Keskustelut Puukauppa Kuitupuun hinta

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 33)
  • Kuitupuun hinta

    Kotimainen kuitupuu on ainakin vielä alemmalla hintatasolla ihan nimellishinnoissakin,kuin -90 luvun alussa. On tainnut muut kustannukset kyllä nousta reippaammin .Toivoisi metsänomistajien edunajajiksi ja -valvojiksi itsensä mieltävien tahojen tuovan faktat julkisuuteen. Oli aika surkuhupaisaa ,kun puunhinta herättää niinkin paljon porua,onhan se sentään ainut kustannustekijä,joka on joustanut aikojen saatossa reilusti alaspäinkin. Joten herätystä vaan MTK.n metsävastaavat ja rykäiskää kurkku selkeäksi ja selkä suoraksi kertokaa totuus kuuluvasti muillekin,älkääkä luimistelko metsänsiimeksessä.

  • TTL

    Eräs reilu vertailukohta kuitupuulle on raakakahvi.
    Kun 1990-1993 raakakahvin tuottajahinta oli vuosikeskiarvoina suhteellisen vakio 50 dollarisenttiä/pauna eli karkeasti 1 US dollari/kg, niin 2010-luvun alkuvuosina hinta nousi jopa viiteen dollariin kilo. Alkuvuodesta 2013 hinta on painunut takaisin noin 2,6 dollariin kilolta (brazil).
    Kuitupuun tuottajahinta on ollut tosiaan aika vakio 18 euroa/kuutio eli noin 0,026 dollaria/kilo (nykykurssilla).

    Samalla, kun kahvin hinta on noin viisinkertaistunut, on raakapuun hinta pysynyt vakiona. Tämä kertoo vähintäänkin jonkinlaisista arvostuspainotuksien muuttumisesta kahdessa vuosikymmenessä. Palautuuko ne takaisin? Eli verrokkina kahvia käyttäen niin maksetaanko kuitupuusta kohdakkoin 90 euroa/kuutio?

    Rane

    Eipä makseta.EU-kilpailulainsäädäntö on laadittu niin että raaka-aineiden harvat,isot ostajat määrää hintatason koska runsaslukuisten mutta pienien myyjien hintayhteistyö on kielletty.
    Tukilla hinta saattaa pompsahtaa välillä mutta siellä ostajia onkin enemmän ja rintama vähemmän sopuisa joten kartellisoitumista ei pääse tapahtumaan.

    Metsuri motokuski

    Nyt olisi kyllä hyvä tietää mihinkä väittämä perustuu. Minusta kaikki raaka-aineet ovat nousseet – 90 luvun tasosta. Se että onko se noussut samaa tahtia kuin muutkin raaka-aineet niin tuskimpa. Eikä tarviikkaan sillä kyseessä on uusituva raaka-aine. Täytyy muistaa että lopputuotteesta saatava maailmanmarkkinahinta määrittää pitkälti myös raaka-aineen hinnan.

    Ja tuohon joustoon sen verran kone puolelta että -90 luvulla moton hinnan hakkasi kahdessa tai viimeistään kolmessa vuodessa. Nyt sitä ei tee edes viidessä vuodessa. Sen verran taksat ovat jäljessä kustannuksista.

    Timppa

    Kahvin ja kuitupuun välillä on se ero, ettei kahvia voi tuottaa kuin rajatulla alueella maapallolla. Kuitupuuta voi tuottaa sekä tropiikissa lauhkealla vyöhykkeellä kuin havumetsävyöhykkeellä. Tämä merkitsee, että sellun hinta ei ole noussut, korka niitä eucaan perustuvia tehtaita on noussut. Tietysti vielä niin, ettei kaikkia kustannuksia ole tarvinnut ottaa laskelmissa huomioon. Etenkin ihmisten häätämistä mailtaan. Ei myöskään eucan ympäristövaikutuksia esim pohjavesiin ja vedenlaatuun.

    Siinä suomalaiset ovat kyllä sahanneet omaan jalkaansa. Kannattavilta ulkomailla näyttävät investoinnit merkitsevät toisaalla Suomessa omaisuuden arvojen alaskirjauksia. Niin tehtaissa, infrassa kuin metsäomaisuudessakin. Sellaiset mahdollisuudet, että omaisuuden arvo voisi nousta kuten kahvibisneksessä on käynyt on eliminoitu täysin omin voimin.

    jees h-valta

    En väitä ettei kuitupuu olisi halpaa metsäyhtiöiden ostettavaksi mutta eipä juuri asia ole mennä vuosina metsänomistajia kiinnostanutkaan. Kyllä se tukki on ollut jonka hinnan perässä on juostu ja naapurille kehuskeltu. Muista jakeista ei ole piitattu. Ne on käytännössä lahjoitettu. Nyt kun energiapuu otti kuidun nopeasti hinnassa kiinni älähti kyllä, meinaan metsäteollisuus. Ei metsänomistaja tietenkään. Kun tultiin tilanteeseen jossa e-puu alkoi haukkoa sellupuuta alkoi teollisuuden surkuhupaisa temppuilu. Johon ei sen enempää koska nuo jokainen jo tietää.
    Koivukuituhan oli jo aiemmin teollisuuden ulottumattomissa klapeiksi ohjautumisen vuoksi. Mutta sitä teollisuus sai melkein kelvollisella hinnalla ulkomailta tuotua ja siihen sitten tyydyttiin mukisematta. Suorastaan totuutta muuntaen pääteltiin vain ettei kotimaasta saada riittävästi. Olisi saatu ja oli vain suuntautumiskysymys kun tykitettiin vain helpon havupuun perään.
    Hirviporukoissa oli helppo sopia ettei kannata koivun tai muun lehtipuun kotimaan tuotolla alkaa taistella hirvietua vastaan.
    Nyt ollaan tilanteessa jossa ihmetellään miksi kuusi kasvaa huonosti kallion päällä. Pahus kun se hirvi tykkää männystäkin.

    Halko

    Kuitupuun hinnan tulisi määräytyä suoraan energian hinnan mukaisesti. Mielestäni kaikki näillä leveysasteilla kasvava kuitupuu tulisi käyttää energiantuotantoon, eikä suinkaan mihinkään puolivalmisteeseen kuten sellu.
    Ainoastaan tukkipuuta kannattaa kasvattaa, harvennuspuu(sahauskelvoton) polttoon.

    jees h-valta

    No ei kyllä noinkaan vaan tottakai sellun tarpeet kotimaasta myydään. Se ei ole poltosta pois vaan lisää vielä vuosikymmeniä puunkäyttöä erittäin hyvän määrän. Yhdistelmähakkuita kannatan lämpimästi kunhan motomiehet saadaan koulutettua homma osaamaan.

    Halko

    Selluna ei ole mitään tolkkua vielä puuta maasta pois.
    Paperiteollisuuskin tulee lähtemään.
    Ei täällä kannata räpeltää kuidun kimpussa, kun sen sa muualta halvemmalla.

    jees h-valta

    Kaikkein lihavimman katteen ne metsäyhtiöt tänään tekevät nimenomaan sellusta. Kyllä sen vienti vain kannattaa ja erittäin hyvinkin. Myös kuitupuun viljely sinällään kannattaa kun sen oikein oivaltaa. Kaikki eivät.

    Halko

    Miksiköhän paperikoneet suomesta ovat hiljenneet…

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 33)