Keskustelut Metsänomistus Kantelu oikeusasiamiehelle

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 86)
  • Kantelu oikeusasiamiehelle

    Jokainen tietää, että ainoa tehokas ja kattava tapa hirvieläinten aiheuttaminen metsävahinkojen ja kolarien ehkäisyyn on pyyntilupapolitiikka. On käynyt aika selväksi, että siihen metsänomistajilla / puuntuottajilla ei ole mitään vaikutusvaltaa. Tuntuu, että lupaviranomaiset tekevät päätökset täysin kuulematta sidosryhmiä. Poliitikoilta on turha pyytää apua, kun pitää kumartaa kaikkiin suuntiin pyllistämättä mihinkään suuntaan.

    Nähdäkseni paras tapa mittauttaa oikeusturvamme, olisi tehdä kanteluja oikeusasiamiehelle Suomen Riistakeskuksen toiminnasta ja vedota esimerkiksi riistahallintolakiin, lakipykäliä löytyy edempää viestiketjusta.

    Jokainen joka tuntee, ettei riistahallinto toimi ko. lain kohdan mukaisesti, voisi tehdä kantelun ja perustella miksi omalla ”reviirillään” vahinkojen ehkäisy  ei toimi. Tulisi maantieteelistä kattavuutta ja uskottavuutta asialle. Näin tämä tulisi asiallisesti tutkittua ja voisimme jäädä tauolle loputtomasta asian veivaamisesta keskustelupalstalla.

    Kantelun teko verkossa on hyvin helppoa, linkki tekstin jälkeen.

    Oikeusasiamies valvoo, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Lisäksi hänen valvontaansa kuuluvat muutkin, jotka hoitavat julkista tehtävää.
    Oikeusasiamies seuraa erityisesti, että hyvä hallinto sekä perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat.

    Suomen riistakeskus on riistatalouteen keskittyvä itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka toimii maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla. Suomen riistakeskus on osa julkista riistakonsernia.

    Metsästyslain 26 §:n mukaan Suomen riistakeskus voi myöntää pyyntiluvan kuusipeuran, saksanhirven,  japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran metsästykseen.

    Riistahallintolaki
    2 §
    Suomen riistakeskuksen tehtävät
    5) riistaeläinten aiheuttamien vahinkojen ehkäisemisen edistäminen

    ****************************************************************

    Kantelu oikeusasiamiehelle Eduskunnan oikeusasiamiehen puoleen voi kääntyä, kun epäilee, että viranomainen tai virkamies ei ole noudattanut lakia tai täyttänyt velvollisuuksiaan tai jos kantelija epäilee, että perus- ja ihmisoikeudet eivät ole toteutuneet asianmukaisesti.
    Oikeusasiamiehelle voi kannella kuka hyvänsä. Kantelun voi tehdä itseään koskevasta asiasta, mutta kannella voi myös toisen puolesta tai yhdessä muiden kanssa. Tällöin on syytä liittää mukaan valtakirja.
    Oikeusasiamies tutkii kantelun, jos sen perusteella on aihetta epäillä, että viranomainen on toiminut lainvastaisesti tai jos oikeusasiamies muusta syystä katsoo siihen olevan aihetta. Kantelun tutkinta on maksutonta. Kantelun käsittelyaika on keskimäärin kuusi kuukautta.
    Oikeusasiamies ei yleensä tutki kanteluita, jotka koskevat kahta vuotta vanhempia asioita.

    http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/kantelu/kantelu.htx

    http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/index.htx?locale=fi_FI

    http://riista.fi/riistahallinto/

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110158

  • tamperelainen tamperelainen

    Tuolla edella AJalkanen ehdotti eduskuntakyselyä hirviongelmien takia

    Kokoomuksen tamperelainen kansanedusta Irja Tulonen teki 90 luvun lopulla eduskuntakyselyn hirvituhoista.Lipposen(nro 1 ?)  hallituksen salkuton(ilman kansalaisvaltuutusta)maatalousministeri Kalevi Hemilä esti eduskuntakäsittelyn.Temppua pidettiin rumana,mutta hirvi-ja ravipuolue oli silloinkin vahvempi.Valtiohallinnossa hyvävelijärjestelmä toimii 100%,siellä ei jääviyden perään kysellä,alamaisia kyllä hyppyytetään  sitäkin enempi

    Joku hyvällä ponnella va rustettu kansalaiolite saisi varmaan 50000 allekirjoitusta,

    Oikeusasiamiehelle kanellaan paljon vähäpätöisemmistäkin asioista, usein mielenvikaisten päähänpinttymiä.Kantelu on kansalaioikeus.Kantelusta ei käsittääkseni ketään voi tuomita oikeudessa kunnianloukkauksesta tai vaatia rahallisia korvauksia

    Metsuri motokuski

    Planter. Ei kai kukaan ole estänyt sinua kantelun tekemisessä. Päin vastoin kannustan sinua siinä. Se että olet ottanut kirjoituksestani yhden kappaleen esimerkiski siitä että olen kantelua vastaan niin on väärä tulkinta. Esimerkki tarkoitti vain sitä että jos kantelu todetaan aiheettomaksi jotain virkamiestä kohtaan on myös virkamiehellä oikeus puolustaa itseään. Se että onko kantelu aiheellinen tai aiheeton sen päättää oikeusasiamies.

