Keskustelut Metsänomistus Kartellioikeudenkäynti

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 43)
  • Kartellioikeudenkäynti

    Puunhintakartellista ei ole kuulunut mitään pitkiin aikoihin. Onko asiasta saatavissa mitään väliaikatietoja?
    Puunhintakartellista tietäminen muistuttaa hieman asfalttikartellia. Metsäpuolella savujaosta tiedettiin yleisesti kymmenien vuosien ajan.

    Helsingin Sanomien mukaan asfaltikartellista tuomitut yritykset väittävät loppusuoralle edenneessä vahingonkorvausoikeudenkäynnissä, että Suomen valtio oli tietoinen kartellista ja oli itsekin siinä mukana. Yhtiöt katsovat tästä syystä, että valtio ei voi vaatia korvauksia, koska se tiesi, miten urakat jaetaan.

  • Horjumaton Horjumaton

    Puun takaa
    ” Havupuilla tukkisaanto on ollut n. kolminkertainen kuitupuusaantoon verrattuna. ”

    *** Kyllä ne metsät ihan parhailla kasvupaikoilla on. Elikkäs Etelä-Savossa :). Tietysti kuitu/tukki suhteeseen vaikuttaa myös metsien käsittelytapa. Enkä epäilekkään etteikö ns. tehometsätalous jossa tehdään voimakas ensiharvennus ja tähdätään nopeaan kiertoon ja maapohjan maksimaalista puuntuottokykyä ei pyritäkään hyödyntämään, tuottaisi lopputulemaksi yhden suhde kolmeen tai ainakin lähelle sitä. Mutta mikäli ensiharvennus on hellävarainen ja sallii mahdollisesti kaksikin kasvatushakkuuta ennen aukkoa tilanne muuttuu. Sitä tukkia kertyy loppupeleissä määrällisesti suht sama kummassakin menetelmässä,mutta jälkimmäisessä kuidun kertymä on suurempi. Toki myös kiertoaika. On vaan harmillista kun ihmisikä ei riitä tekemään todella kattavaa tutkielmaa eri menetelmien tuloksista 🙁

    Puun takaa

    Kaikki tapaukset ovat yksilöllisiä ja käsitellään erillään.
    Kartellin tarkastelujakson aikana pääsääntöisesti kuitupuuta myyneiden voisi ajatella olevan mahdollista jotain hyvitystä saadakin, mutta tukkipuun myyjien ei.

    Puun takaa

    Menee nyt vähän kartelliaiheesta ohi. mutta minun näkemykseni mukaan (jota myös pitkän ajan toteutumat tukevat) paras metsän taloudellinen tuotto saadaan ohjaamalla maan tuottokyky arvokkaimpien puu- ja puutavaralajien tuottamiseen.
    Tässä ajattelussa kuitupuun määrä pidetään minimissä.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Itselläni kirjanpito n.20 vuodelta,mitä metsistä myyty.Täsmää Puun takaan lukuihin,havupuilla tosiaan kolminkertainen tukkisato kuituun nähden.Koivuissa ei ole päästy edes puoleen,joskaan istutuskoivikot vasta järeytymässä.

    Esim,kuusikoissa ensiharv.n10% seuraavassa liki 50% ja päätehakkuussa 85-92%TUKKIA, kansaeläkeiässä kuusikot kumoon.laho% pysyy 1-2.Maat reheviä,siksi olen kuusiuskovainen ja parastili tähän asti kuusikoista saatu.

    Horjumaton Horjumaton

    *** Kyllä varmasti näillä hintasuhteilla kuitupuun kasvatus on pidettävä minimissä,se on selvä. On taas ihan eri asia jos ruvetaan laatupuuta kasvattamaan. Rohkenenkin epäillä,että tehometsätalous tuottaa enemmän ns. höttötukkia. Toivoa vain sopii,että lujuusluokitusten laskijat pysyvät ajantasalla ja puurakentamista ei sössitä romahtaneisiin rakennelmiin. Jokainen voi myös vertailla mäntylattioita jotka on tehty punahongasta tai nopeasti,mahdollisesti jopa lannoittamalla lihotetusta tavarasta. Toiseen näistä melkein jo sukkasillaan saa orkoset aikaiseksi. Epäselvyyksien välttämiseksi kannanottoni kuitupuun hinnan tärkeydestä ei ollut suoranaisesti tarkoitettu metsänhoidolliseen opastukseen. Siihen katson jokaisen itse omalta kohdaltaan olevan se paras mestari näkemyksiensä mukaan. Perusajatus yleisestä kuitupuun hinnan väheksymisestä minua kyllä kummastuttaa.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Kartellioikeudenkäynti alkaa ilmeisesti Helsingin käräjäoikeudessa reilun kahdenkuukauden päästä maalikuussa.Ensin vuorossa Lahtosen Suuren savotan 700 puunmyyjää.Jokaisen vaateet käsitellään erikseen,joten oikeudenkäynnistä tulee mammuttimainen ja pitkäkestoinen.Laskun kirjoittajat työllistyvät.

    Pähkäilijä
    Puun takaa

    Asfalttikartellijutussa oikeuden tuomio sisälsi lisäksi lausuman vahingonkärsijöiden vahingon suuruudesta.
    Puukartellijutussa näin ei ole.
    Se ei kyllä lupaa kovin hyvää korvausta hakeville puunmyyjille.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Muutaman sahurin kanssa olen keskustellut tuosta kartellista. Heidän mukaansa suuryhtiöt pitivät tukinhinnan jatkuvasti kipurajan yläpuolella ja sillä pikkusahurit ruodussa.
    Tervemenoa pullistelemaan oikeuteen. Siitä maksetusta tukin ylihinnasta kun vähennetään kuidun alihinta, niin alkaa löytyä maksaja.

    Horjumaton Horjumaton

    Anton ;

    Muutaman sahurin kanssa olen keskustellut tuosta kartellista. Heidän mukaansa suuryhtiöt pitivät tukinhinnan jatkuvasti kipurajan yläpuolella ja sillä pikkusahurit ruodussa.
    Tervemenoa pullistelemaan oikeuteen. Siitä maksetusta tukin ylihinnasta kun vähennetään kuidun alihinta, niin alkaa löytyä maksaja.

    *** Ja se joka muistaa ison tahi pienen sahurin joskus muuta kuin tukinhintaa liian korkea pitäneen,huutaa hep. Juuri niin. Korkeintaan hiljaa on välillä oltu :).

    Sahurit on pidetty ruodussa kuidun ja hakkeen hinnoittelulla. Tukinhinta on ollut ja on edelleen enemmän kuin maltillinen verraten moniin muihin maihin ja todelliseen jalostusarvoon. On jotenkin hupaisaa kun jotkut kuvittelee metsänomistajille maksetun ylihintaa ja jopa kartellitkin perustettu samassa tarkoituksessa. Nauru pidentää ikää.

    Mutta mennessä nähdään kuinka käräjillä käy. Se miksi käräjöinti tuntuu negatiivisia tunteita niin paljon herättävän, on minulle epäselvää. Mukava olisi motiivit moiseen käytökseen kuulla. Korvani ovat nyt höröllään…

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 43)