Jatkuva kasvatus käytännössä.

Paljaanmaan arvon määrittelyyn NNA;n laskenta on  hyvä väline. Mutta  kun pitäisi saada selville esim. jonkin yksittäisen kuvion tai leimikon tod.näk. kannattavin käsittelyketju, niin tilanne muuttuu.  Silloin pitää ottaa huomioon olemassa oleva tilanne, korjuukustannukset, kantoraha jne.  Ei paljon auta jos kerrotaan, että päätehakkuutuloja ei lasketa mukaan koska ne kuului  edellisen kiertoajan tuloihin.  Kukaan toimi noin laskemalla kannattavuutta,  jos on omasta (tai edes jonkun tutun tms.) metsästä kyse.  Jos on vaikka ”pahoja kaunoja” mo:aan päin , niin sitten voi joku ehkä yrittää keljuillessaan neuvoa tuohon suuntaan.    Korkotason valinta  on hyvin merkittävä tekijä siksikin koska metsänkasvatuksen kvartaali on 25 vuotta eikä 1/4-vuotta kuten usein tehdastuotannossa on.

Se on periaatteessa melko yksinkertaista laskea ja verrata jk:n ja tasaikäisen metsänkasvatuksen tod.näk. tuottoeroja  eteenpäin, jos on oikeat lähtöarvot oletuksena  käytössä.  (Voi tehdä  NNA:a laskemallakin tai sitten vähän havainnollisemmalla tavalla prolongaamalla).   Optimoidaan molempia tapoja;  tasaikäiseen yl. sopii yksi tai 2 yläharvennusta ja jk:n kustannuksiin vähintään yksi raivauskerta. Mietitään mikä määrä jalostettuja taimia (tai pitäisikö ehkä kylvää) olisi sopivin ko. kohteessa,  jne.

Sammoo mieltä olen kuin joku muukin oli , että 2-jaksoinen kasvatus ei ole jatkuvaa kasvatusta. Se vanha määritelmä latvuskerrosten määrästä erottaa jk:n tasaikäisestä kasvatuksesta.   Avohakkuuseen päättyvä lyhyt jk on mahdollista mutta voi olla suht. kallista harjoitella ensin esim. 20 vuotta ja sitten tehdä homma kuten olis pitänyt tehdä alunperinkin.

Periaate taloudellisuuteen pyrkimisessä on äärimmäisen yksinkertainen. Hakkaan metsästä puita pois, jos ne näyttävät tuottavan siellä pysyvästi vähemmän, mitä ne hyödyttäisivät minua muualla, enkä sijoita sinne sellaista, mistä katson saavani paremman hyödyn muualla. (riski tietysti huomioiden) Siinä virkkeessä on kaikki oleellinen, laki ja profeetat.

Ja kuitenkin jo tuhansia vuosia vanhoissa kirjoituksissa opetetaan, että sijoita yhdeksälle ja kymmenellekin taholla. Sillä et tiedä onnistuuko tämä vai tuo, vai kenties molemmat. Kaikki on ajan ja kohtalon vallassa.

Mistä ihmeestä Puuki keksi sellaisen pähkähullun ajatuksen, että NNA:ssa ei muka pyrittäisikään ottamaan kaikkea maan ja taivaan väliltä huomioon tulevaisuudesta, mitä ikinä ymmärrämme. Emme ota sitä huomioon, jos saimme lotovoiton viime vuonna tms. vaan meidän on saatava tulevilla, siis tulevilla sijoituksen kohteen tuotoilla omamme korkoineen takaisin.

Minulle on aegolius täysin yhdentekevää, miltä sinusta milloinkin tuntuu.

Paljaanmaan arvon laskemisen määritelmän mukaan lasketaan oletettua ik. jatkuvien  kiertoaikojen summafunktiota jossa oletuksena on , että päätehakkuun kantorahatulot lasketaan edelliseen puusukupolven tuloiksi  kuuluviksi.  Onhan tuo ollut joskus esillä täälläkin. Sitä laskutapaa kritisoin myös silloin samoilla perusteilla kuin nytkin.

Muutamia esityksiä olen lukenut vuosien mittaan (laittanut talteenkin koneelle) joissa kerrotaan ihan selkeästi miten tasaikäisen metsän kasvatuksessa tehdään vain alaharvennuksia ja päätehakkuu eikä jk:ssa tule mitää kuluja.  Sitten on muka  optimoitu molemmat tavat niillä oletuksilla ja saatu jk hyvin kannattavaksi vähänkin suuremmilla koroilla laskettuna.  Itse olen laskenut mm. omia olemassa olevia ja toteutettujenkin kohteiden kannattavuusarvioita ja päätynyt vähän erilaisiin lopputuloksiin.

R.Ranta: ”Emme ota sitä huomioon, jos saimme lotovoiton viime vuonna tms. vaan meidän on saatava tulevilla, siis tulevilla sijoituksen kohteen tuotoilla omamme korkoineen takaisin.”

Miksi kuitenkin R.R. lähes joka kerta kuitenkin toteat tuohon jatkoksi, ettei kukaan meistä voi tietää tulevaisuutta? Miten voi olla samasta asiasta varma ja epävarma samanaikaisesti?

Erinomaista aktiivisuutta Hesarissa, mutta itse asiasta eli kannattavuudesta ei ole kommentteja. Missä metsäekonomistit ja sijoittajat nyt ovat?