Keskustelut Metsänomistus Keskustelu oikeilla nimillä.

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 85)
  • Keskustelu oikeilla nimillä.

    Minusta Metsälehti voisi avata keskustelulle toisenkin kanavan, jossa keskustelijat keskustelisivat oikeilla nimillä.

    Lehti voisi haastaa tällaiseen keskusteluun todellisia metsäalan vaikuttajia, päättäjiä, tutkijoita jne. Näin keskusteluun voitaisiin saada hyvinkin arvokasta sisältöä.

  • Reima Ranta

    En ole missään ehdottanut, että nimimerkillä kirjoittaminen tulisi estää! Missään nimessä en ehdota vaimennettavaksi vapaata keskustelua – päinvastoin.

    Tarkoitus oli saada vain vaikuttavat tahot (sanottakoon sitä nyt vaikka viralliseksi liturgiaksi) keskustelemaan. Oletukseni oli, että tällaista keskustelua ei synny, jos sitä samalla palstalla voi puskasta ampua. Avointa ja läpinäkyvää toiminnan tulisi olla.

    Oma motivaationi kirjoittamiseen kumpuaa halusta muuttaa jotakin. Siksi kannanotot valitettavasti Gla saavat kovin negatiivisen sävyn. Rohkenisinko kertoa muutaman esimerkin.

    Tanelille voin luvata, että en aio jäädä tänne pitkäksi aikaa roikkumaan. Olen myös hyvin tietoinen Taneli siitä, että näkemykseni eivät erityisen hyvin vastaa metsänhoidon virallista liturgiaa.

    Rane

    Yksikään vaikuttava taho ei ole ilmaissut halukkuuttaan kirjoitella erillisellä palstalla.Ei vaikuta olevan tilausta.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Kuinka monta kertaa pitää ilmoittaa sinulle Nimimerkki Reima Ranta, että Metsälehdellä on jo tälläinen palsta. Sen nimi on kolumnit, sinne voi kirjoittaa nämä silmäätekevät omalla nimellään, vahvistettuna organisaationsa nimellä. Miksi tämä ei kelpaa Sinulle? Vai etkö ole vaivautunut edes lukemaan sitä?

    On se vähän huvittavaa kun puskasta ampumista moittii nimenommaan nimimerkki, joka ei ole paljastanut täällä edes kotimaakuntaansa.
    Aloitappa nyt se ”läpinäkyvyys” ensin itsestäsi tai lakkaa hurskastelemasta sillä.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Reima Ranta

    Rauhoitu Taneli! Mistä moinen kärttyisyys?

    Metsäala on varsin kovassa murroksessa. Avoimelle ja läpinäkyvälle vuoropuhelulle olisi minusta kovin tilausta.

    Tämä on mielipiteeni villakoiran ydin. Ei pidä takertua lillukanvarsiin.

    jees h-valta

    Tanelin linjoillahan tässä ollaan ja eipä muuta kuin esittelykierrosta kehiin Reima Ranta. Kerroppa taustasi ja me jatkelemma samaan tahtiin perästä. Tosin minulla nyt on jo kertomusta itsestäni senverran ettei liene kellään epäselvää ketkä tuntevat paikkakunnalla. Olenkin lupautunut koska vain aloittamaan omallakin nimellä jos tarve jonkun mielestä vaatii. Omasta mielestäni ei kyllä vaadi.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Et vastannut RR kysymykseen, miksi tämä Metsälehden kolumnit palsta ei sinulle kelpaa. Sehän täyttää kaikki ne vaatimukset, joita uudelta palstalta vaadit. Paitsi sen että se ei ole Sinun keksintösi.

    Ei ole ollenkaan lillukanvarsia se että juuri sinä joka peräänkuulutat avoimmuutta läpinäkyvyyttä ja oikeita nimiä, olet kaikkein tarkimmin tämän palstan nimimerkeistä varjellut taustasi. Ei minkäänlaista vihiä edes koti maakunnasta.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Visakallo Visakallo

    Kyllähän täällä palstalla melko avointa vuoropuhelua ollaan viime vuodet käyty.
    Suurin ongelma tuntuu joillakin, kuten RR:llakin, olevan, ettei meidän palstalaisten jutut oikein tahdo miellyttää, mutta parempiakaan ei tilalle tuoda. Sellainen ei kyllä tuo tälle palstalle yhtään lisäarvoa.
    Ei muuta kuin selkeitä mielipiteitä kehiin ja keskustelemaan!

    Reima Ranta

    Se lienee koko lailla yhdentekevää, kinastelemmeko me eläkepapat täällä nimellä vai nimimerkillä joutavia. Sovitaan Taneli, että tämä edustaa älykkään keskustelun huippua evoluutiossa, johon ei pidä kenenkään tehdä pienintäkään kehitysehdotusta. Eläkepapoilla näin ilmeisesti onkin, joten ehkä emme jatka aiheesta enempää.

    Visakallo Visakallo

    Alkaahan ketjun aloittajankin oma profiili täällä pala-palalta hahmottua.
    Mies, eläkkeellä ja suunnittelee metsiensä omistuksen uudelleen järjestelyjä.
    YTJ löytää nimellä muutaman y-tunnuksen ja Fonecta puolenkymmentä yhteystietoa.
    Paikkakuntien haarukka ulottuu Turun seudulta Pohjanmaalle.
    Bittiavaruudesta löytyy jokunen kuvakin.
    Valtakunnassa on ehkä 2-3 samannimistä henkilöä.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Tälläisen pastan muuttaminen täysin omilla nimillä kirjoittavaksi, ei ole mikään pieni kehitysidea vaan selkeä yritys tuhota koko palsta.

    Ellei nimimerkkien seura kelpaa yhdelle nimimerkille, niin sitten täytyy etsiä uutta seuraa.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 85)