Keskustelut Metsänhoito käytäväharvennus

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 62)
  • käytäväharvennus

    Metsälehdessä esiteltiin käytäväharvennus, joka lisäisi ensiharvennuksen kannattavuutta. Moto-kuski hakkaisi ensiharvennuksella metrin tai kahden metrin käytäviä ilman puuvalintaa. Ensiharvennustili kasvaisi ja tulevaisuuden tukeista osa tuloutuisi jo tässä vaiheessa ja mutkaiset rungot jäävät kasvamaan kuitupuuta tuleviin hakkuisiin ja tukkipuuksi kehittyy ehkä 600 runkoa.

    Samaan aikaan on ollut kirjoitus että laatuharvennus on metsänomistajalle taloudellisempi, kuin myöhennetty harvennus. Eli laatuharvennus tehdään, kun puusto on vielä melko pientä ja siinä voidaan poistaa silloin paksuoksaisia isompia puita ja tietysti aivan pieniä alle jääneitä puita. Tietysti harvennuksen tulo on melko onneton, mutta aikaisin tehdyn harvennuksen jälkeen hyvälaatuisessa puustossa on tuhat tukkipuuksi kehittyvää runkoa hehtaarilla.

    Kumman harvennusmallin sinä valitset, jos laatuharvennuksesta saa 200 euroa vai jos käytäväharvennuksesta 10 vuotta myöhemmin 1200 euroa?

  • harrastelija

    Voisiko kuvitella, että pikkumotolla tehtäs parin metrin käytäviä koko alueelle, mutta puut valitaan huonommasta päästä. Tällöin kasvutappioita ei tule niin paljon, koska parhaita puita ei mene korjuussa. Saanto ensiharvennuksella olisi varmaan kaikkiaan pienempi, koska tsolla motolla tulee jo se 4-5 metrin käytävä joka antaa lisää kuutioita?

    kuusessa ollaan

    Milläs ne puut ajetaan parin metrin levyisiltä urilta? Minimi uran leveys on maataloustraktorillakin 3 metriä ja silloinkin juuristovauriot uran varren puissa riskinä.

    Jätkä

    Jos halutaan tehdä siisti ensiharvennus ja kohtalaisen tehokkaasti, se pitäisi tehdä  Harverin tyyppisellä koneella.

    Eli kunnolliset ajourat vaikkapa kuudenkymmenen metrin välein ja Harverilla poikittaiset hakkuu-urat, joista poistuvat puut karsitaan ja katkotaan harverin lavalle. Aina, kun tullaan ajouralle, kuorma kipataan ajokoneen kuormaimen ulottuville.

    Harveri pystyy ottamaan muutaman metrin kummaltakin puoleltaan ja tietenkin edestään. Sen maastokelpoisuus on ylivoimainen muihin koneisiin verrattuna ja se mahtuu hyvin normaali puunvälistä, eli noin kolmen metrin raosta.

    Varsinaiset ajourat nelimetrisiksi ja lähikuljetus oikealla metsätraktorilla.

    suorittava porras

    Harveri on mennyttä aikaa. Taidettu sulattaa jo kaikki.

    Jätkä

    Harveri on nimenä historiaa, mutta sen valmistajan vaihduttua laite on jatkanut kehittymistään ja on nimeltään Rakka , taitaa mallinumero olla 3000.

    Siinä olisi oiva peli miehittämättömän metsäkoneen alustaksi. Maastokelpoisuus on paras mahdollinen ja hieman lisää älyboksiin, niin puiden valinta ja poistaminen tapahtuisi ihan ominpäin nuorissa metsissä.

    Koneiden suhteen on tulevaisuudessa tasan kaksi vaihtoehtoa: Iso taikka pieni.  pienen koneen pienempi kapasiteetti pitää korvata sillä, että se työskentelee 24 tuntia vuorokaudessa, eikä pidä vapaapäiviä.

    Menninkäinen

    Läheisen tietyömaan töissä näkyi olleen Harverin/Rakkatecin alustalle tehty maakaira. Tietyissä kohteissa varmaan nopeuttaa työskentelyä telakoneisiin verrattuna.

    harrastelija

    Kyselin kerran tarjousta Harverista. Ennemmin kuitenkin istuisin hytissä kuin kauko-ohjauksen kanssa kävelisin sateisessa maastossa. Miksei noita pienkoneita kehitetä Suomessa enemmän – köyhyyttäkö?

    Ruotsissahan noita näkyy syntyvän toimivan näköisiä; Vimek, Malwa, Etracon yhdessä Tsekkien kanssa, Terristäkin on tullut pienen ajokonereppanan kehitystuloksena combi, jämerän näköinen vehje. Suomessa uusyn tulokas näyttää olevan Ranualla Jarcrac.

    Nämä sujuvat hyvinkin kolmen metrin välistä, koneiden ollessa 2 metrin leveysluokkaa. Ensiharvennuksella kun katsoo täysverisen moton rousketta, niin on kuin jahtaisi kärpästä lekalla!

    kuusessa ollaan

    Ruotsissa saa pikkukoneen työmaalle, mutta korjuu hinnoitellaan sen mukaan. Pienempien ajokoneiden ongelma on tuottavuus, tuntituotos ei riitä korvaamaan edes hinnaneroa. Kevyen pään keskiraskaalla koneella tulee nelinkertainen kuorma tienvarteen verrattuna pikkukoneisiin. Mikä tarkoittaa samassa suhteessa maaston kulumista…pikkukoneilla urat on äkkiä kuivallakin kelillä mustalla mullalla.

    rööri roope

    Harveri oli pari kertaa samalla työmaalla.Itse tein pöllejä manuaalisesti.Itselläni tuotto oli suurempi kuin tuolla harverilla.Meneehän se kyllä ahtaista paikoista,mutta lelu mikä lelu.

    suorittava porras

    Kun vielä otetaan huomioon Suomen pieni tilojen ja kuvioiden koko , enskaa erikseen ja erikoiskoneilla tehtynä ei saa kannattavaksi millään.  On varauduttava tekemään tilan aukko ja harvennukset samalla koneella. Tämä sanelee tulevaisuudessa pelin hengen. Pienet koneet häviävät kuvioista vähitellen sitä mukaa , kun ajan hammas niitä nakertaa. Keskiraskas kone 11-12 metrin puomilla varustettuna sopii kaikkiin hakkuisiin. Käytäväharvennuksiin erityisesti , kun korjattava kuvio on käsitelty asianmukaisesti taimikosta alken.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 62)