Jatkuva kasvatus käytännössä.

Syntyykö taimia? Lappi ja Pukkala vastaavat artikkelissa. Ulukomuan kielellä kirjoitettu, mutta siitä voi vilkaista kuvan 1 sivulta 10. Y-akselilla näkyy 5 vuoden aikana ennustettu syntyvien taimien määrä ja x-akselilla on pohjapinta-ala. Malli toimii arkijärjen mukaisesti: koivun taimia syntyy eniten silloin, kun alueella on jäljellä vain siemenpuut, kuusella pohjapinta-alalla 10 – 15. Mänty on edellisten välissä, eli alueella on suojuspuusto tai tiheä siemenpuusto (ppa noin 5).

https://www.silvafennica.fi/article/10370

Mallissa on kaikki puulajit ja se kuvaa taimien syntyä eli määrää, ei kasvua. Siitä näkyy myös miksi jatkuva kasvatus tuppaa johtamaan kuusettumiseen pitempään jatkettuna. Olettaisin että mallissa ovat mukana kaikki alueet, eli myös muokatut uudistusalat. Se ei siis kuvaa pelkästään jatkuvan kasvatuksen mallia, vaan taimien syntyä yleensä.

Juha Lappia lainaten:

”Jatkuvaa kasvatusta voidaan käyttää silloin, kun sisäänkasvua tapahtuu. Metsä itse kertoo, milloin sitä tapahtuu, eivät kiistelevät tutkijat. … Olli Heikinheimo oli aikoinaan tullut samanlaiseen tulokseen. Metsää kannattaa ruveta uudistamaan luontaisesti silloin, kun luontaista uudistumista on jo tapahtumassa.”

Tahvosen ym. mallit tuottivat tuloksen, jossa tuhoriskien lisääntyessä kannatti siirtyä jatkuvapeitteiseen malliin (julkaisu Malo ym.). Tutkijat itsekin ihan yllättyivät. Mutta kuvaako tuo malli todellisuutta ihan oikein ja mistä tuo tulos johtuu?

Keski-Euroopan metsätuhoalueilla on päädytty suosittamaan tuhoriskien minimoimiseksi palaamista sekametsiin. Niitä ei saada aikaan meillä ilman avohakkuita. Meidän ei kannata tehdä täällä samaa virhettä kuin etelämpänä tehtiin, eli luottaa liikaa kuuseen metsänkasvatuksessa. Ilmaston lämmetessä kuusi ottaa ensimmäisenä osumaa, joten puhdas kuusikko on varsin riskipitoinen kasvatettava.

Olen ajatellut, että tuhoriskeillä menetelmille ei saada merkittävää eroa, koska molemmissa malleissa on merkittäviä riskejä. Sen sijaan uudistumisriskeillä eroja saadaan, koska sekapuuston alle syntyvät taimet ovat lähes aina kuusia. Lopulta pää tulee vetävän käteen, kun alueella on pelkästään kuusia. Tarvitaan uusi avohakkuu. Väliaikaista kaikki on vaan…

Metsänhoidossa todettua ja pitää hyvin paikkansa:  ”Jatkuvaa kasvatusta voidaan käyttää silloin, kun sisäänkasvua tapahtuu ja metsää kannattaa ruveta uudistamaan luontaisesti silloin, kun luontaista uudistumista on jo tapahtumassa”. Voi olla, että tässä on avattu se, milloin kannattaa jatkuvaan kasvatukseen ja luontaiseen uudistamiseen mennä. Huonosti onnistuu uusiutumattomaan metsään, ellei käytetä apuna keinollista uudistamista. Ja kannattaako siihen mennä, kun metsänviljely on vaihtoehto. Näin toimittiin myös ennen aikaan. Taimistoille, nuorille metsille ja edelleen kasvatettaville metsille annettiin tilaa kasvaa, mutta myös uusiutumattomat ja kasvunsa menettäneet metsät uudistettiin, ne avohakattiin ja viljeltiin.

Tehtiin kaupat juuri leimikosta jossa oli edellinen korjuu tehty yläharvennuksena . Päätehakkuussa kantohinta on selvästi parempi varsinkin nyt kuitupuun hinnan kohoamisen jälkeen. Jk:ssa olisi yksikköhinta ollut vähintään 4 €/motti heikompi. Korjuun hintaero tuossa leimikossa olisi n. 2250 €.  Jäävän puuston arvo jk:ssa olisi n. 9900 € .  Erotus uudistuskulujen jälkeen olisi n. 8150 € .  15 vuoden jälkeen kun olisi mahdollisesti uusi jk:n hakkuun aika, hintaa pitäisi saada n. 17000 € (5% korkokanta) jotta olisi siinä vaiheessa tasapeli.  Vaatisi yli 100 mottia/ha kasvua/ 15 vuotta. Kasvu jäisi kuitenkin selvästi alle sen.