    Itse olen sitä mieltä että hirvikannan hoitosuunnitelman muutos on niin suuri asia ettei yksittäisen edustajan ajamalla eduskuntakyselyllä saavuteta sitä tavoitetta joka halutaan. Siksi kannatan aloittajan tekemää aloitetta. Mutta kanteen tekemisessä kannattaa olla tarkkana ja kohdentaa se oiken ettei siitä tule vastakannetta valittajalle. Jokainen saa itse päättää kuinka haluaa edetä asiassa.

    Se että kuuluko ao virkamies tai viraston henkilökunta hirviporukkaan tai metsästysseuraan on täysin merkityksetön tässä asiassa. Jokaista virkamiestä sitoo tekemisissään virkamieslaki ja asetus jolla ei mitään tekemistä harrastustoiminnan kanssa.

    tamperelainen tamperelainen

    Metsuri-motokuskille sidonnaisuuksista,ettämonella ammattialalla  sidonnaisuudet  pitää tai ne halutaan oman uskottavuuden takia ilmoittaa.Tiettävästi valtionhallinnossa ei tällaista läpinäkyvyyttä ole.

    Visakallo Visakallo

    Kyllä tämä hirviasia tällä kertaa etenee, sillä sen taakse ovat tulleet vahvemmat voimat kuin vain me metsänomistajat. Puunkäytön kymmenen miljoonan kuution lisäys ei todeudu kestävästi, jos hirvikantaa ei samalla sopeuteta riittävän alas. Tämä sopeutus alkoi jo, ja lisää on luvassa.

    Planter Planter

    ”Mutta kanteen tekemisessä kannattaa olla tarkkana ja kohdentaa se oiken ettei siitä tule vastakannetta valittajalle.”

    Ehdottomasti näin, mutta tässä on kyse kantelusta ei kanteesta. Se on jo otsikon ensimmäinen sana.

    Gla Gla

    En tiedä, miten Visakallon mainitsema asia kulisseissa etenee, toivottavasti etenee. Se kuitenkin on surullista, että markkinavoimat tarvitaan lain kestävään tulkintaan.

     

    Planter Planter

    Vielä yksi rautalankamalli, selvemmin en enää osaa.

    Ote hirvikannan hoitosuunnitelmasta:

    Maa- ja metsätalousministeriön tulosohjauksella hirvikannan tiheys on vuodesta 2004 lähtien pyritty pysyttämään hirvitalousalueittain tiheydessä 2-4 hirveä tuhatta hehtaaria kohti lukuun ottamatta Keski- ja Ylä-Lappia, missä vastaava tiheystavoite on ollut 0,5-3 hirveä tuhatta hehtaaria kohti. Hirvikannan noustessa tavoitehaarukan ylärajaa suuremmaksi on toistuvasti törmätty laajamittaisiin yhteiskunnan sietokyvyn ylittäviin metsä- ja viljelysvahinkoihin sekä lisääntyneisiin hirvionnettomuuksiin.

    Toisaalta hirven lisääntymismenestys näyttää pienenevän myös suurilla yli 5 – 6 hirveä/1000 ha tiheyksillä kilpailun lisääntyessä.

    *************************************************
    Metsästyslaki

    26 § (18.2.2011/159)
    Hirvieläimen pyyntilupa
    Kuusipeuran, saksanhirven, japaninpeuran, hirven, valkohäntäpeuran ja metsäpeuran metsästykseen on oltava pyyntilupa.

    Edellä 1 momentissa tarkoitetun pyyntiluvan myöntää Suomen riistakeskus. Myönnettäessä pyyntilupia on huolehdittava siitä, että hirvieläinkanta ei metsästyksen johdosta vaarannu ja että hirvieläinten
    aiheuttamat vahingot pysyvät kohtuullisella tasolla. Liikenne-, maatalous- ja metsävahinkojen huomioon ottamiseksi Suomen riistakeskuksen tulee vuosittain kuulla alueellisia sidosryhmiä. Edellä 8 §:ssä tarkoitetulle alueelle pyyntilupia myönnettäessä on lisäksi kiinnitettävä huomiota metsästysmahdollisuuksien tasapuoliseen jakaantumiseen.

    Kun Varsinais-Suomen alueellinen riistaneuvosto sidosryhmiä kuulematta päätti vetää paikoin hirvikantoja tasolle 5-6/ 1000ha niin kyllä se mielestäni tietoisesti, tahallaan, aiheuttaa sekä vahinkojen kasvua, että kannan vaaratumista.

    On kohtuutonta puolittaa pieni hirvikanta (5/1000ha) oli perustelu.

    http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/mtk-haluaisi-leikata-varsinais-suomen-hirvikantaa-1.142240

    Voiko lakia enää tämän selvemmin rikkoa, mutta on kohtuutonta kannella.

