Keskustelut Metsänhoito Maalaisliittolaisten metsäpolitiikka

Esillä 10 vastausta, 691 - 700 (kaikkiaan 1,059)
  • Lenkopetäjä

    Ehottomasti

    Rane2

    ”…eläkepappa voisi tulla suorittamaan työn, mutta vain palkalla, joka vastaa työtehoa ja -taitoa.”

    Palstan demarit jo entisen luottamusmiehen johdolla vaalikiihkossaan polkee palkkoja ?

    Tolopainen

    Noista  hävittäjämääristä löytyy puolueiden vastaukset mustaa valkoisella ylen tekemässä kyselyssä, siinä nykyisen määrän kannalla 64 oli mm. keskusta. SDP oli vasemiston vihreiden ja persujen kanssa sitä mieltä, että vähempikin riittää. Kaaranan sanoin: kynällä, kynällä meinaavat nämä puolueet käydä vihollisten kimppuun tai viinalasilla kuten Kekkonen. Talvisodassa aseet piti ensin ottaa venäläisiltä, että voitiin taistella, tätä talvisodan henkeä on taas alakanut vasemistossa esiintyä. Varustelu ei sinänsä tuota mitään, mutta valitettavasti sitä itäinen naapurimme mielellään harrastaa.

    harrastelija harrastelija

    Jätkä: ”Minusta on törkeää käydä töissä, vaikka eläke juoksee täysimääräisenä, kun työlle löytyisi nuori – pätevä henkilö.”

    Nuoretkin on jo tuettu niin hyvin, että he voivat valita; – töihin vai kämpälle 🙁 Lakkoilemaan opetetaan jo koulussa! Nyt kun virallista hallitusta ei ole lakkoillaan muuten vaan – kyllä aiheita riittää, kun on aikaa – ja aikaa käytetään – yhteiskunnan romuttamisen puolesta!

    Vanha sanonta; ” töitä tekevälle riittää” on totta.

    Jätkä

    Jos on kunniakasta pitää eläkeläisiä töissä ja katsella nuorten työttömien näivettymistä työhaluttomaksi perustoimeentulolla kitkuttelevaksi, niin  sellaiset toimet suorastaan hävettävät meikäläistä

    Oikeus ja kohtuus olisi leikata eläke pois niiltä päiviltä, kun on ansiossa ”syömässä nuoren työttömän leipää”.

    Tempputyöllistämisessä haluaa porvaristo työttömät pakkotöihin 9:n €:n päiväkorvauksella, samoin nuoria halutaan yhteiskunnan tuella alipalkoilla töihin, mutta ei palkata oikeaan työsuhteeseen, vaan niissä hellitään vanhuuseläkeläisiä, joille mielestäni kuuluisi oikeat eläkepäivät. Nuoret ja työttömät töihin ilman mitään keinottelua ja Sippilän tempputyöllistämistä.

    Yksi puutavarajoppari lypsää yhteikunnan rahaa järjestämällä toistuvasti sahatyöhön kouluttavia kursseja. Miehet ovat toistuvasti usean kuukauden mittaisessa ”koulutuksessa” = työssä ja yhteiskunta maksaa heidän ”palkkansa” ja Jobbarille palkan kouluttamisesta ja työnjohdosta. Kun kurssi päättyy, kenellekään ei ole tarjota työpaikkaa, mutta uusi kurssi samalla ohjelmalla kyllä.

     

    Tolopainen

    Kysehän ei tietenkään ole siitä että eläkeläiset veisivät jonkun työn kun ovat töissä, heidän avullaan voidaan työllistää näitä kyvyttömiä ja haluttomia. Koko ikäluokka ei koskaan tule työllistymään koska paras aines on jo töissä sairaat ja työhaluttomat on kortistossa. Yhtäharhainen luulo, on että koko ikäluokka voidaan kouluttaa lisäämällä koulutusrahoja, kun koulu ei kaikkia kiinnosta eikä työnteko, ei sille poliitikot voi mitään. Vielä 50-luvulla kouluun oli pakko mennä johtokunnan puheenjohtaja meilläpäin kävi väkisin hakemassa koulupinnarit kouluun eli pidätti ja laittoi köysiin ja vei kouluun. Ei niistäkään polosista mitään tullut, ainakin yksi teki itsarin myöhemmällä iällä.

    puunhalaaja

    Minusta on törkeää käydä töissä, vaikka eläke juoksee täysimääräisenä, kun työlle löytyisi nuori – pätevä henkilö.

    Onhan se noinkin, mutta esim. hoitoalalla ei taida kyse olla tästä. Kunnilla ei ole varaa/tahtoa pitää riittävästi vakinaisia listoilla. Sitten kun tulee poissaoloja, ei olekaan sellaista nuorten pätevien työttömien reserviä, josta ottaa tyyppejä hommiin.

    Jätkä

    Monelle nuoremmalle perheenäidille sopisi hyvin tuuraajan / lomittajan rooli, josta kuitenkin saisi työtyntien mukaan plakan, mutta aikaa oman elämän pyörittämiseen olisi suhteellisen hyvin. Monet esim kauppojen kassoilla työskentelevät tekevä omasta halustaan työjaksoja, jotka ovat lähinnä ruuhka-aikojen lisätyötä,

    Toki tuntipalkka hyvin lyhyistä sykleistä pitäisi olla parempi, kuin säännällisestä työvuorosta.

    Jätkä

    Tollo:”-Kysehän ei tietenkään ole siitä että eläkeläiset veisivät jonkun työn kun ovat töissä, heidän avullaan voidaan työllistää näitä kyvyttömiä ja haluttomia.”

    -Tollo on keksinyt aivan uuden ”ratekian”, jolla ilmeisesti työttömyys poistuu ainakin kaikilta, jotka töitä haluavat.

    Käsitykseni mukaan jokainen työssä oleva ja siitä palkan saava vie sen työpaikan, mutta olen ilmeisesti ollut tässä asiassa täysin väärässä. En ole koskaan tarvinnut mitään esiliinaa työssäni, vaan olen ilman eläkeläisten ohjausta selviytynyt niistä tehtävistä, joihin minut on palkattu.

    Tolopainen

    Ei niitä eläkeläisiä sellaisissa töissä pahemmin näe, jossa joutuu jotain tekemäänkin. En muista työuralta kuin pari 70v, jotka  olivat töissä, molemmat niin kokeneita projektiosaajia, että sellaisia hyvin harvasta enää edes tulee. Toisella oli oma yritys ja toinen saattoi olla työsuhteessa asiantuntijatehtävissä.

Esillä 10 vastausta, 691 - 700 (kaikkiaan 1,059)