Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 8,321 - 8,330 (kaikkiaan 15,141)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Nostokoukku

    30 vuotiasta leppää on useimmiten  helppo tehdä klapeiksi. Ei tarvitse kuin tuupata nurin, katkeilee pätkiksi kaatuessaan.

    pv

    Tekeekös valonpuute sen että koivut lähtevät mutkalle?

    Naapuri oli sitä mieltä kun pohdittiin asiaa aamulla.

    pv

    Tuossa on aukkoalueen koivikkoa. Kovin on mutkaista runkoa, tai runko lähtee kiepillä maantasosta. Minkä ikäisenä koivut alkavat suoristoa?

    Kyllä tuostakin kohtuulaisen koivikon saisi omaan käyttöön. Houkuttelisi kyllä vetää kokonaan sileäksi, mutta kunnon istutus vaatisi maanmuokkausta.

    Tuossa on sitä aukkoa. Kyllä sinnekin metsä muodostuu raivaamalla hyvät puut esiin. Korkeata heinää on kyllä paljon.

    pv

    Voisiko valonpuute selittää näiden mäntyjen huonoa kuntoa?

    Ihmettelin tosiaan kun hieskoivu & mänty eivät menestyneet pienellä joutomaalla.  Niiden pitäisi selvitä missä tahansa ympäristössä tunturi-lappiin asti. Jos kyseessä on valonpuute, niin siinä on yksi sukupolvi koivuja menetetty mutkaisuuteen. Hakkuun jälkeen vain parhaat säilytetään ja loput sileäksi.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kuten on moneen kertaan toistettu: mänty ja lehtipuut tarvitsevat valoa kasvaakseen hyvin. Sitä en osaa sanoa vaikuttaako valon puute rungon suoruuteen. Kuusi on puolivarjopuu, joten sen taimia syntyy varjoisampiinkin oloihin, mutta kyllä sekin kasvaa parhaiten hyvässä valossa. Paras valoilmasto taimikkoon saadaan kun puut ovat tasapitkiä ja riittävän harvassa.

    pv

    Naapuri arveli että latva yrittää suuntautua valoa kohti ja siitä johtuu kierous.

    Gla Gla

    Valopuu riittämättömässä valossa kasvaa huonosti, mistä aiheutuu monenlaista vikaa puuhun. Kuvan männyt näyttää juuri tällaisilta. Olen saanut sellaisen kotipihalla elpymään kasvuun, kun kaadoin isot puut päältä pois.

    sikari sikari

    sikari sikari

    Tästä lähtee tulemaan jatkuvan kasvatuksen metsä.

    pv

    Komea sekametsä.

    Tuollaisen metsän isänikin peri. Tukkipuut ovat nyt hakattu, kohta myös koivutkin. Jäljellä on enää tuon kokoisia mäntyjä, monen eri ikäpolven kuusta sekä noita kuvaamiani taimikoita.

    Omana suunnitelmana poistaa ylikasvustoa ja lisätä valon määrää kuviolle.

    Onko sinulla puhdas talousmetsä vai paljonko puuta menee omaan käyttöön tuosta?

Esillä 10 vastausta, 8,321 - 8,330 (kaikkiaan 15,141)