Koneistutus

Tutkin vuosituhannen vaihteessa aika isosti koneistutusta. Istutuskesä ja seuraava kasvukausi oli seurannassa. Muistaakseni seurattavia taimia oli n. 1700 kpl. Vertailuaineistoa keräsin olosuhteiltaan mahdollisimman vastaavista miestyökohteista. Istutuskoneena oli Bracke. Keräsin aineistoa istutuksen onnistumisesta, kuolleista taimista pyrin selvittämään kuolinsyyn, taimivaurioista ja kahden kasvukauden pituuskasvusta. Kasvuunlähtö ja kasvun pituus oli onnistuneilla koneistutetuilla taimilla parempi kuin miestyönä istutetuilla. Ilmeisesti koneistutuksessa istutuksen yhteydessä tehdyn muokkauksen mättäissä kosteusolot ja ilmavuus olivat paremmat. Miestyökohteilla muokkaus oli ”levännyt” talven yli. Ongelmallisia koneistutuskohteita olivat kiviset kohteet, etenkin kohteet joissa heti kuntan alla oli nyrkinkokoista ja isompaa kiviravia. Isot näkyvät kivet kyllä pystyi välttämään. Kiviravissa istutuskoneen laikutuslevy ei saanut riittävästi kivennäismaata mättääseen. Pelkkä kuntta kääriytyi rullalle kuin kääretorttu. Kun kone istutti tähän joustavaan kerrokseen taimen, tiivistysvaiheessa, kaksi kumitelaa, taimi hyppäsi mättään pinnalle kuin haulikonhylsy. Taimien kuolleisuus jo istutuskesänä oli koneistutuksissa huomattavasti mieskohteita suurempaa. Myös vaurioituneita taimia oli koneen jäljiltä huomattavasti enemmän. Parhaiten koneistutus onnistui melko karuilla kivettömillä hiekansekaisilla moreenimailla. Siis parhailla kylvökohteilla. Koneistutus ei pärjännyt työn tuottavuudessa ripeälle metsurille. Ongelmana tässä oli varmaan, että koneen taimivarasto piti ainakin tuolloin täyttää kuskin käsityönä. En tiedä paljonko istutuspää, työhön soveltuva kaivinkone ja kuljettajan palkka maksavat, mutta jos tällä yhdistelmällä ei pärjää tuottavuudessa satasen maksavalle istutusputkelle ja ripeälle metsurille, niin tulevaisuus ei näytä kummoiselta.

Kelirikko saattaa viivästyttää työn aloitusta jossakin. Täällä se ei ollut ongelma. Koneella istutettiin pelkästään kivennäismaita. Kyllä niillä tela-alustainen kaivinkone pysyi pinnalla. En tiedä miten istutus onnistuisi turvemailla. Ne vaativat kuitenkin lähes aina jonkinlaista navero-ojan kaivua muokkauksen yhteydessä. Ainakaan tuolloin istutuskoneen muokkauslevy ei soveltunut minkäänlaiseen kaivamiseen. Tasakärkisellä levyllä käännettiin vain istutusmättäitä. Siinäkin se toimi huonosti, jos kuntan alla oli kiviä. Tuottavuuteen vaikutti se, että koneen ”lipas” oli aina täytettävä käsityönä. Lippaaseen ei mahtunut kuin satakunta taimea, joten työhön tuhraantui aikaa useaan kertaan päivässä.

Koneistutettujen kohteiden maanmuokkaus ja istutuspalkat jäävät kiertämään Suomeen eivätkä valu ulkomaisille istuttajille. Jos ajatellaan, että uudistamiskustannus on n. 0,70 euroa/kpl, miljoona tainta koneistutettuja taimia tarkoittaisi yrittäjätuloja 700 000 euroa Suomen kansantalouteen, 10 miljoonaa tainta 7 miljoonaa.

Samaan aikaan metsurit vapautuvat taimikonhoitotöihin, joten saavutettavissa on tuplahyöty

Kaunis ajatus. Mutta sen koneistuttajankin on elettävä. Kuoletettava koneensa ja saatava vielä itselleen palkka. Kustannukset ovat aivan toista kuin satasen istutusputken kanssa.  Yksikkökustannus istutettua tamimea kohti on moninkertainen. Löytyyköhän maksaja? Valtio käytti parina vuonna täällä koneistutusta. Kyllä hyville kohteille syntyi kelvollisia taimikoista, nyt ensiharvennusta lähestyviä nuoria metsiä. Mutta tuli myös epäonnistumisia. Niihinkin tuli tyydyttäviä metsiä, luontaisesti syntyi täydennystä. Tunsin koneistuttajan hyvin. Aika pian hän laittoi istutuskoneensa ”riihenriimaan”. Perusteli, että on helpompiakin keinoja hävittää rahaa. Työn tarjoajalta ei löytynyt valmiutta maksaa moninkertaista taksaa miestyöhön verrattuna. Konemies jatkoi uraansa perinteisillä kaivurimuokkauksilla.

Niin…tai kaivurisiirtojahan kertyy yhtä paljon teki kummin vain.

Manu-istutus on varmaan kiistämättä helpommin järjesteltävissä, kun muokkaustahan on voitu tehdä vaikka talvikuukausina.