Keskustelut Metsänhoito Kemeratuista tulisi luopua.

Esillä 5 vastausta, 351 - 355 (kaikkiaan 355)
  • Kemeratuista tulisi luopua.

    Kemeratuet olisi lopetettava. Puun käyttö ainakin suhteessa kasvuun on ollut jo pitkään vähenevällä uralla, joka tietää puusta huomattavaa ylitarjontaa jatkossa. Markkinoilla pärjäävät jatkossa vain ne, jotka kykenevät tuottamaan puuta vähimmin tuotantokustannuksin.

    Kemeratukia olisi Tiirolan mukaan suunnattava ainakin sinne, missä niiden taloudellinen hyöty on huonoin mahdollinen eli Pohjois-Suomeen – pöyristyttävää. Kemeratukia käytetään Lapin kannattamattomaan viljelymetsätalouteen, joka tulisi ennemmin kieltää sieltä kuin tukea verovaroin, sillä siitä on selvää haittaa alueen muille elinkeinoille. Puuntuotannon maksimointipyrkimyksessä ei varsinkaan tällä alueella ole pienintäkään taloudellista ajatusta, kun nykyisillekään puuntuotannolle ei tahdo löytyä käyttöä, vaikka metsät ovat pääosin hyvin nuoria.

    Mitä karummalle alueelle mennään, sen varmemmin viljelymetsätalous tulee kannattamattomaksi.
    Kustannukset ja riskit vain kasvavat kiertoajan pidentyessä ja kiertoajan puuntuotoksen pienentyessä tulojen nettonykyarvo romahtaa vielä kieroajankin selvästi pidentyessä. Siellä viljelymetsätalous toimii myös taloudellisesti, jossa kiertoaika on 15 vuotta.

    Kemeratuista olisi kokonaan luovuttava, sillä ne kohdistuvat kannattamattoman viljelymetsätalouden, turhan väliportaan ja hallinnon sekä pirstoutuneen perintömetsätalouden tukemiseen. Nekin varat olisi mieluummin suunnattava tutkimukseen ja tuotekehitykseen puun järkevän käytön edistämiseksi.

  • Metsänmies

    Tolpaisen mielestä”Ei meinaa tämä demokratia kuitenkaan Suomessa toimia, hiukan samoja ongelmia kuin Afrikan itsenäistyneissä siirtomaissa…”. Uudenvuoden puheessaan Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli toista mieltä. Sanoi Suomen olevan maailman demokraattisin valtio. Kumpikohan edellä mainituista ymmärtää tuosta demokratiasta enemmän? Taidan kallistua Niinistön kannalle. Demokratiahan on suunnilleen sitä, että kansa valitsee vapaasti enemmistön ja tuo vapaasti valittu enemmistö päättää, miten valtion asioita hoidetaan. Samalla myös vähemmistöllä(oppositiolla) on täydellinen ilmaisun vapaus myös niistä asioista, joissa se on eri mieltä enemmistön kanssa. Kansa on puhunut ja pulinat pois(Johannes Virolainen).

    Tolopainen

    En nyt ala kiistellä Niinistön kanssa demokratian muodollisesta toimivuudesta, mutta se nyt ei paljon auta, jos asioita ei saada eteenpäin ja siinä suhteessa Mäntyniemen isäntä ei ole laittanut tikkua ristiin. Eduskunnan edessä lupasi tukea hallitusta, että Suomen asiat saadaan kuntoon.

    Visakallo Visakallo

    Tuo on aivan totta, mitä Metsänmies kirjoitti. Ongelma onkin siinä, että valitsemamme poliittinen eliitti on yhä enemmän vieraantunut siitä kansasta, jota heidän pitäisi edustaa. He eivät myöskään halua itse käyttää sitä valtaa mikä heille on annettu, vaan lähes aina mennään erilaisten ja erimielisten asiantuntijoiden ja virkamiesten selän taakse. Se tympii. Tuntuu, että maksamme aivan turhasta.

    Tolopainen

    Kun ei odota poliitikoilta mitään ei pety. Mitä joku persujen Hakkarainen on tehnyt äänestäjiensä hyväksi, ei yhtään mitään, mutta tuskin nuo äänestäjät edes mitään odottivatkaan, kunhan protestoivat. Suomessa kansalaisilla on juuri niin hyvät olot kuin tämän järjestelmän resurssit riittävät ei yhtään paremmat olipa vallassa mikä poliittinen ryhmä tahansa, kaikki resurssit on käytetty ja jaettu kansalle ja vielä reippaasti lainarahaakin.

    Demokratia eikä perustuslaki eivät pelasta Suomea konkurssilta, sote menot kasvavat nykyjärjestelmällä puoli miljardia vuodessa samoin kaikki muutkin menot.

    mettämiäs

    ”Tuossa edellä tyyppi, joka kuvittelee olevansa tavallisen palkansaajan yläpuolella ja paljon, vaikka kuuluukin palkansaajien ammattitaidoton-sarjaan ja työttömyyskassaan, ei missään tapauksesssa ammattiliittoon – siellähän ovat vain sellaiset, joilla on koulutustaan vastaava työpaikka.”

    Miten Jätkä tälläkin kertaa yrittää väitellä sellaisesta asiasta, mistä herra insinöörillä ei ole mitään tietoa? Tosin eihän se siinä mielessä poikkea mistään muustakaan Jätkän kommentista. Täytyy toivoa, että Jätkä näillä täysin järjettömillä kirjoituksillaan saa kuitenkin joka päiväisen tyydytyksensä…

Esillä 5 vastausta, 351 - 355 (kaikkiaan 355)