Keskustelut Metsänomistus Kartellioikeudenkäynti

Esillä 3 vastausta, 41 - 43 (kaikkiaan 43)
  • Kartellioikeudenkäynti

    Puunhintakartellista ei ole kuulunut mitään pitkiin aikoihin. Onko asiasta saatavissa mitään väliaikatietoja?
    Puunhintakartellista tietäminen muistuttaa hieman asfalttikartellia. Metsäpuolella savujaosta tiedettiin yleisesti kymmenien vuosien ajan.

    Helsingin Sanomien mukaan asfaltikartellista tuomitut yritykset väittävät loppusuoralle edenneessä vahingonkorvausoikeudenkäynnissä, että Suomen valtio oli tietoinen kartellista ja oli itsekin siinä mukana. Yhtiöt katsovat tästä syystä, että valtio ei voi vaatia korvauksia, koska se tiesi, miten urakat jaetaan.

  • Puun takaa

    Olin itsekin alussa lähdössä hakemaan kartellikorvauksia, mutta tulin toisiin ajatuksiin kun perehdyin asiaan tarkemmin.
    Kartellin tarkastelujakson aikana myymäni puu oli n. 90% tukkipuuta, ja koska puukartellituomiossa ei otettu lainkaan kantaa itse puun hintaan, toisin kuin esim. asfalttikartellissa, näin kohdaltani riskit liian suuriksi. Lisäsi vain osa myymistäni puista oli mennyt kartelliin osallistuneille ostajille.
    Paljon kartelliyhtiöille kuitupuuta myyneet ovat kyllä paremmassa asemassa, ja olen vain hyvilläni jos oikeus toteutuu.

    Timppa

    Anton tuon pikkusahureiden tilanteen sanoi. Saattoi siis olla jopa kyse suuremmasta tavoitteesta, siis tappaa koko yksityinen sahateollisuus nostamalla tukin hintaa. UPM:n herrojen hermot pettivät sitä ennen ja päätavoite jäi saavuttamatta.

    Vieläkö muistatte ajan, kun kuusitukki oli selvästi mäntytukkia halvempi? Tuli mieleen, että voisiko syynä siis olla tavoite tehdä sahureitten elämä vaikeaksi. Siis nostettiinko kuusitukin hintaa tarkoituksella? Siis myyjän tosi vaikea todistaa tappioita. Toisin on asfalttikartellissa, jossa on selvästi näyttöä siitä, että hinnat olivat ylikorkeita.

    Horjumaton Horjumaton

    Timppa ;
    Vieläkö muistatte ajan, kun kuusitukki oli selvästi mäntytukkia halvempi? Tuli mieleen, että voisiko syynä siis olla tavoite tehdä sahureitten elämä vaikeaksi. Siis nostettiinko kuusitukin hintaa tarkoituksella? Siis myyjän tosi vaikea todistaa tappioita. Toisin on asfalttikartellissa, jossa on selvästi näyttöä siitä, että hinnat olivat ylikorkeita.

    *** Se miksi kuusitukki oli niinkin kauan mäntyyn verrattuna aliarvostettua on mielenkiintoista. Hinnathan kohtasi vuosituhannen vaihteessa ja sen jälkeen käytännössä kulkeneet yhtäjalkaa. Maailmalla kuusisahatavara on ollut kuitenkin aina arvossaan. Suomessa toki sitä on pitkään pidetty mäntyä heikompana. Nykyisin tosin sekin on muuttunut merkittävästi. Osinhan kyse on ollut ns. muotiseikoista. Ja toki käsittelemättömänä mänty ainakin suomalaisen silmään paremmin sopinee. Mutta nykyisin sellaista puhdasta mökkitunnelmaa pyritään välttämään ja puu saa maalia,vahaa tai muuta käsittelyä useimmin pintaansa.

    Itseasiassa kuusi on sahureille kannattavampi vaihtoehto monella tapaa. Männylle ominaiset kuivat oksat lähes loistaa poissaolollaan.

    Kartellioikeudenkäynnissä on kysymys hintojen keinotekoisesta manipuloinnista määräävän markkina-aseman turvin. Ja kuten aikaisemminkin olen sanonut. Yksityiset sahat on saatu ruotuun kuidun ja hakkeen hinnoilla. Ja onhan alhaiset tukinhinnat toki heillekin sopineet. Miksei olisi. Ainut haitta on ollut markkinaosuuden pakollinen jämähtäminen tasolle, jonka isot on suoneet.

    Mikäli energiakäytöstä sallittaisiin tulla todellinen vaihtoehto kemialliselle metsäteollisuudelle takaisi se sekä kuitu- että tukkipuun hinnan vapautumisen todelliselle kilpailulle. Mutta sehän teollisuuden isoja poikia pelottaa kovin. Heille jos kelle nöyristely ja hyssyttely on mieleen ja erityisesti jos se tulee metsänomistajilta. Lisäksi on paljon poliittisia intohimoja pitää vaikka kivihiili energian lähteenä ennen kotimaista uusiutuvaa luonnonvaraamme.

Esillä 3 vastausta, 41 - 43 (kaikkiaan 43)