arvosta. Kiinnostaa edelleen, että miten olet ohjeistanut taimikonhoitajan? Vai teitkö itse?

    Tottakai hinnat ovat Puu Hastelijan kertoman suuntaiset. Olethan tehnyt avohakkuut.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Mehtäukko, ei ole unohdettu jalostusta eikä muita jaksollisen kasvatusmallin konsteja. Tässä ei ole kyse nyt niistä, vaan puhutaan siitä tilanteesta, jossa halutaan siirtyä jk:hon, mutta edellytyksiä siihen ei ole.

    Jovain kertoo istuttaneensa ja kylväneensä mutta ei kerro muokkasiko. Puukin ehdotus eli pelkkä muokkaus olisi huoleton malli. Jos meidän oloissa maa muokataan kunnolla, metsä syntyy aina. Jos sitten näyttää että ei synnykään kohtuullisessa ajassa, sitten voi täydennysistuttaa sen verran että täyttää metsälain uudistamisvelvoitteen.

    Tilley

    aegolius: olen kiinnittänyt myös huomiota reservuaari-indeksi-nimimerkkiin. Mikäli kyseessä todella on useampi eri ihminen kirjoittamassa samalla tunnuksella eikä todellisen elämän multipersoona, on se ainakin sivuston maineen kannalta ongelmallista, vaikkakaan ei välttämättä mitään lakia riko.

    Metsälehden keskustelupalstalle rekisteröityessä pitää antaa tietoina muun muassa etunimi ja sukunimi. Suurin osa varmaankin nämä tiedot kertoo totuudenmukaisesti, varmasti ainakin Metsälehden tilaajat, koska samoilla tunnuksilla saa sitten pääsyn verkkosisältöön. Vaikkakaan ei ole kriminalisoitu sitä, että antaa vääriä tietoja kun rekisteröityy satunnaiseen nettikeskustelufoorumiin, anonyymiys omissa silmissäni laskee foorumin tasoa jonkin verran. Anonyyminä ihmiset tekevät helpommin henkilöön käyviä syytöksiä ja suoranaisia kunnianloukkauksia kuin silloin jos tietää että oma nimi on hyvinkin helposti selvitettävissä käyttäjätunnuksen kautta. Tilanne, jossa osa on anonyymejä ja osa kirjoittaa omalla nimellään on ongelmallinen. Ja anonyymiytenä en nyt pidä sitä että kirjoittaa nimimerkillä. Osa ei voi ammattinsa takia ottaa kantaa asioihin suoraan omalla nimellään.

    Jovain Jovain

    Taimikot ovat oman työn tulosta ja ovat muokatussa maassa.

    Rane

    ”Mikäli kyseessä todella on useampi eri ihminen kirjoittamassa samalla tunnuksella eikä todellisen elämän multipersoona, ”

    Seppo on nimenomaan multipersoona.

    aegolius aegolius

    Sinne lähti jälleen reva-dosenttien viesti asiattomana taivaan tuuliin. Omani lähti myös, vaikka se ei rikkonut sääntöjä muilta osin kuin oli asian vierestä. No, voi se tietysti loukatakin, jos asiattomuuksien kirjoittajalle mainitsee asiattomuudesta. Kiitos ylläpito jälleen näkemyksen ottamisesta! Tämänkin voitte poistaa aiheeseen kuulumattomana.

    Oli mielessä jo vähän aikaa sitten, että voisi avata reva-ketjun ja ihmetellä siellä tunnuksen tekemisiä. Viestit olisivat siinä ainakin aiheeseen kuuluvia. Samoin avaamaani palstan ylläpitoketjuun voisi ihmetellä miksi pääosin asiattomuuksia kirjoittava multikirjoittajatunnuskin täällä sallitaan.

Esillä 10 vastausta, 1,951 - 1,960 (kaikkiaan 14,353)