Keskustelut Metsänomistus Korruptio- onko sitä metsissä ?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 490)
  • Korruptio- onko sitä metsissä ?

    Uutisista putkahtaa aika ajoin suuremman luokan korruptio-uutinen. Emer.prof. ASalmisen mukaan ”pienempiä” on tänä vuonna 30-40.! Mehtäukon mielestä paljon. Kuinkahan lie metsä-alan tila? Rakennuspuoli ollee puhtoisin…

  • isaskar keturi

    Potentiaalinen paikka on mhy:n valtakirjakaupat. Joskus ainakin vuosia sitten tuntui, että ainakin eräs mhy:n henkilö tuntui pitävän riitatapauksissa firman puolia…herätti hiukan ihmetystä.

    Puuki

    Olihan ne aikoinaan savujaot ja monopolien kimppahinnoittelukin käytössä vaikka korvauksia ei kukaan joutunutkaan maksamaan itse asiasta kärsineille.

    Valtakirjakauppojen tutkiminen saattaisi olla nykyään yksi paikka korjata siltäosin tilannetta parempaan suuntaan.   Oma etu tuppaa ajamaan mo:en etujen edelle olipa kyseessä myhistys tai sitten jokin muu puunhankintafirma.

     

    A.Jalkanen

    Korruption määritelmään kai kuuluu että sen kohteena oleva saa henkilökohtaista etua, ei kohteen työnantaja.

    Mhy:n työntekijä on joskus hankalassa raossa jos itse teki virheen joka tulee ilmi. Kuitenkin palkanmaksajan eli metsänomistajan etua pitäisi ajaa, tai ainakin olla tasapuolinen jos on ristiriitatilanne. Sama asema  tavallaan kuin kiinteistönvälittäjällä.

    Puun ostajafirma pyrkii saamaan puut mahdollisimman halvalla ja mhy välittämään ne mahdollisimman kalliilla. Näkökulmaero.

    isaskar keturi

    Vanhemmat herrat on kertonut, että siellä ne olivat ennen samassa baarissa samassa pöydässä myhistyksen miehet ja firman miehet – kukahan maksoi? 🙂

    A.Jalkanen

    Jos jokainen firma maksoi niin sehän on jo lähes tasapuolista mutta lähenee korruption määritelmää kyllä.

    mehtäukko

    Jos kyseessä on ”maan tapa”, kyse on pitempi-aikaisesta väärinkäytöstä. Jos virhe on tahaton,se on siedettävissä ja vastuuvakuutusten alainen. Tahalliset virheet menee helposti korruption piikkiin.

    isaskar keturi

    ”Maan tapa” on juuri se nykymääritelmän mukainen rakenteellinen korruptio, jota on vaikeampi tunnistaa. Pelataan hiukan firman pussiin puukaupoissa ja hups ollaankin firman leivissä tuplapalkalla entiseen. Tätähän politikot ja virkamiehet tekevät. Kaivospuoli oikein malliesimerkki.

    Jovain

    Mhy:set tekevät puuntoimitus-sopimuksia yhtiöiden kanssa ja tämän kiintiön puitteissa harjoittavat yhteismyyntiä. Tähän ei pitäisi liittyä korruptiota.

    Mutta metsänomistajien suorissa kaupoissa yhtiöiden kanssa voi käydä niin, että varsinaisesti puukauppa alkaa sen jälkeen, kun on saatu metsänomistajan nimi paperiin. Ns. ”metsänomistajan” puilla käydään kauppaa.

    Korruption kannalta erityisen tuomittavana on pidettävä ostotiimien tai urakoitsijan harjoittama ”metsänomistajan” puilla käymä kauppa, ”provisio” jota mahdollisesti käydään ja peritään? Harmaatalous….. maantavasta on, niin väittäisin.  Myös yhtiö saa puunsa mutta vähemmän. Väittäisin, että ns. virallinen mittaus on kulissi monta kertaa motomittauksen valvonnassa?

    leku

    myhyllä pyysivät kynnysrahaa että pääsisi koneella töihin, tai jatkuisi vanhat sopparit…eikä siitä montaa vuotta ole..

    jostain kumman syystä en enää ole siihen firmaan soittanut..

    Rane

    ”myhyllä pyysivät kynnysrahaa että pääsisi koneella töihin,”

    Kuinka paljon ja millä nimikkeellä maksu olisi ollut ja kenen tilille?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 490)