    Rikkoo myös riistahallintolakia.

    Rane2

    Suomalaista joukkoa johdetaan edestä.

    Joko ensi viikolla Planter laittaa kantelun vetämään?

    Planter Planter

    Ei laita olen perheellinen mies, sairaita huolettavia, enkä halua Boris Nemtsov:in kohtaloa. Yksi rautalanka tulee vielä tänään…

    Planter Planter

    Niin. Nimimerkit ”Suorittava porras” ja ”Helge6” antoivat aiemmin vahingossa viestiketjussa rivien välissä vinkin, että tarkistapa tuo korruptiopuoli.

    Visakallo jo vähän vihjaisikin asiasta. Puolustusvoimien komentaja on viettänyt viisi viikkoa riistaorganisaation vieraana, siis metsästänyt palkallisella ajalla veromaksajien rahoilla. Riistaorganisaation vieraana on tietysti ollut myös merkittävissä asemissa olevia henkilöitä suuryritysten johtajia ja poliitikkoja tietysti ja vaikka mitä, google kyllä löytää. Metsälehteäkin taidettiin vedättää hirvikanta-asiassa. MTK:n Tiirolan viimeinen kappale korvausjärjestelmän parannuksista MT:n artikkelissa antaa viitteitä, että siellä suunnallakin saattaa olla ”harrastus” voimissaan.

    Kauniisti tätä kutsutaan verkostoitumiseksi, vähemmän kauniisti hyväveliverkostoksi ja rumemmin korruptioksi. Jokainen voi itse pohtia mitä se on.

    On sellainen kemian termi kuin dekatointi. Siinä sakka painuu pohjaan. Riistaorganisaatiossa se toimii kummallisesti käänteisesti. Pohjasakka nousee pintaan ja pohjalle jää se, jonka pitäisi olla pinnalla. Ainakin kaikki itse tuntemani ”rivimiehet”, metsästäjät, ovat ihan fiksua porukkaa.

    Sitten poliittiseen puoleen. Tälläkin palstalla on ihmetelty miksei linkin tarkastuskertomus ole johtanut mihinkään, vaikka se yksiselitteisesti osoittaa, että tällainen hirvikanta on yhteiskunalle vahingollista.

    https://www.vtv.fi/files/439/1002005_netti.pdf

    No se johtuu siitä, että oma etu menee aina yhteisen edun edelle. Eduskunnassa on eräkerho, sitäkin kautta voi lähestyä asiaa. Aika hyvin kattaa vasemmalta oikealle. Muutama selventävä linkki alla.

    http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/eduskunnan-er%C3%A4kerhoa-onnisti-illalla-1.126174

    http://yle.fi/uutiset/3-9110920

    http://www.puruvesi.net/2016/10/26/eduskunnan-erakerho-vierailee-savonrannalla-ja-metsastaa/

    http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000003668754.html

    http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002546803.html

    http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3591600-kansanedustajat-karhunpyynnissa-eraasioista-kuultava-paikallisia

    http://www.helsinginuutiset.fi/blogit/mustien-autojen-matkassa/260774-hannele-pokan-ruuti-on-kuivaa

    Eihän tähän organisaation tehoa kuin ydinpommi, tuskin sekään! Ei ainakaan Suomesta kannata haikailla mitään parannusta tähän.

    Tämä on lähinnä metsänomistajien keskustelupalsta asiallista keskustelua varten. Mutta tännekin on pesiytynyt riistapuolta edustavia ”suurlähettiläitä”  jotka muka nostavat sen organisaation imagoa !!! Vedättävät, levittävät väärää tietoa, provosoivat, pilkkaavat tunnollisia metsänomistajia. Se on ollut niin läpinäkyvää ja tarkoitushakuista, että on edesauttanut tämän käsittämättömän kuvion  selvittämisessä. Kiitos siitä, mutta kaikesta huolimatta, hävetkää!

    Kun metsänomistaja tuhotusta taimikosta kotiutuu on adrenaalitasot niin korkealla, että on helppo saalis provokaatiolle. Kun pinna palaa sanoo suoraan mitä päässä liikkuu. Sen jälkeen onkin helppo osoittaa, että tuollaisia häiriköitä ne ovat katso nyt, ei niitä kannata ottaa vakavasti. Kun alkaa ”polttaa” sotketaan keskustelu, provosoidaan tai käännetään huomio muualle.

    ””tuulikellon ja hajukuusen yhdistelmällä on tutkimusten mukaan saavutettavissa lähes 100% suoja taimikolle” (eli odottaakaa vaan rauhassa, kyllä sieltä ratkaisu tulee)

    ”neljäkymmentä vuotta on moni seppä uhonnut ja yrittänyt muutaa systeemiä, mutta älkää luulko”

    ”älkää luulko, että mikään muuttuu, hirvi on kuskin paikalla ja pysyy

    Jne. jne.jne.Jne. jne.jne……….

    Satavuotissyntymäpäiviään viettävä sinivalkoinen Suomi on hieno maa, melkein yhtä hieno kuin Venäjä.

     

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 86)