Keskustelut Metsänhoito Kaatokolon anatomiaa

  • Tämä aihe sisältää 92 vastausta, 22 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 8 vuotta, sitten e-he-h toimesta.
Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 92)
  • Kaatokolon anatomiaa

    Leevi sai poikkeuksellisen paljon keskustelua aikaan lukijoiden kuvissa. Heitin siellä seuraavan ajatuksen kaatokolon merkityksestä:

    ”Kun kaatosahaus on syvempi eli kaatokolo pienempi, saa raudalla enemmän momenttia puun nurin työntämiseen. Tietysti jos puu kallistaa sivulle, saranan leveydellä eli kolon syvyydellä on oma merkityksensä.”

    Leevin käsitys oli se, että syvä kaatokolo (kuvassa liki puoleenväliin puuta) siirtää painopistettä kaadon suuntaan ja on siksi edullinen.

    Tätä voisi pohtia teoreettiselta kannalta vähän tarkemminkin. Minusta puun painopiste ei riipu kolon syvyydestä. Painopiste riippuu puun asennosta, oksien sijannista yms. asioista. Kun kaatosahaus on tehty, oleellista on se, miten puu saadaan kallistumaan tukipintana toimivan pitopuun yli. Painopisteen ja tukipinnan välisestä etäisyydestähän riippuu, kuinka paljon voimaa tarvitaan puun kaatamiseen, olettaen tietysti pitopuun paksuus, tuulen suunta yms. asiat vakioiksi. Sillä, onko tukipinta keskellä puuta vai puun koosta riippuen 5-10 cm sivussa, ei mielestäni ole ratkaisevaa merkitystä siihen, kuinka helposti painopiste kippaa tukipisteen yli. Painopistehän näyttäisi silmämääräisesti olevan isommassa kallistuneessa tai toispuoleisessa puussa helposti puolisenkin metriä sivussa, kun vielä vastasuuntaan voisi yrittää ajatella kaatavansa. Oleellisempaa kaadon kannalta tuntuisi olevan se, että kun kaatoraudan ja saranan etäisyys saadaan mahdollisimman suureksi, saadaan myös vipuvarsi mahdollisimman suurena käyttöön. Liiallisuuksiin ei tietenkään kannata menä, koska silloin sarana jää kovin kapeaksi ja puun kaatumissuunnan hallinta vaikeutuu.

    Ajatuksia tähän liittyen? Insinöörikoulutuksen saaneet voisi asian merkityksen osoittaa suhteellisen yksinkertaisella laskutoimituksella. Entä ammatikseen sahaavien näkemys aiheesta?

  • tamperelainen tamperelainen

    <>>

    Eikös tässä tilanteessa olis kaatokiilan paikka.Lyödään kireälle (vänkärin asettamisvaiheessa) ennen vas puolen kaatosahausta.Näin estetään lisääntynyt takakallistuma

    jees h-valta

    Kylläpä sitä romurautaa saisi kanniskella kilomäärin. Eikö tosiaan vähemmällä saada metsää kumoon?
    Saha ja lekkerit ja viila on minun varustukseni ja harvemmin muita kanniskelen.

    6 m3 6 m3

    Tuo Sössiksen kommentti paljastaa ettei hän ole ikinä ollut päätehakkuulla.

    jees h-valta

    No eipä nyt ainakaan päätehakkuu ole kovin haasteellista tehtävää. (Mutta ehkä kuuden motin miehelle)

    Nuorimetsämies Nuorimetsämies

    Onko aiemmin mainitsemani kaatosahaus sentti pari loven alapuolelle merkki taidottomuudesta vai onko sillä mahdollisesti haettu jotain? Olen nähnyt sellaisia kantoja.

    valtteri

    Kaatokiila tosiaankin näppärä kapistus,kulkee mukana vaikka perstaskussa.Ja lyöntikapulan saa latvuksesta.

    jees h-valta

    Alkuvuosina aloin käyttää kaatokoloa jonka tein tavallaan kaatotasosta alaspäin jolloin myyntitavara tuli tasaista päästään.
    Etuja siinäkin mutta nyt on laiskuus hiukan alkanut riivata ja viilaushalut vähetä. Siinä hiukan helpommin otti maata alkuunlähtöön. Nuukalla kannolla.

    Nuorimetsämies Nuorimetsämies

    Tuota nuukaa kantoa itsekkin epäilin…
    Mutta mitä muita etuja siitä voisi olla?

    jees h-valta

    Heh-no ainakin tuollainen erittäin pieni kuin että mitta pysyy paremmin (linkkumalli) kun pää on jyrkkä kulmaltaan vaikka pölli pyörähtäisikin. Mutta ei nyt juuri muuta tule mieleen. Tietty muutama gramma puuta enemmän kasassa per puu.
    (Tuskin paljon hintaan kuitenkaan vaikutusta)

    e-h e-h

    Ei se nuin monimutkaista ole,kaatokolo on tärkein suunnattuun kaatoon täytyy välttää piilosahauksia,läpisahauksia kaatokolon keskeltä,ja kait normaali hakkuillakin on suunnattu ja onnistunut kaato tärkeä,siinä säästää itseänsä rungon valmistuksessa aika lailla.
    Erikoiskohteet joissa mulla meni tämä viikko tontti ymm niin kyllä puun olemus on otettava huomioon,pitopuu sopivan vahva,ei kuitenkaan liian paksu,jos taljalla vetää niin liian paksulla pitopuulla on repäisyn vaara ja puu voi muuttaa suuntaasa
    Leevi mainihti että toiselle puolen jättää enemmän pitopuuta niin se kampeaa sinne päin,se on totta mutta silloin on oltava kokemusta ahtaissa paikoissa.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 92)