Jatkuva kasvatus käytännössä.

Vielä kerran kertauksena voisi luetella jk:n hyviä puolia : Valinnan vapaus , maisema-arvot( jos ei tule tehtyä väärälle kohteelle jk:a  kuten esim. ap:n tapauksessa) , puun ylitarjonnan väheneminen.  Ne  huonot puolet onkin tullut jo useampaan kertaan puitua läpi.

Voisi puhua ainakin markkinointimielessä  luodusta jatkuvasta kasvatuksesta tai peitteisestä kasvatuksesta ilman kuluja .     Siihen sopii yhdistellä sitten oman mielen mukaan erilaisia variaatioita, päätehakkuun tekoon asti.

Sopisikohan jk-periaatteeseen lannoitus maanpeitekasvien avulla ? Bakteeriympätyt apilat ym. kasvit kerää typpeä ilmasta ilmaiseksi.  Kunhan  ne kasvit on saatu ensin sinne metsän pohjalle kasvamaan.

Luken tiedote: Tietopaketti kokoaa yhteen sen, mitä jatkuvasta metsänkasvatuksesta tiedetään.

”Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus on metsänhoitoa ilman avohakkuuta, ja se perustuu pääasiassa luontaisen uudistumisen ja olemassa olevan alikasvoksen hyödyntämiseen.”

Juuri näin. Olemassa olevan alikasvoksen hyödyntämiseen. Mistä saadaan uutta alikasvosta ja se kasvuun, se onkin iso kysymys.

”Taimettuminen on yksi keskeisimmissä jatkuvan kasvatuksen kestävyyden edellytyksistä pitkällä aikavälillä.”

Näköjään Lukessakin se tiedetään. Arvometsä sivuuttaa aiheen, koska se on ajankohtainen vasta pitkän ajan kuluttua. Heidän työllään on takavalotakuu ja se on vähän huono metsähommissa.

”Kivennäismailla poimintahakkuu soveltuu kuusikoille, kun taas männiköt uudistuvat paremmin pienaukoissa ja kaistaleissa.”

Lukessakin on huomattu, että valopuu vaatii avoimen vaiheen. Kuusikossa olemassa oleva alikasvos voidaan vapauttaa kasvuun. Koivusta ei edes puhuta.

”Ojitetut korpikuusikot uudistuvat hyvin pienaukkohakkuun jälkeen.”

Ojitetut??? Mitä ihmettä, eihän jk:ssa sellaista saa tehdä. Entä mikä olikaan korpien osuus talousmetsien pinta-alasta.

””Poimintahakkuin käsitellyissä kuusikoissa sekä puuston tilavuudet että tilavuuskasvut ovat keskimäärin alhaisempia kuin tasaikäisissä harvennuskuusikoissa. Sen sijaan pitkän aikavälin puuntuotannollista kestävyyttä ei vielä voida luotettavasti arvioida”, erikoistutkija Saija Huuskonen Lukesta sanoo.”

Edelleen voidaan siis kasvattaa olemassa oleva alikasvos, mutta sen jälkeisestä ajasta ei ole mittaustietoa, johon tutkijat voisivat johtopäätöksiä perustaa. Ne, jotka hoitavat omalla rahalla omaa omaisuuttaan, eivät halua nähdä uudistumisen ongelmien seurauksena tapahtuvaa metsiensä rapistumista. Siitä on Suomessa jo tarpeeksi näyttöä. Tämän hetken käsitys jatkuvan kasvatuksen jatkuvuudesta ulottuu siis enintään parin harvennuskerran päähän. Sen jälkeen ei ole tietoa jatkuvuudesta.

”Monimuotoisuuden näkökulmasta jatkuva kasvatus luultavasti hyödyttää varjostusta tarvitsevia lajeja, kuten mustikkaa sekä niiden seuralaislajistoa. Myös peitteisyyden jatkuvuutta vaativat lajit, kuten liito-orava tai jotkin epifyyttijäkälät, saattavat hyötyä. Metsien monikäytön näkökulmasta peitteinen maisema hyödyttää metsien virkistys- ja matkailukäyttöä.”

Epäilemättä mustikka voi hyvin, jos maapohja ei hakkuiden seurauksena heinity. Liito-oravasta en olisi yhtä varma, koska isoja puita on poimintahakkuun jäljiltä vähän ja seuraavassa hakkuussa nekin poistetaan.

Avohakkuu ei ole kaunis, mutta nyt pitää verrata avohakkuun jälkeistä aikaa metsän varttumiseen ja siitä seuraavaan päätehakkuuseen saakka. Ei voida olettaa, että jk-metsä olisi jatkuvasti peitteinen ja jaksollinen jatkuvasti aukkona. Jaksollinen metsä on suurimman osan kiertoajasta viihtyisä peitteinen metsä. Poimintahakkuin käsitelty puolestaan aina hakkuun jälkeen monia vuosia harvaksi hakattu raiskio.

”Hakkuun ja metsäkuljetuksen pienempi tuottavuus nostaa poimintahakkuun korjuukustannuksia avohakkuuta korkeammiksi. Tasaikäisen metsän harvennukseen verrattuna poimintahakkuussa poistettavien puiden keskikoko ja samalla hakkuun tuottavuus ovat suurempia, mutta niin on myös metsäkuljetuksen ajanmenekki.”

Markkinat ja jäljelle jäävän puuston laatu ratkaisee. Turha noita on teoriatasolla laskea.

””Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus on kannattavaa, kun puuston rakenne kivennäismailla vaihtelee, laskentakorko on korkea, metsikön perustamiskustannukset ovat kalliit ja kasvuolosuhteet heikot”, Saija Huuskonen sanoo.”

Aika monta tekijää pitää olla kohdillaan, jotta jk:n edellytyksistä voidaan puhua. Siltikin taimettuminen prosessin aikana on riski. Puuston rakennehan ei säily, vaan muuttuu kasvun ja hakkuiden seurauksena.

”Metsien käytön moninaisten tavoitteiden täyttämiseksi tarvitaan sekä erilaisia metsiä että niihin soveltuvia monipuolisia käsittelytapoja.”

Kyllä. Avohakkuukiellot ei kuulu tähän työkalupakkiin. Miksi tästä enää täytyy poliittista keskustelua jatkaa, kun homma on täysin selvä?

Keskustelua täytyy jatkaa, kun homma ei ole selvä oikein edes tällä palstalla saati sitten tuolla muualla yhteiskunnassa.

Ojitettuja korpia voi olla satojatuhansia hehtaareita, kun meillä metsäojitettiin noin 3 miljoonaa hehtaaria – vaikka poistaisi ensin kunnostusojituskelvottomat suokohteet päältä pois.

Talousmetsien jiikoon kannattavuuteen riittäisi melkein kaksi sääntöä: jos on (a) puustoltaan erirakenteinen ojitettu korpi tai (b) kivennäismaan metsä, jossa on hyvä kuusialikasvos (joskus harvoin mäntyalikasvos), silloin voi olla jatkuvuutta ja kannattavuutta.

”Keskustelua täytyy jatkaa, kun homma ei ole selvä oikein edes tällä palstalla saati sitten tuolla muualla yhteiskunnassa.”

Kaikki vakavasti otettavat lähteet puhuvat käsittelymenetelmien monipuolisuuden puolesta. Silti keskustelua käydään siitä, pitäisikö keinovalikoimaa rajata. Tätä en ymmärrä.

Se on ihan ok, että jk:ta tutkitaan. Aikanaan tullaan saamaan mittaustietoa metsien näivettymisestä. Sitten uskaltaa tutkijatkin sanoa, kauanko jatkuva kasvatus jatkuu.