Jatkuva kasvatus käytännössä.

Ihmettelen keskustelua siitä kuinka pitäisi laskea. Metsän arvo on yksiselitteisesti kaikkien tulevien tulojen ja menojen erotus. Kun laskettavat erät ovat ajallisesti kaukana toisistaan, niin on käyteyyävä korkoa laskettavien erien yhteismitallistamiseksi. Muutenhan tukkimetsä olisi yhtä arvokas kuin sirkkataimikko ja Timppakin vaarmaan ymmärtää, että näin ei ole ainakaan markkinoilla.

Tähän metsän arvoon tietysti vaikuttaa se, mitä me tästä hetkestä eteenpäin  sille metsälle teemme. Taloudellisesti tietysti pyrimme tekemään sille sellaisia toimia, että tämä metsämme arvo, eli kaikkien tulevien tulojen ja menojen nykyarvo olisi mahdollisimman suuri. Mitään muuta matemaattisesti perusteltua tapaa ei ole yksinkertaisesti olemassa.

Laskemaan voidaan lähteä mistä hetkestä tahansa ja muuttuvassa maailmassa kaikki muutuu, joten yhtä totutta ei kukaan voi sanoa. Voidaan vain sanoa, että tällä ja tällä edellytyksellä näyttää tältä tai tältä. Jos omistaa nyt tasaikäisen päätehakattavan tukkimetsäkuvuion, niin aika suurella varmuudella tulos on avohakuu. Mikä jatkossa näyttää perustellulta, on enemmän tai vähemmän hämärän peitiossa. Iso kysymys on myös se, mistä puulajista puhutaan jne. jne jne.

Siihen mihin laskenta perustuu, jos laskea halutaan, ei ole pienintäkään epäselvyyttä. (Yksi luotta kokemukseensa, toinen Tapion ohjeisiin, kolmannen pitää yrittää perustella tekemistään karkealla laskelmalla jne. jne jne.) Pidän laskentaperiaatteista käytävää keskustelua hyvin kummallisena, jota en ymmärrä ollenkaan. Siitä, kuinka hyvin kaikki (aivan kaikki!) tulevaisuuden arvot kyetään ottamaan huomioon, voi keskustella maailaman tappiin. Kaiken huomioiminen on tutkijoillekin mahdotonta, yksittäisestä metsänomistajasta puhumattakaan.

Siihen, että meillä puumäärä metsissä on nyt huomattavasti suurempi kuin 50-luvulla, on kuitenkin ehkä merkittävin yksittäinen tekijä ojituksissa. Ja totuuden nimissä on myös sanottava, että hiiltä on myös mennyt sen seurauksena taivaan tuuliin valtavia määriä ja kannatavuuskin toisinaan  hyvin kyseenalaista, kun se on kovillakin mailla heiveröistä.

Kiitän arvioista. Ne auttavat asiaa harkitsevia ja laskelmien harrastajia. Perkon puusto on harvaa, runkoja on vain vähän siemenpuustoa enemmän. Mitenkähän tuossa 230 rungossa mahtaa kasvupaikan puuntuottokyky tulla hyväksi käytetyksi? Nimittäin kun avotaimikkoa arvostellaan että se on tyhjäkäyntiä, niin on sitä tyhjäkäyntiä harvassa jiikoo-puustossakin ehkä välillä?

Tykkäisin ajatuksesta että ei pyritäkään luomaan ”ikiliikkujaa”, vaan hyödynnetään olemassaoleva otollinen puuston rakenne yhden tai kahden harvennuksen ajan. Tämä menettely ei poikkea enää olennaisesti jaksollisen kasvatuksen viimeisen harvennuksen tekemisestä yläharvennuksena kiertoajan jatkamiseksi. Ennustaminen kymmenien vuosien päähän on ehkä aivan turhaa; siinä ehtii jo monikin asia muuttua jolloin alkuperäisen laskelman perusteet eivät enää päde.

Kannattavuuteen vaikuttavat aivan olennaisesti tulevat puun kantohinnat. Metsäteollisuus yrittää nykyään kovasti viestiä vastuullisesta sijoittamisesta. Ovatko miten vastuullista ja kestävää metsätaloutta nämä koko ajan metsänhoidon kustannuksiin nähden heikkenevät puun reaalihinnat? Tietenkin kustannuksia välttävä jatkuvapeitteinen kasvatus tulee tässä koko ajan houkuttelevammaksi, mutta samaan aikaan teollisuus sahaa omaa oksaansa kun sen raaka-ainepohja ja maaseudun tieinfra rapautuu.

Aivan, Perko. On lisäksi pienempiä ja isompia runkoja. Voi se joskus onnistuakin jonkin aikaa, en sitä epäile.

Ihmettelen keskustelua siitä kuinka pitäisi laskea. Metsän arvo on yksiselitteisesti kaikkien tulevien tulojen ja menojen erotus. Kun laskettavat erät ovat ajallisesti kaukana toisistaan, niin on käyteyyävä korkoa laskettavien erien yhteismitallistamiseksi. Muutenhan tukkimetsä olisi yhtä arvokas kuin sirkkataimikko ja Timppakin vaarmaan ymmärtää, että näin ei ole ainakaan markkinoilla.

Siina Jovain olet tietysti oikeassa, että metsän arvo on tulojen ja menojen erotus.  Jos ne toteutuisivat kovin eri aikaan, niin asia pitäisi ottaa huomioon.  Jaksollisessahan käy niin, että uudistushakkuutulo tulee ensiksi.  Kulut syntyvät n 1-10 vuoden kuluttua.  En ole katsonut tarpeelliseksi ottaa huomioon tätä jaksollisen etua.   Pitäisikö niin mielestäsi tehdä?

En ole koskaan sanonut, että tukkimetsä ja sirkkataimikko olisivat yhtä arvokkaat.  Totuus on tietysti sekin, ettei ilman sirkkataimikkoja olisi tukkimetsiä.  Metsän vuosituotto on sen eri kuvioiden euromääräisen kasvun summa vähennettynä keskimääräisillä vuosikuluilla.  Näitä on kahdenlaisia.  Hakkuista riippuvia, siis taimikoiden perustaminen ja hoito.  Sitten on hakkuista riippumattomia kuten tiestön kulut, vakuutusmaksut, matkakulut ym.   Mitä enemmän kasvaa myytävää puuta sitä pienempi näiden vaikutus on puukuution  hintaan.  Puukuution hintaa parantaa myös leimikon suuruus.

Jovain hyvä, Arvometsä mainostaa tuotettaan eikä anna vastauksia suoraan mihinkään. Tämä voi näemmä olla vaikeaa ymmärtää.