Keskustelut Metsänhoito Koivun ensiharvennukseen 10 vuodessa

Esillä 10 vastausta, 251 - 260 (kaikkiaan 556)
  • Koivun ensiharvennukseen 10 vuodessa

    Metsälehden tämän päivän numerossa oli toimittaja Riikilän juttu Sahalan kartanon 10 vuotiaan koivikon ensiharvennuksesta.
    Silloin sitten istutettiin saroille koivua ymmärtämättömästi 2 m välein. Nyt istutetaan 3 m välein ja pyritään tiheyteen 1200 kpl/ha. Tuo ylimääräinen metri lisää tilaa puiden väleissä nopeuttaa koivun kehitystä ja latvuston voimistumista vielä lisää. Tällä voidaan ensiharvennusta ehkä lykätä 1-2 v latvuston elinvoiman ja koon kärsimättä. Näin puista tulee vielä suurempia ja nopeakasvuisempia.
    Silloin istutettiin yhden miehen työryhmin, nyt kahden. Toinen tasoittaa kuokalla mättään huipun reilusti yli 60 cm halkaisijaltaan olevaksi vähän koveraksi tasanteeksi ja toinen laittaa putkella minitaimen juuri sen keskelle ja aivan suoraan. Näin istutuksen laadusta tulee kaksistaan tehden paljon parempi kuin yhden ja pian mätästä potkimaan väsyvän tekijän työnä.
    Prof. Hynynen arveli jutussa, että metsän harvuuden lisääntyminen vähentää kasvua. Tämä ei aina pidä paikkaansa. Se riippuu metsästä. Kaikki metsämiehet tietävät jo ulkomuistista ylitiheitä ja metsiköitä, jotka eivät silminnähden ole kasvaneet juurikaan vuosikymmeniin.
    Toisaalta pieni kasvun jääminen hieman pienemmäksi maksimista parina vuonna harvennuksen jälkeen ei merkitse mitään sen rinnalla rinnalla, että riittävällä harvuudella koko metsikön kasvatuksen ajan voidaan turvata useiden tukkien saanto lähes latvaan saakka ja näin moninkertaistaa metsikön puhdas tuotto.
    Harva on epätaloudellinen harkitusti, että haluaa kasvattaa tiheässä vain pieniläpimittaista ja halpaa kuitupuuta, koska tappiota siitä touhusta tulee varmasti.
    Ensiharvennuksessa 3 istutusväli vaihtuu harvennuksen jälkeiseen 4 m puuvälikasvatukseen (600 runkoa/ha), joka sekin käy ahtaaksi latvustoille jo 6-8 vuoden perästä. Sitten on aika väljentää lopputiheyteen 300-350 runkoon/ha ja vain odotella 10-20 vuotta 3-4 preräkkaisen vaneri/sahatukin kasvamista.
    On tärkeää antaa riittävästi tilaa (ja valoa viistosta paistavasta auringosta) valtapuille, jotta ne voivat kasvaa nopeasti sitä arvokkainta runkopuuta.

  • mehtäukko

    Mutta myös aloituksen ”10 vuodessa eh” – tuntuu utopistiselta?! Voihan niitä 30-40 litran rasseja tietysti kaataa ja tehdä eh:sta…  🙁

    Visakallo Visakallo

    Vaikuttaa siltä, että osa palstalaisista ei oikein tunne rauduskoivun nykyisiä kasvumahdollisuuksia silloin kun olosuhteet siihen on tehty otollisiksi. Kaikki lähtee tietysti siitä, että maapohja on riittävän vahva koivun kasvatukseen ja taimien alkuperä on hyvä. Toinen on, että vesitalous on todellakin kunnossa. Kolmas on varhaishoito silloin kun siihen ilmenee tarvetta. Neljäs, mutta tärkein on se, ettei koivua kasvateta missään vaiheessa vuottakaan liian tiheässä. Veli-Jussi Jalkanen on tässä aivan kiistatta oikeilla jäljillä. Itselläni 90-luvun alun koivunviljelyssä käytettiin silloin suositeltua 1600 kpl / ha. Ensiharvennus tehtiin motolla 12 kasvukauden jälkeen istutuksesta. Jos nyt perustaisin samoille maapohjille koivikot, käyttäisin Jalkasen istutusmääriä ja ensiharvennus olisi todennäköisesti jo 10 kasvukauden kuluttua istutuksesta.

    Rukopiikki

    Tärkeintä kasvun kannalta on kesällä istutus ja taimien lannoittaminen ensimmäisinä kesinä. Kourallinen lantaa jokaiselle.

    Miksi Visa ei perusta nyt samoille paikoille koivikkoja. 90-luvun alun koivikot pitäisi olla hyvillä paikoilla jo kypsiä.

    Visakallo Visakallo

    Kyllä ne Rukopiikki on muutaman vuoden päästä tarkoitus uudistaakin. Annan nyt niiden tarkoituksella järeytyä, sillä järeällä koivutukilla on aina parempi kysyntä ja hinta.

    mehtäukko

    Mikäpä siinä, perun epäilykseni jos poistettavan puuston keskijäreys on luokkaa 80-100L / r.

    Onko niin toteutunut?

    Rukopiikki

    Parin vuoden päästä Venäjältä tulee jo puuta täyttä häkää ja koivun hintakin on romahtanut.

    Tolopainen

    Hankintana ei koivutukkeja kannata tehdä, polttorankana myymällä saa paremman hinnan. Tuli kokeiltua, ei ollut kuin yksi ostaja ja raakkeja tuli 10%. Vaikka oli hyvin valittuja tukkeja, ei suostunut ostamaan kuin tehdasmitalla.

    mehtäukko

    ”…raakkeja tuli 10%…”

    Hyvinpä on raakinteko onnistunut.

    Visakallo Visakallo

    Rukopiikki, puumarkkinaa on tietenkin seurattava jatkuvasti, muutoksia tulee aina, joskus isojakin. Koivutukilla on ollut nyt ainakin täällä hyvä kysyntä. Liki 80 euroa harvennuskoivutukista on nyt minusta ihan kelpo hinta pystykaupassa.

    Metsuri motokuski

    Minun metsäuralleni aikasin vaihe on ollut 16 vuotta istutuksesta kun ensiharvennus koivikolle tehtiin. Kyseessä oli salaojitettu pelto jossa Isäntä oli tehnyt kyllä kaikki hoitotoimenpiteet joita vaan voi tehdä. Tämä keski-suomessa.

Esillä 10 vastausta, 251 - 260 (kaikkiaan 556)