Keskustelut Metsänomistus Keskustelu oikeilla nimillä.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 85)
  • Keskustelu oikeilla nimillä.

    Minusta Metsälehti voisi avata keskustelulle toisenkin kanavan, jossa keskustelijat keskustelisivat oikeilla nimillä.

    Lehti voisi haastaa tällaiseen keskusteluun todellisia metsäalan vaikuttajia, päättäjiä, tutkijoita jne. Näin keskusteluun voitaisiin saada hyvinkin arvokasta sisältöä.

  • uudehko metsänomistaja

    Reima Rannan idea tyrmättiin melko yksimielisesti. Luettiinkohan Reiman kirjoitelmaa tarkkaan? Mielestäni Reima ehdotti melsälehteen toista keskustelupalstaa, johon halukkaat kirjoittaisivat omalla nimellään.

    Minua on useasti harmittanut, kun vakavaksi pohdinnaksi tarkoitettu asiallinen keskustelu on joidenkin nimimerkkien toimesta käännetty täysin toista asiaa koskevaksi huulenheitoksi. Vaikuttaa, että jotkut nimimerkit pitävät tätä palstaa omana leikkikenttänään. Ehkäpä omalla nimellä kirjoittaminen aikaansaisi vähän asiallisemman suhtautumisen palstaan.

    Nimen oikeaksi todistaminen ei nykymaailmassa ole kummoinen temppu. Pienellä mutkalla olisi helppo päästä systeemiin, jossa nimen oikeellisuuden todistaminen tehtäisiin vain kerran tai ainakin harvoin.

    Tämän uuden asiallisen palstan hallinta edellyttäisi ehkä lehdeltä parempaa valvontaa kuin tämän nykyisen palstan valvonta. Lisäksi olisi hyvä jos ammattimiehet esimerkiksi lehdestä, kertoilisivat oppikirjan totuuksia neille kouluttamattomille malliin. A.Jalkanen.

    Rane

    Tehdäänpä testi.
    Kuinka moni palstalla nimimerkillä kirjoittavista metsävaikuttajista/virkamiehistä/tutkijoista yms.kaipaa omalla nimellä käytävää erillistä keskustelua?
    Tämän voi ilmaista vielä nimimerkillä.Ei tarvitse kertoa nimeä tai asemaa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Mielestäni ei kaivata. Omaa taustaansa voi halutessaan avata Käyttäjäprofiilissa.

    Caballista

    Omalla nimellä voi nykyään kirjoitella facebookin ”Mystisissä metsätyömiehissä”. Siellä teemana kylläkin on enemmän peräkärryn kuormatilan kehuminen kuin metsänkasvatuksen keinot.

    Tutkijat, virkamiehet ja muut varsinaiset ammattilaiset käyvät keskustelua seminaareissa ja muissa foorumeissa. Ammattilaisen työaika on arvokasta, minun olisi hankala nähdä heitä käyttämässä aikaansa kevyessä keskustelussa.

    Gla Gla

    RR: ”Kuka ratkaisee asiasisällön merkityksen Gla. Metsässäkin eturistiriidat eri toimijoiden välillä ovat melkoisia – usein vastakkaisia. Kyllä vähintäänkin mielenkiintoista olisi tietää mistä lähteestä kirjoitus kumpuaa. Ei titteli, vaan esim. se, kenen intressejä kirjoittaja edustaa.”

    Minua kiinnostaa mielipiteen perustelut, ei niinkään taustalla vaikuttava intressiryhmä. Minä päätän, onko lukemani mielipide hyvä vai huono.

    jees h-valta

    Tuo nimellä kirjoitus ja alan SUUREN kirjoittelu esim. M. Kärkkäisen joskus taannoin teki itelle sellaisen huomion että lähinnä ”perseennuolenta” porukoilta oli silminnähtävää laatua.

    metsänvartija

    MV kaipaisi keskustelupalstan joka keskittyisi viljeltyjen havumetsien tuotokseen.

    Mittauksia, kuvia, videoita, retkeilyä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    MV: yllytä paikallista mhy:tä tai metsätilanomistajajärjestöä järjestämään tapahtumia. Metsälehden nimimerkkiretkeilyt ovat sivunneet tuota aihepiiriä myös. Jospa joku ensi kesänä taas järjestäisi meille livetapaamisen?

    Reima Ranta

    Kvanttifysiikan asiantuntija kommentoi nimettömänä jotakin alan ongelmaa. Samaa ongelmaa kommentoi nimettömänä myös maallikko. Kommentteja lukee sitten toinen alaa tuntematon ja tulkitsee perusteluja – vastuu on siis kuulijalla Gla. (lukijalla)

    Eikö nyt kuitenkin olisi mukava tietää onko kommentin esittäjä fyysikko vai maallikko?

    Miksi tällainen keskustelupalsta? Mihin se pyrkii, vai pyrkiikö mihinkään.

    Onko se viihdettä, tyydyttääkö se pätemisvajetta, pyrkiikö se lisäämään jopa ymmärrystä, manipuloimaan puunmyyjiä, muuttamaan käytäntöjä jne. jne., vai kaikkea tätä keskustelijasta riippuen.

    Voin olla täysin väärässä, että nimellä kirjoittaminen johtaisi johonkin perustellumpaan tai asiantuntevampaan keskusteluun. Ehkä tällaista keskustelua ei edes haluta. Kukin varjelee mieluummin omista poteroistaan etujaan.

    Sen toki ymmärrän, että täällä aktiivisesti kirjoittavat pitävät tätä käytäntöä hyvänä, koska aktiivisesti kirjoittavat. Palsta on teidän.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Joukkoistamisessa on se etu, että jos erehtyy, eli kirjoittelee ihan höpöhöpöjuttuja, niin joku aina korjaa. Vähän niin kuin Wikipediassa. Eli vastuu ON aina myös lukijalla.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 85)